Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Kaksi maailmaa

Marjut Salama – Kalliolainen – 10.11.2011

Kaksi maailmaa

Tällä kaudellaan Helsingin Kaupunginteatteri on kahdella näytelmällään panostanut tärkeisiin, ajankohtaisiin ja mieltä kuohuttaviin aiheisiin. Toisessa näytelmässä paneudutaan tavallisen pojan kasvamiseen pommi-iskun tekijäksi ja toisessa näytelmässä keskitytään nuoren naisen elämään suljetun uskonnollisen yhteisön helvetissä.

Se missä toisessa näytelmässä epäonnistutaan, vastaavasti toisessa näytelmässä sitten onnistutaan poikkeuksellisen hyvin.
9.11. ensi-illassa istui katsomossa varmasti lähes sataprosenttisesti kosketettua yleisöä..
Ja toinen seikka, mistä voi olla lähes varma on se, että keskeisen osan esittäjä ROSANNA KEMPPI, teki yhden elämänsä rooleista uskonnollisesta yhteisöstä elämään pyristelevänä Sara Laaksona.
Rosanna Kemppi lunasti Saran roolillaan ainakin minun silmissäni paikkansa yhtenä nuorena kykynä, jolta odottaa mielenkiinnolla lisää rooleja. Rosanna loisti jo vuonna 2008 Teatterikoulun ”Puputyttö” -näytelmässä ja nyt hän on jalostunut koululaisesta näyttelijäksi oikein tosissaan.

Väliajalla ja näytöksen loputtua kuuntelin kanssakatsojien kommentteja. Niitäkin kommentteja kuuli, että sanoma oli ollut heille raskas.
Vastaanotto on tietenkin hyvin henkilökohtaista ja tuntemukset syntyvät yhteydestä katsojan persoonaan.
Koska itse olen syvienvesienkahlaaja, en kokenut näytelmää ”KAKSI MAAILMAA” missään nimessä raskaana, vaikka se sielua repiikin syvältä.
Pieniä keventäviä huumoriheittoja sisältävä teksti nosti aina katsojan pahimmista tunnekuopista ylös.

Tarinan ja sen kerronta on niin aito, että oli helppoa sukeltaa hurmoshenkisyyteen, ahdistua hengellisestä ahdistelusta, tuntea ymmärrystä ja myötäelämistä roolihenkilöihin ja kokea näyttämön tapahtumat todellisina, aitoina ja itselleen kohdistuvina.
Hetkittäin oli vaikea istua tuolissaan rauhallisena seuraamassa näyttämön tapahtumia: halusin itkeä ja huutaa Saran ja tämän ystävän Teean kanssa, halusin nousta ylös ja kirkua ulos mielipiteeni.
Näytelmä vaikutti minuun siis todella syvästi.

”KAKSI MAAILMAA” näytelmän peruskertomus on monelle ihan todellista elämää.
Meistä hyvin moni on kuitenkin seurannut ainakin vierestä vastaavia tapahtumia ja jokainen on niihin vähintäänkin tiedoitusvälineiden ja kirjojen kautta tutustunut.
Erilaisten uskonnollisten, fanaattisten, eristävien ja vangitsevien yhteisöjen teot, jäsentensä elämän tuhoaminen ja yhteisön suunnaton vaikutus jäsentensä psyykkeen, on monitasoinen ilmiö, joka yhä monivivahteisemmaksi värittyvässä yhteiskunnassamme on yhä suurempi todellisuus.

Sara Laakso on yhteisön kasvatti, sisäänlämpiävässä fanaattisessa uskonnollisuudessa nuoreksi naiseksi kasvanut ihminen.
Kuori kuitenkin murtuu, kuten niin helposti tässä vaiheessa elämää käy.
Sara pyristelee pois vankeudesta.
Ohjaaja MILKO LEHTO on näyttämön ”midas”. Hänen ansioluettolonsa teatterin parissa on 1970 syntyneelle nuorellemiehelle ansiokas ja pitkä.
Hänen toteutuksistaan Kaupunginteatterin näyttämöille mieleeni ovat painuneet kokonaisvaltaisina kokemuksina aiemmin mm. ”Ne kahdeksan valittua”(2005), ”Matkalla Porkkalaan”(2006), ”Beljakovin talvi”(2007) ja ”Aurinko ja minä”(2008)
Milkon ”midasmaisuus” näkyy siinä, että hän ohjaajana pystyy yhdessä ryhmänsä kanssa loihtimaan näyttämölle kaikin tavoin vaikuttavan ilmapiirin.
Milkon näytelmät eivät ole ennalta arvattavia toteutuksensa puolesta ja lavastusta ja puvustusta myöten kaikki on viritetty aivan huippuunsa.

