Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Nuoruuden suloinen lintu

Marja Kuparinen – Kirkko ja Kaupunki – 1.10.2003


Niin meni nuoruus

Tennessee Williamsin näytelmä vuodelta 1959 Nuoruuden suloinen lintu on kova
pala, joka ei päästä katsojaa helpolla. Se asettaa hänetkin katsomaan elämän
raadollisuutta: vallanhalua ja vallan käyttöä, korruptiota ja
kaksinaismoraalia, nuoruuteen takertumista ja vanhenemista, alistamista ja
alistumista, luopumista ja hyväksikäyttöä. Ajankohtaisia teemoja.
Kukaan Nuoruuden suloisen linnun henkilöistä ei ole vapaa eikä uhku elämäniloa
pieniä menneisyyden välähdyksiä lukuunottamatta.

Näytelmän alkupuolella viritetään asetelmat ja esitetään monia juonenkulkuja,
jotka punotaan yhteen toisessa näytöksessä: Vanheneva näyttelijä, muinoin
palvottu diiva Prinsessa Kosmonopolis (Kyllikki Forssell), eksyy nuoren
rattopoikansa Chance Waynen (Oskari Katajisto) kanssa tämän kotikaupunkiin,
jossa miestä ei toivoteta tervetulleeksi. Kaupungissa pitää valtaa Pomo Finley
(Kalle Holmberg), jonka tytär on rakastajan nuoruuden unelma ja rapistuneen
viattomuuden muisto.

Forssellia ja Katajistoa riisutaan keskinäisessä taistelussa, jossa
valtasuhteet vaihtuvat. Taustan ajoittain värisevät helmiverhot ja abstrakti
musiikki ovat kuin tulevan etiäisiä. Waynen unelma nuoruuden rakastetun
takaisin saamisesta ja suuresta menestyksestä on yhtä kuplaa. Tunnelmaa
keventää parin hetkellinen yhteisymmärrys Waynen kertoessa nuoruudestaan.
Lopussa on paljon henkisesti tuhottuja ihmisiä: muun muassa Pomon tytär,
ystävätär, vaimon sisar ja monet Pomon käskyläiset. Avoimeksi jää, kohtaako
Wayne loppurepliikeissään viimein todellisuuden: ihmisten yhteisyyden ja ajan
vääjäämättömän kulumisen, vai oliko se vain pateettinen vetoomus, viimeinen
rooli.

Kyllikki Forssellia on ilo katsella. Mikä sekoitus turvaa hakevaa
pilleritokkuraista vanhaa naista, tiukkaa vallankäyttäjää ja häikäilemätöntä
julkisuuskipeyttä, jota maustaa ripaus elämänoivallusta ja hetkittäistä
myötätuntoa. Myös Oskari Katajisto elää näyttämöllä komean kaaren
itsetyytyväisyydestä surkeaan uhoon, joka on riipovimmillaan, kun hän
rehvastelee entisten tuttujensa edessä. – Tuttu asetelma muuten monista
luokkakokouksista.

Vuokko Hovatta piirtää rakastetun Heavenly Finleyn osassa koskettavan kuvan
luovuttaneesta nuoresta naisesta. Nukkemainen askellus kodin lattiaruuduilla ja
mekaaninen ääni kertovat sisäisesti tuhotusta ihmisestä.
Kelle Holmberg on Pomon osassa vaikuttava, häikäilemätön ja charmantti.
Todellisuutta suuremmaksi hän kasvaa hyytävässä puheessaan jättivalkokankaalta.
Siinä kaksoisviestintä, moralismi ja ihmisen tunteisiin vetoaminen juhlivat –
tuttu kuvio nykyisinkin.

Ehkä joukon todellisuuden tajuisin on Nonnie-täti, jota Marja-Leena Kouki
esittää lämpimästi. Hän kysyy Wayneltä kauaskantoisen pienen kysymyksen:
Olisiko kaikki mennyt toisin, jos olisit voinut myöntää hävinneesi? Hyvä
kysymys myös katsojalle. Ehkä tosi elämä alkaakin siitä, kun katsoo silmiin
sitä, mikä on totta?

Tennesee Williams: Nuoruuden suloinen lintu. Käännös: Kersti Juva. Ohjaus Kaisa
Korhonen. Rooleissa mm. Oskari Katajisto, Kyllikki Forssell, Kalle Holmberg,
Vuokko Hovatta ja Marja-Leena Kouki
.

Ensi-ilta Helsingin Kaupungintetatterissa 25.9.