Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: (re)use

Annikki Alku – Demokraatti – 06.03.2012

Kvarnströmin myllystä toimiva sekoitus vanhaa ja uutta



Kenneth Kvarnströmin pääkoreografikauden jäähyväisteoksessa (re)use Helsinki Dance Companylle oli nimensä mukaisesti paljon tuttua, mutta myös uutta ilmettä.
Vaikka visuaalisuus on aina ollut tärkeä ja merkittävä osa Kvarnströmin teoksia ja tä


lläkin kertaa sillä suorastaan leikiteltiin, niin esityksen ehdoton keskipiste ja lähtökohta oli liike. Eikä mikä tahansa liike, vaan artikuloitu ja tekniikkaa vaativa fyysinen tanssiliike, joka virtasi vahvana ja herkkänä, isoin kaarin ja pienin nyanssein läpi kehon sormenpäihin saakka.

Esityksen teemana oli kierrätys, joka tarkoitti aikaisemmissa teoksissa olleiden kohtauksien tai liikemateriaalien käyttöä, mutta uudelleen yhdisteltynä ja aivan muista yhteyksistä otetuissa puvuissa. Kun kokonaisuutta vielä sekoitettiin aivan uudella materiaalilla, tuloksena oli kaleidoskooppi, jossa oli kutkuttavan härnäävästi sekoitettuna tuttuutta ja vierautta.
Sanottakoon kuitenkin, ettei esityksen katsominen edellytä hiukkaakaan Kvarnströmin aikaisempien teoksien tuntemista. Se on omalla logiikallaan etenevä sinänsä toisistaan irrallaan olevista kohtauksista koottu teos, joka toimii sellaisenaan.

Katsojatkin liikkeessä

(re)use on myös Kvarnströmin katsomiskokemusta tutkivan trilogian päätösosa. Ensimmäisessä teoksessa, YOUMAKEME, saman musiikkikappaleen eri versioihin oli tehty erilainen koreografia. Toisessa osassa, (play) tanssi yhdistyi elävään klassiseen musiikkiin ja tanssijoiden lisäksi myös muusikot liikkuivat koreografisesti. Nyt tanssijoiden lisäksi liikkuivat myös katsojat.

Studio Elsan koko tila oli lavastettu eräänlaiseksi galleriaksi näyttelyesineineen ja yleisö sai istua ja liikuskella eri puolilla salia. Myös tanssi vaihtoi jatkuvasti esityssuuntaa ja pari kertaa koko tila jaettiin verhoilla kahtia, joten eri puolilla olleet katsojat näkivät hiukan erilaisen tulkinnan samasta kohtauksesta. Tietyissä rajoissa jokaisen katsomiskokemus oli siis hiukan erilainen, mutta niinhän se aina on enemmän tai vähemmän.

Vapaa tila ja tanssijoiden tuleminen välillä hyvinkin lähelle loi esitykseen kuitenkin jotenkin rennomman tunnelman. Liikkua sai, mutta ei ollut pakko ja huomionsa sai kiinnittää ympäristöön tanssin sijasta, jos niin halusi.

En kyllä usko, että siihen liiemmin oli tarvetta. Sen verran intensiivisesti ja viimeistellysti tanssivia ryhmän viisi tanssijaa olivat. He olivat yhtä aikaa sekä tiukan keskittyneitä että luontevasti läsnä tilanteessa. Todellinen unelmatiimi, joka tiesi mitä teki ja teki sen upeasti.

Leikillisyyttä, absurdin satuhahmokohtauksen, koskettavan Destruction Song -teoksen dueton sekä paljon muuta sisältävä esitys päättyy melko raflaavasti. Ensin Terhi Vaimala, Kai Lähdesmäki ja Janne Marja-aho uhoavat tuhkasateessa mustissa karvahousuissa ja sitten mustavalkoiseksi värjätyt Sofia Karlsson ja Kenneth Bruun Carlson riehuvat lihaveitsien kanssa Diamanda Galasin korvia vihlovan kirkunan säestyksellä. Vaikuttavaa, mutta toivottavasti ei se kokonaisvaikutelma, joka esityksestä ja Kvarnströmin kaudesta ryhmän vetäjänä pitäisi jäädä. Mieluummin muistikuvaksi saisi jäädä visuaalisesti leikittelevä esitys, jonka punaisena lankana on loistavasti tanssittu pehmeänjäntevä liike.