Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Bara för dej

Kirsikka Moring – Teatteri & Tanssi – 8/2013

Miedosti median murroksesta

 

Mediamaailma kiehuu. Sikäli Lilla Teaternin pikkujoulu-uutuus, nuoren brittikirjailija Lucy Kirkwoodin (s.1984) näytelmä Bara för dig on hermolla. Miten lehdet pysyvät hengissä? Pornoa vai ei? Tuotesijoittelua vai ei?

Hei toimittaja, myy omat kihlajaisesi! Saat palkaksi huonosti palkatun määräaikaisuuden, joka napsahtaa poikki milloin vain. Ja jos havittelet työtä tosimiesten Alfassa, sinunkin on oltava alfauros.

Tissikuvat seinälle ja painokset nousuun – paitsi jos kuvissa sattuu olemaan alaikäinen. Toimitukseen kävelee kuvatun tytön isä, jota esittää Sixten Lundberg. Olisi saanut olla niljakkaampikin tulkinta. Isä muka suree, mutta on oikeasti kassalla.

Näytelmä puraisee Eevan omenasta halulla ja tuhdisti. Sampo Sarkola on uskottava peluri ja päätoimittaja. Sitten tarina näivettyy ja nuupahtaa.

 Eloa esitykseen tulee vasta väliajan jälkeen, kun Jonna Järnefeltin naistenlehden päätoimittaja karauttaa kultakoroissaan näyttämölle. Hänessä on päätoimittaja-ainesta, karismaa. Järnefelt on roolin tulkkina kova ja pehmeä, piittaamaton ja empaattinen. Nyanssit ovat hallussa. Näyttävä työ.

Mutta vaikka mediamaailmaa ravistellaan kiduksista, on näytelmä kesy. Bara för dig on pehmeä verrattuna todellisuuteen, jossa aikakauslehdet joutuvat laulamaan toisiaan suohon mitä erilaisimmin keinoin.

Toimittajat ovat pian uhanalainen laji. Yksi ihminen tekee kymmenen työt, ja määräaikaisuus korvaa vakityön. Kuinkahan monessa pöytälaatikossa on yhä  kirjanen nimeltä Journalistin eettiset ohjeet?

Ulkoistaminen. Rakenneuudistukset. Joukkoistaminen. Lukijakeskeisyys. Uuteen suomalaiseen, ja globaaliin, medianäytelmään olisi tarjottimella tositarinoita ja pörssipuhetta. Silti Bara för dig on pikkuhauska pikkumusta.