Arvio: Huijarin muistiinpanot
Suhteilla saa ja reittä pitkin pääsee
Teatteri: HKT:n hulvaton satiiri tyrkkii pätkätyöhipstereitä kaikin keinoin uraputkeen.
Hei sinä luovalla alalla toimiva pätkätyöläinen! Väsyttääkö jatkuva epävarmuus? Ärsyttääkö, että kukaan ei tajua kykyjäsi ja anna sinulle rahakasta vakiduunia?
Jos haluat päästä elämässäsi eteenpäin, sinun on päästävä piireihin. On siis ruvettava mielistelemään valtaa pitäviä. Tiukan paikan tullen on tietysti suostuttava myös vanhojen rouvien petileluksi.
Suurin piirtein tällaisia ”elämänohjeita” tyrkyttää Helsingin kaupunginteatterin Huijarin muistiinpanot katsojalleen.
Kari Heiskasen ohjaama satiiri tuntuu aluksi toivottoman sekavalta vyyhdeltä, mutta kunhan työläästä esittelyjaksosta on selvitty, draama alkaa nakuttaa raiteillaan kuin kuumeisesti tweettaileva kaupunkilaisälymystö parhaimpien some-kohujen aikaan.
Huijarin muistiinpanot perustuu 1800-luvulla eläneen venäläisen Aleksandr Ostrovskin tekstiin. En ole alkuperäisversiota lukenut, mutta voin varmuudella sanoa, että Heiskanen on laittanut plariin melkoisesti omiaan.
Ostrovski tuskin olisi hieronut näytelmäänsä esimerkiksi viittauksia hallituksen kestävyysvajeisiin tai Himasen tulevaisuusselontekoon.
Tarinan keskiössä on kaupunkilaisälykkö Jegor Glumov (Pekka Strang), joka hallitsee sanan säilän ja pisteliään ajattelun mutta ei oikeastaan mitään muuta. Hän asuu homssuisen äitinsä (Leena Rapola) kanssa, pitää ”inhimillisen alhaisuuden” päiväkirjaa ja kadehtii paremmin menestyviä kavereitaan.
Eräänä päivänä käy ilmi, että hänen etäinen sukulaisensa on upporikas ja vaikutusvaltainen Odysseus Mamajev (Jari Pehkonen). He kohtaavat onnekkaan sattuman kautta. Eipä aikaakaan, kun Glumov on tekaissut Mamajeville ja tämän kavereille hölynpölytekstejä. Niiden on tarkoitus saada työtä tekevä kansa uskomaan, että omistavan luokan on välttämättä rikastuttava entisestään.
Sen jälkeen Glumovia ollaankin jo naittamassa erään upporikkaan leskirouvan (Tiia Louste) sukulaistytölle (Sanna-June Hyde).
Heiskasen ohjaus on sähäkästi rytmitetty ja riemullisen yliampuva sillisalaatti. Mauton pahvikulissilavastus kelluu iloisesti irti ajasta ja paikasta jossakin aivan omalla pilvellään.
Vaikka hahmot ovat umpipöhköjä, komedia etsii viehätyksensä sittenkin Glumovin kehityskaaresta, jossa on jyrkkä nousu ja yhtä jyrkkä romahdus.
Pekka Strang on hauska itseriittoisena hipsterinä, joka nuoleksii mielellään kenen tahansa hyödyllisen idiootin takapuolta. Takinkääntäminen ei tuota edes tunnontuskia, sillä Glumovilla ei ole vakaumuksia ollutkaan.
Riitta Havukainen näyttelee mainiosti Mamajevin kehuille persoa vaimoa, joka pönkittää Glumovin valheilla tietoisesti omaa itsetuntoaan.