Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Yksi mies, kaksi pomoa

Anna Paju – Kansan Uutiset – 20.10.2012

Posketonta koheltamista, ammattitaidolla

Päätöntä touhua vailla mitään sisältöä. Sitä tilattiin ja luvattiin, ja lupauksensa myös pitää Yksi mies, kaksi pomoa Helsingin kaupunginteatterissa.

Yksi mies, kaksi pomoa -näytelmän tarina perustuu Carlo Goldonin 1700-luvulla kirjoittamaan commedia dell’arte -klassikkoon Kahden herran palvelija.

Siinä nälkäinen, mutta kekseliäs harlekiinihahmo ottaa, osittain vahingossa, kaksi pestiä itselleen. Seurauksena on vääriin käsiin päätyviä kirjeitä, rahoja ja matkatavaroita sekä valheita, joita on paikattava uusilla, toinen toistaan hullummilla.

Richard Beanin versio sijoittuu 1960-luvun alun Brightoniin.

Ensimmäinen kohtaus vaikuttaa jähmeältä, mutta tyyli selittyy esityksen edetessä. Se luo pohjan tulevalle poskettomuudelle.

Kun valheiden ja väärinkäsitysten pyörä lähtee pyörimään, kasvavat myös ilmaisun kierrokset. Alkaa – ohjaaja Neil Hardwickia lainaten – alhainen ja arvoton kohellus.

Santeri Kinnunen on pääroolissa notkea ja rakastettava retku ja tanssija-koreografi Tommi Huovinen tekee akrobaattisen suorituksen haudan partaalla hoippuvana tarjoilijana.

Iikka Forssin omasta itsestään liikuttuva näyttelijänalku naurattaa tunnistettavuudellaan. Näyttelijät tekevät kautta linjan hyvää työtä.

Sari Siikanderin vahva Dolly ja Sanna-June Hyden umpitollo Pauline ovat molemmat ihania hahmoja.

Tähän väliin henkilökohtainen paljastus.

Minulla on näytelmään erityinen suhde, sillä harrastajateatterimenneisyydessäni olen esiintynyt siinä alkuperäisessä. Olin se umpitollo.

Kihlattuani Silviota näytteli sittemmin muun muassa Marimekon taiteellisena johtajana tunnetuksi tullut ja tämän vuoden Kultainen vaatepuu -palkinnon saaja, vaatesuunnittelija Samu-Jussi Koski.

Katsomiskokemukseni oli siis nostalgialla silattu, mutta muuten meno Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä nostattaa silmiin enemmän naurun kuin liikutuksen kyyneleitä.

Skiffle-musiikin käyttö yllättää iloisesti.

(Siis musiikin, jota soitetaan joillain muulla kuin soittimeksi tarkoitetulla tavaralla, kuten pyykkilaudalla. Muun muassa Beatlesin pojat soittelivat alkujaan skiffle-bändissä nimeltä The Quarrymen.)

Näyttelijöistäkin paljastuu aikamoisia soittajataitureita, esimerkiksi Forss esittää omanlaisensa pyykkilautatulkinnan.

Neljäs seinä katsomon ja näyttämön välillä rikotaan tämän tästä.

Commedia dell’arten ja brittiläisen low comedyn (sitä voisi vastata suomalainen puskafarssi) perinteitä noudattaen näytelmän eteneminen keskeytetään koomisilla ohjelmanumeroilla ja irtovitseillä, jotka eivät vie itse tarinaa mitenkään eteenpäin.

Myös yleisö pääsee esitykseen mukaan, mutta siitä ei kannata paljastaa enempää.

Pettymyksekseni esityksessä on vain yksi pieru, aika mojova kylläkin. Muuta pöljäilyä kyllä riittää.

Sellaistakin tarvitaan, välillä on varsin vapauttavaa jättää analysointi ja maailmantuska narikkaan ja nauraa.

Erityiskiitos suomentaja Mikko Koivusalolle. Valheita sepittelevän kahden herran palvelijan selitykset kutkuttavat sekä nauruhermoja että kieltä rakastavaa mieltä.