Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Viulunsoittaja katolla

Martti Mäkelä – Skenet – 06.09.2012

Rakastetun musikaalin paluu Helsingin kaupunginteatteriin onnistuu komeasti ja koskettavasti

Kaupunginteatterin ensi-iltayleisössä on nostalginen tunnelma. Paikalla on paljon kulttuuriväkeä, josta osa on varmaan nähnyt viulunsoittajan samassa paikassa vuonna 1966. Yleisön joukossa on myös tuolloin esityksessä mukana olleita näyttelijöitä, kuten Heidi Krohn. Mukana oli silloin myös nuori Esko Roine, joka tällä kertaa on pääroolissa. Viulunsoittaja katolla on Suomen suosituin musikaali, ja nyt jännitetään nostaako uusi tulkinta lukuja entisestään.

Sholem Aleichemin alkuperäistekstin musikaaliksi ovat sovittaneet Joseph Stein, Jerry Bock ja Sheldon Harnick. Esko Elstelän suomennos toimii edelleen. Spektaakkelimaisesta mutta myös herkkiä nyansseja sallivasta ohjauksesta vastaa Hans Berndtsson. Viulunsoittajassa on paljon mieleen jäävää musiikkia, joka kajahtaa komeasti Markku Luuppalan johtaman orkesterin säestyksellä.

Ralf Forsströmin romanttinen lavastus ja puvustus vievät tunnelman alusta saakka vuosisadan takaiselle Venäjälle, pieneen Anatevkan kylään. Kylän juutalaisyhteisö elää ystävyyden, avunannon ja ennen kaikkea traditioiden ohjaamana. Porukasta erottuu köyhä maitokauppias Tevje (Esko Roine), joka avautuu yleisölle rennosti sekä perhepolitiikastaan että jumalasuhteestaan.

Tevjellä on rivi kauniita tyttäriä, jotka pitäisi naittaa viisaasti ja mielellään rikkaille miehille. Huolistaan isä juttelee avoimesti persoonallisella tyylillään myös taivaalle. Ensimmäinen yhteislaulu Perinteet kiteyttää musikaalin problematiikan: juutalaistraditio vastaan muuttuva maailma. Tilannetta seuraa arvoituksellinen kulkuriviulisti (Mauri Saarikoski/Toivo Rolser).

Naimaikäisiä tyttäriä tulkitsevat Anna-Maija Tuokko, Raili Raitala ja Marika Westerling. Kukin kauniisti ja persoonallisesti. Tyttärien naimahankkeet ovat erilaisia kuin isä oli toivonut. Tevjen rinnalla on varallisuutta toivova ja kärttyisä mutta uskollinen puoliso Golde (Riitta Havukainen ). Miten Tevje voi toteuttaa Jumalan, vaimonsa, tyttäriensä, kyläyhteisön tai saati omat toiveensa? Tähän ikuiseen, huumorin ja tragiikan sävyttämään teeman esitys perustuu. Synkän lisänsä luo poliittinen tilanne, jossa venäläiset karkoittavat juutalaisia tsaarin lain nojalla.

Ryhmästä nousee esiin paljon kiinnostavia hahmoja. Eero Saarinen on muhevan mainio pettyneenä kilpakosijana, joka teurastajan ammattinsa takia pääsee jaloilleen pettymyksestä huolimatta. Antti Langin hahmoon köyhänä vaatturina tiivistyy hauskasti juutalaisiin yhdistetty yrittäjyys. Vaikuttavin on Tuukka Leppäsen esittämä Perchik, toisinajatteleva opettaja, joka voittaa keskimmäisen tyttären, Hodelin sydämen. Leppäsen ja Raitalan älyllinen lemmenkisailu on nautinnollista.

Berndtssonin ohjauksessa juutalaistraditiot tulevat joukkokohtauksissa esiin kunnioittavasti ja rempseästikin. Sapatin viettoa kuvataan herkästi, ja Tevjen kodin lisäksi kylän kaikissa ikkunoissa syttyvät kauniisti kynttilät. Välillä miesten kesken ryypätään railakkaasti kapakassa ja etenkin tanssitaan. Esityksen ehdottomia helmiä ovat Rebecca Evannen suunnittelemat miesten tanssit. Klezmer-musiikki yhdistettynä miesten huikeisiin slaavilaistansseihin on komeaa katseltavaa!

Esko Roine kantaa Tevjen roolin hyvin ja koskettavasti. Hahmo on kansanomainen ja helposti lähestyttävä. Tyttäristä luopumisen tuskan ja siitä johtuvan kamppailun tunnistaa varmaan moni. Roine taitaa loistavasti monet näyttelijän nyanssit. Humoristisimmillaan hahmo on, kun hän yrittää jekkujen avulla taivuttaa vaimoaan hyväksymään erikoisen naimakaupan. Herkkyyttä ja lempeä on Roineen ja Havukaisen duetossa Mua rakastatko.

Raadollisimmillaan Tevjen rooli on silloin, kun miehen mitta on täysi ja hän kieltää kolmannen tyttärensä parisuhteen. Roine on tehnyt satoja rooleja, mutta tämä jättää varmasti jälkensä suomalaisten sydämiin.

Todenmukaisia ja hassujakin tarinan käänteitä sävyttää traagisuus. Lopussa juutalaiset karkotetaan kodeistaan. Evakkoteema lienee syy suomalaisten kokemaan myötätuntoon ja musikaalin suosioon. Loppukuvassa kaikkensa antanut Roineen hahmo kiskoo evakkokärryjä yksin lumisateessa. Näky on lohduton. Taustalla kylät palavat, ja ilmoille kohoaa Roineen suusta surullinen rukous.

Esityksen ja etenkin lopun myötä paljastuu musikaalin nimen kryptisyys. Elämä on todellakin kuin viulunsoittajana katolla olemista. Onnen hetket vaihtuvat äkisti kaltevaan pintaan, mutta juuri niiden vähäistenkin onnen hetkien takia täytyy elämästä olla kiitollinen. Siinä on viesti, joka ei vanhene.