Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: 100 tapaa nauraa

Annikki Alku – Demokraatti – 9.10.2012

Hersyvää nauruenergiaa

En nyt ole aivan varma, oliko niitä sata, mutta aikamoisen monta kuitenkin. Nimittäin tapoja ja tyylejä nauraa ja kuljettaa naurua kehossa ja liikkeessä. Ja mikä parasta yksikään niistä ei ollut ilkeää tai pahantahtoista, ei edes ivallista tai ironista. Ei silloinkaan, kun nauru kohdistui toiseen.
Ja vaikka tiedänkin, että kaikki oli harjoiteltua Jyrki Karttusen Helsinki Dance Companylle tekemässä teoksessa 100 tapaa nauraa, ja moni nauru tehtiin teknisesti, niin silti koko esitys oli pakoton ja iloisesti tarttuva. Se ei nostattanut pelkästään hymyä suupieleen, vaan ihan hersyvää naurua, kikatusta ja hohotusta yleisössä.

En tiedä, onko se ollut alkuperäisenä ajatuksena esitystä suunniteltaessa, mutta olen valmis väittämään, että Karttunen tanssijoidensa kanssa on tullut luoneeksi syksyn parhaan terapiakeinon taltuttamaan alkavaa kaamosaikaa. Esityksen nauruenergialla ja sympaattisen hassuilla eleillä ja ilmeillä kestää taatusti aika monta pimeää, kylmää ja märkää syysaamua.

Karttunen on aikaisemminkin käyttänyt teoksissaan erilaisia pehmohahmoja. Nyt niitä on liuta, hellyttävän kömpelöitä keltamustia olentoja, jotka tuovat mieleen sekä avaruusoliot että tutun smile-hymiön. Tosin kömpelyys on vain näennäistä ainakin sirkusmaisissa kohtauksissa.

Kokonaisvaltaista iloa

Nimensä mukaisesti 100 tapaa nauraa -esityksen lähtökohtana on ollut nauru, naurattaminen ja naurettavuus. Hyväntuulinen nauru kupliikin kaikessa läpi koko esityksen niin ilmeissä, keskinäisissä kontakteissa kuin liikkeessä. Monipuolinen tanssi, jota on paljon, virtaa keveästi ja sulavasti. Eniten nautin pehmeästi svengaavista jazzahtavista osuuksista mm. Eero Vesterisen, Valtteri Raekallion ja Mikko Paloniemen triossa. Ja miten nauru liikkuukaan ympäri kehoa vaikkapa Kai Lähdesmäen tai Jenni-Elina Lehdon tulkitsemana.

Erilaiset naurut kuuluvat myös musiikissa ihan konkreettisesti niin Tuomas Fräntin sävellyksissä kuin hänen tekemissään sovituksissaankin. Tanssijoiden liikkeellinen naurukuoro on aika muikea ja naurun tahdissa voi tanssia myös totisemmankin oloisesti kuten Terhi Vaimala soolossaan.

Teoksen konseptiin kuuluu olennaisesti myös yleisötyö. Syksyn kussakin esityksessä esittää yhden kohtauksen ryhmä, joka Karttusen vetämässä kolmiosaisessa työpajassa on tehnyt oman tulkintansa naurusta. Ensi-illassa esittäjinä oli nuorten tanssin harrastajien värikäs The Funky Foot Clan –ryhmä. Tulevissa näytöksissä esitykset ovat aina erilaisia, sillä hakemusten perusteella valitut ryhmät ovat eri ikäisiä ja eri taustaisia.

Ensi vuoden alusta HDC:n taiteellisena johtajana aloittavan Karttusen 100 tapaa nauraa on onnistunut lähtölaukaus yhteistyölle ryhmän kanssa. Esityksen jättikokoisen kattokruunun syksynkeltaisessa ja lämpimässä valossa on mukava nauttia aimo annos hyvää tekevää liikkeellistä nauruterapiaa.