Saavutettavuustyökalut

Tervetuloa teatteriin – turvallisesti! Käytössämme on koronapassi. Tutustuthan huolella ohjeistuksiimme Turvallisesti teatteriin -sivustollamme!
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Tohtori Zivago

Martti Mäkelä – Skenet – 10.10.2013

Komea spektaakkeli Venäjän historiasta ja rakkauden voimasta.

Helsingin Kaupunginteatterin viime kauden suurmusikaali Viulunsoittaja katolla saa nyt komean jatkon, kun vuoron saa Tohtori Zivago. Boris Pasternakin Nobel-palkittuun menestysromaaniin perustuva teos sijoittuu Venäjän historian kipupisteiden pyörteisiin.

Michael Weller on sovittanut paksun eepoksen musikaaliksi, mikä on varmasti ollut melkoinen projekti. Lucy Simonin komea musiikki kajahtelee sekä vallankumouksen kaikuja että romanttisia rakkausballadeja. Kuten Viulunsoittajan, myös Zivagon on ohjannut velhomainen taituri Hans Berndtsson. 18-henkistä orkesteria ohjaa varmalla kädellä Markku Luuppala. Oman lisäarvonsa spektaakkeliin tuo se, että Kaupunginteatterin Zivago on samalla Euroopan kantaesitys.

Suuria tunteita historian murroksessa

Teoksen keskushenkilö on Juri Zivago, aatteellinen, runoja kirjoittava lääkäri, jota Tuukka Leppänen äärimmäisen hienosti ja monisävyisesti tulkitsee. Laajassa, monisäikeisessä juonessa on kaksi toisiinsa nivoutuvaa tarinaa. Ensimmäisessä seurataan Venäjän poliittista tilannetta tsaarinajasta vallankumouksen kautta kommunismiin. Nähdään monia, traagisia ihmiskohtaloita, tiukkaa moraalista pohdintaa ja aikakauden mielipuolisuutta. Hahmokategoriassa on useita hyviä rooleja.

Toinen tarina on ihmissuhdetragedia, jossa Zivagon elämän polulle ilmestyy kohtalokas, intohimoinen Lara. Laraa tulkitsee kaunis ja hienosti laulava Anna-Maija Tuokko. Hommaa mutkistaa se, että Zivago on juuri mennyt naimisiin. Vaimoa esittää sydämellä Anna-Maija Jalkanen. Mutta suuri rakkaus ei etsi oikeaa hetkeä. Synkkää intohimodraamaa mukaan tuo se, että Laran elämässä on jo kaksi miestä. Toinen on kyyninen keinottelija Komarovski, jota Esko Roine oivallisesti esittää. Kyseessä on raaka hyötysuhde, jossa mies elättää, jos nainen suostuu seksiin. On myös Laran tuore aviomies, vallankumouksesta kiihkoileva Antipov, Antti Timonen, jonka roolityö varsinkin kakkosjaksolla on mainio ja raju.

Sotkuisista ja vähän saippuaoopperalta näyttävistä kiemuroista huolimatta kyse on suurista tunteista ja vaikeista valinnoista. Rakkauden ihmeellinen voima soi upeasti ja koskettavasti etenkin Leppäsen ja Tuokon yhteisissä duetoissa. Kaiken kaaoksen ja ympärillä vallitsevan tuhon keskellä kuvattu rakastelukohtaus on kaunis ja sydäntä riipaiseva. Perussanoma on sekä humaani että tunteisiin vetoava. Etenkin historiallinen viitekehys tuo esitykseen väkevän tunnelman.

Näyttävyyttä ja sodan jymyä

Ralf Forsströmin kiinnostava lavastus kääntyy sekä tsaarinajan tanssisaliksi parvineen että jäätyneeksi junaradaksi, jonka keulassa kummallinen panssaroitu hirviö irvistää. Näky tuo mieleen legendaarisen panssarilaiva Potemkinin. Forsströmin puvustuksessa näkyy vertauksia niin fasismiin kuin talvisotaankin. Sotakohtausten ääniefektit ovat jymäköitä.

Gunilla Olssonin koreografiat ovat näyttäviä isossa kokonaisuudessa. On tsaarinaikaista parodista valssia ja slaavilaisia karakteritansseja, kuten hääkohtauksessa. Miehet taipuvat komeasti ripaskaan ja huumoriakin on mukana. Sotakohtauksissa nähdään akrobaattista ketteryyttä ja kiinnostavia, modernia tanssia muistuttavia elementtejä.

Toki mukana on asiaankuuluvaa pateettisuutta, mutta kokonaisuus on vahva ja mieleenpainuva. Esitys on väkevä ajankuva, rakkauden ylistys ja myös kunnianosoitus Boris Pasternakille. Miespolvet katoavat, mutta runous jää. Tyylikkäässä käsiohjelmassa on Venäjän-tuntija Jukka Mallisen artikkeli, josta selviävät Pasternakin vaiheet suhteessa hänen pääteokseensa Tohtori Zivagoon.