Arvio: Tohtori Zivago
Tohtori Zivago todellinen suurmusikaali
Suurmusikaali on Tohtori Zivagon musikaaliversiolle juuri se sana, jota tässä yhteydessä täytyy käyttää. Työryhmän koko on useita kymmeniä henkilöitä, suuri 18 henkinen teatteriorkesteri ja taustalla Ensemblen joukko on vaikuttava.
Lisäksi lavastus, puvustus, valo- ja äänitekniikka on suurella resurssilla tehtyä. Tämä ei tietysti vielä riitä, mutta on hyvä lähtökohta suurmusikaalille, sillä itse kertomus ja miten se toteutetaan, on tärkein asia. Teatterin tärkein tehtävä kun on kertoa tarinoita ihmisille.
On suoranainen ihme, että tämä kaupunginteatterin esitys on Euroopan kantaesitys, vaikka Zivagon tarina on yli 50 vuotta vanha ja tarinahan on todella hyvä.
Tämä on taas kerran Helsingin kaupunginteatterilta hieno kulttuuriteko näyttämötaiteen alueella ja siitä yleisö kiittää, onhan lippuja varattu jo ennen ensi-iltaa lähes 30000. Eikä ole vaikea arvata, että muiden maidenkin teatterit tulevat ottamaan musikaalin ohjelmistoonsa.
Zivagon tarina sijoittuu 1900 luvun Venäjän vallankumousaikaan eli tuolloin elettiin erittäin sekavia tsaarin aikoja, joka sitten päättyi vallankumoukseen. Tämä jännite kulkee esityksen mukana alusta loppuun, toihan muutokset yhteiskuntaan ja ihmisille aivan uudet elämän lähtökohdat ja liian moni elämä tuona aikana myös päättyi.
Tohtori Zivago on oikeamielinen ja velvollisuudentuntoinen aviomies ja perheenisä, joka kuitenkin rakastuu arvoitukselliseen Laraan ja tästä syntyy kolmiodraama, joka on esityksen draamallisen kaaren keskiössä.
Sota ja sen tuomat muutokset ihmisten normaaliin elämään tuo mukanaan yllätyksellisiä käänteitä, joita ihminen ei aina edes itse hallitse sodan keskellä.
Henkilökohtaisesti menin katsomaan, kuten varmasti niin moni muukin, muistikuvana elokuvaversio, joka on jäänyt vahvana mieleen. Koskaan ei saa suoraan verrata elokuvan ja teatterin toteutusta, samasta aiheesta.
Musikaaliversio, jonka nyt näemme teatterin lavalla, pitää sisällään runsaasti musiikkia ja painotusarvot ovat aika toisenlaiset suhteessa elokuvaan.
Tätä asiaa koetin painottaa itselleni ja mitä näin. Sain teatterikokemuksen, jossa näin tutun tarinan, Lucy Simonin ajoittain mahtipontista sävellystä, upeat lauluosuudet, näin hienoa näyttelijätyötä, sain kokea kekseliään lavastuksen toimivuuden ja näyttävyyden, valojen tärkeyden esityksessä
ja miten valotekniikka voikaan tukea koko esitystä hienosti.
Lukija varmaan huomaa, että teatteri-ihmisenä ja tekijänä olen aika innostunut esityksestä.
Teatteriesitys avartaa ja virkistää.