”KAKSI MAAILMAA” näyttelijäkaarti oli tälläkin kertaa täydellisesti hahmoihinsa sopivia ja aivan kerrassaan karismaattisia rooleissaan.
Rosanna Kauppi oli jo aiemmin kirjoituksessani syystä ylistetty yllätys.

Seuraavaksi mainitsisin ANNA-MAIJA TUOKON, jonka rooli Saran ystävänä Teeana oli niin rehellinen ja niin murheellinen, että halusin lopuksi vain kirkua itkuani.

RAUNO AHONEN Saran isänä ja AINO SEPPO Saran äitinä näyttivät yksisilmäisestä lahkolaisesta perusolemuksestaan huolimatta myös monet muut puolet itsestään.

ILKKA FORSS seurakunnan vanhimpana jopa pelotti. Mies sukelsi rooliinsa niin, että välillä tuntui, että hän on ihan tosissaan.

”KAKSI MAAILMAA” on ihanasti näytelmä siinä suhteessa, että siinä ei heikkouksia, tai heikkoja lenkkejä olekaan.
Tokihan niitä realismin mittasuhteissa on, mutta ne ovat niin pieniä ja mitättömiä, ettei niillä ole mitään merkitystä, eikä silmä niitä rekisteröi.

MARKKU TSOKKISEN lavastus on parasta, mitä aikoihin on nähty ja näyttömöratkaisut saavat hytisyttäviä ja riipaisevia tunnelatauksia irti katsojassa. Upeaa työtä!
Ikäänkuin lavastukseen, sen elävinä elementteinä liittyy neljän naisen ryhmä ”aavistus” .( SARI HAAPAMÄKI, HELENA HAARANEN, KIRSI KARLENIUS ja TIINA PELTONEN)
He tekevät eläväksi sen, mitä ihminen ajattelee, tuntee, pelkää, kokee.

ELINA KEINONEN osaa olla ihanasti se vielä varsamainen, vaikutuksille altis, ryhmänsitoma nuori tyttö, joka syyllistää aikuisuuteen kapuavan sisarensa Saran kaikella sillä lapsenomaisella pelonsekaisella vihalla, jota varmasti hänen tilanteessaan tuntee.

JARKKO MIETTINEN, TUUKKA VASAMA, MARJUT TOIVANEN, LASSE PAJUNEN, MARKKU HUHTAMO, PEKKA HUOTARI jo edellämainittujen lisäksi, olivat kaikki täydellisesti paikoillaan hahmoissaan ja tukivat tarinan kulkua ja kasvua sellaisella läsnäololla, että Milko Lehdon ohjaama, Nils Arden ja Steen Billen kirjoittama (suomennos KATJA KROHN) näytelmä ”KAKSI MAAILMAA” nousee kauden ehdottomaksi ykköseksi teatterin ohjelmistossa.

Saran pikkuveljen Aleksi Laakson raskas rooli on miehitetty kolmella nuorella näyttelijänalulla. JOE AHONEN, TOBIAS KARLENIUS ja LAURI LEHTO vuorottelevat osissa.
Kerrankin näyttämöllä on myös lapsirooli, joka on tasavertoinen aikuisten roolien kanssa. Aleksi ei ole vain tarinan koriste, vaan on mukana tarinassa ja täytyy antaa raikuvat suosionosoitukset myös ensi-illan roolitusta tehneelle nuorelle miehelle. (Kirjoittaessani en tiedä kuka heistä vuorossa eilen oli!) Luulen, että hänen kohdallaan on ammatinvalinta tehty. Ja jos hän ei näyttelijäksi ”päädy”, se on ilmanmuuta huono juttu suomalaisen teatterin tulevaisuudelle!

Kiitos Milko, tämän näytelmän muistan positiivisesti niin kauan, kuin ylipäänsä mitään muistan!