Arvio: Villin kanin kapakka
ÄLYPÄIDEN KOMEDIA
Yhdysvaltalaisen elokuva- ja teatterikoomikon Steve Martinin näytelmä on rapakon takaista kulttuuri-imperialismia. Näytelmä sijoittuu vuoteen 1904, jolloin gangsterit hallitsivat USA:ta.
Villin kanin kapakka on Pariisin Montmartrella edelleenkin toimiva kulttuurikuppila. Siellä viihtyivät eurooppalaiset nousevat nerot Pablo Picasso ja Albert Einstein. Näiden rinnalle – ja edelle – Martin nostaa maanmiehensä Elviksen. Eläköön tuo valtava ero!
Kuitenkin teksti on erinomainen: komediassa on naurattavaa herkkua ja samalla pinnan alle ulottuvaa ihmisyyttä. Mikko Kivisen vankan ohjauksen toteuttajina ovat Eppu Salmisen esikuviensa tavalla muikisteleva Picasso ja varsinkin Jari Pehkosen koko ikänsä 86-vuotiaalta näyttävä Einstein.
Tom Wentzel näyttelee vahvasti kanta-asiakasta, joka kärsii vanhuusvaiheen poikuudesta. Pihla Penttinen tarjoilijattarena kohoaa esityksen ilahduttavimmaksi yllätykseksi. Tiivis läsnäolo ja älyllisen tietoinen ote hakkaileviin, egoa pursuaviin maailmanmiehiin yhdistyvät Penttisen työssä hyvin. Mieskatsoja huomaa jo haikailevansa: miksi ihmeessä minä en saanut elää sata vuotta sitten ja tavata tuollaista neitosta!
Suomentaja Tiina Puumalainen käyttää kirjakieltä ja teitittelyä, minkä vuoksi sanallinen ilotulitus on paikoin kankeaa.
Teatraalisuuden rikkominen onnistuu Kivisen ohjauksessa hyvin. Näyttelijät kommentoivat kohtauksia yleisön kanssa ja kerran napataan eturivin katsojalta käsiohjelmakin todistamaan omia muistikuvia.