Arvio: Terrorismi
PIENILLÄ SARANOILLA YHTEEN
Terrorismin lopputulos on synkkää huumoria, joka kyllä naurattaa mutta josta
leikki pakenee kovaa kyytiä.
Oleg ja Vladimir Presnjakov: Terrorismi. Suomennos Jukka Mallinen. Ohjaus
Viktor Drevitski. Lavastus Oskari Torvinen. Puvut Irmeli Toivanen. Rooleissa Pekka
Strang, Santeri Kinnunen, Markku Huhtamo, Sampo Sarkola, Vappu Nalbantoglu,
Pekka Huotari, Marjatta Raita ja Eija Vilpas. Suomen kantaesitys Helsingin
Kaupunginteatterin Studio Pasilassa 2.2.; arvostelu perustuu 4.2. olleeseen
esitykseen.
Terrorismin tapahtumapaikka on jossain Venäjällä. Sen kuulee musiikista, sen
näkee vaatteista, jotka iloisesti kertaavat jopa neukkukliseita, sen tunnistaa
vaikkapa jostakin satunnaisesta kopeekan maininnasta. Ehkä sen aavistaa myös
sotilaiden suihkuhuoneen pinttyneistä kaakeleista tai asuinlähiön tunnelmasta.
Luulen, että seutu on Venäjän syrjää, vaikka on siellä lentokenttä.
Ja silti – siperialaisten Presnjakovin veljesten kirjoittama näytelmä kuvaa
ylipäätään maailmaa, jossa väkivalta on todellinen uhka, jossa alistaminen ja
työpaikkakiusaaminen ovat arkipäivää ja jossa omat kyllästymiset, himot ja
halut päihittävät kovin helposti toisesta ihmisestä välittämisen.
Sitä paitsi Jukka Mallisen slangahtavasti maustettu suomennos virittää
ajattelemaan, että jokin voi olla yleispätevästi totta.
Myös musta huumori
naurattaa
Presnjakovien näytelmän kuusi näytöstä liittyvät toisiinsa pienillä
saranoilla. Joskus saranat ovat niin pieniä, että näytökset näyttävät hyvin itsenäisiltä,
vain temaattisesti yhteen kuuluvilta. Näytelmän rakenne tekee siitä
kiinnostavan: jokainen ihminen on oman tarinansa päähenkilö, mutta ihmisten
tarinat sivuavat toisiaan.
Kiinnostava on kyllä Viktor Drevitskin luoma tyylilajien sekoituskin. Se
sotkee yhteen teknistyneen maailman kauhuvisiot, parodian, irvokkaan liioittelun, ja
sitten se antaa välillä ihan arkirealisminkin näkyä. Lopputulos on synkkää
huumoria, josta leikki pakenee kovaa kyytiä.
Tietenkin Terrorismi on pelottava näytelmä. Mutta myös musta huumori
naurattaa. Hurjimmillaan ja hulppeimmillaan se on näytöksessä, jossa mummot – Eija Vilpas
ja Marjatta Raita – istuvat pihapenkillä lapsenvahteina. Teema ja tarina
vyöryvät eteenpäin, ja puheiden sisältö kolisee huvittavuuksia ja
karmeuksia. Jo olevaan huumoriin kertyy vielä huima lisäannos, kun ilmaisuun on lainattu
aineksia kevyistä hupailuista. Vaikka Vilppaan ja Raidan mummot naurattavat
kyynelet silmiin ja vatsan kippuraan, karmeus pysyy ja tiivistyy.
Silmien edessä
vai korvien välissä?
Näytelmän alku tuntui hiukan jähmeältä. Se kyllä latasi aseita ja muutakin
jännitystä, näyttelijät olivat sujuvia ja… ja silti jossain takaraivossa
kaihersi ajatus, että ei kai tämä ole pelkästään meillä tuntemattomien
kirjailijoiden eksotiikan ihastelua, teatterin ihan ookoota ja
kymenlaaksolaisttain katsottuna vain vaihtelua.
Ei. Näytelmä alkaa elää, roolista ja tyylistä toiseen hyppäävät näyttelijät
saavat katsojat uskomaan ja epäilemään. Terrorismi jättää tilaa miettiä, mitä
näytelmässä todella tapahtuu ja mitä maailmassa tapahtuu. Se pistää kysymään,
mikä on henkilöiden kuvittelemaa ja mikä on näytelmän totta, tapahtuvatko
räjähdykset silmien edessä vai korvien välissä. Vastauksilla ei oikeastaan ole
väliä.
Oskari Torvisen kliininen lavastus on hieno.
Päivi Taussi
Presnjakovin veljekset
Vladimir, s. 1974
Oleg, s. 1969
Synnyin- ja kotikaupunki on Siperiassa sijaitseva entinen Sverdlovsk, jonka
nimi ennen vallankumousta oli ja taas nykyisin on Jekaterinburg
Vladimir on valtiotieteilijä, Oleg kirjallisuus- ja kielitieteilijä;
kumpikinon opettanut Uralin A. M Gorki -yliopistossa
Veljekset kirjoittavat yhdessä; heidän näytelmiään on esitetty paitsi
Venäjällä ainakin 14 muussa maassa, mm. Englannissa.