Arvio: Siiri ja sotkuinen Kerttu
Onko muiden kolmivuotiailla ollut fanituskausia? Meillä ne ovat olleet järjestyksessä Muumit, Siirit, prinsessat, Mimmit ja Nelli Nuudelipää. Siiri-kirjojen fanituksen ollessa kuumimmillaan talvella varasin meille liput Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilaan katsomaan Tiina Nopolan käsikirjoittamaa näytelmäää Siiri ja sotkuinen Kerttu.
Siirit luettiin kiihkeimmällä fanikaudella niin monta kymmentä kertaa, että lapsi osasi oikeasti ne ulkoa. Hän saattoi ottaa Siiri-kirjan käteensä ja “lukea” ne kannesta kanteen, eli luetella koko tekstin sanasta sanaan ulkomuistista. Sittemmin kirjat ovat olleet vähän sivussa, kun uudemmat fanituksen kohteet ovat tulleet kehiin. Siksi mietin hiukan, mahtaako näytelmä kiinnostaa.
Huoli oli turha. Tyttö juoksi istumaan eturiviin, hihkui, pomppi ja nauroi. Ja kysyi heti narikassa ennen uloslähtöä, että koska tullaan uudestaan.
Äidinkin mielestä näytelmä oli reipas ja kiva. Pelkäsin etukäteen teennäisyyttä. Lastenteatteri saattaa olla joskus aika piinaa aikuisille, kun lapsia varten näytellään niin isosti, että aikuisella kirskahtaa takahampaissa. Tässä näytelmässä ei ollut sitä ongelmaa, vaan tulkinta oli juuri sopivan suurta. Näyttelijät olivat hyviä, ja ruumiinkieli oli tuttua Mervi Lindmanin kuvituksista – näyttelijät seisoivat ainakin ajoittain sillä tavalla taakse nojaten ja polvet hiukan koukussa, kuten Lindmanin kuvituksille on tunnusomaista. Hahmot olivat riittävästi piirrettyjen esikuviensa näköisiä, sillä lapsikin tunnisti hahmot jo ennen kuin näitä esiteltiin.
Siiri ja sotkuinen Kerttu -näytelmä kertoo Siirin kaverin pikku-Oton syntymäpäivistä, joille tulee myös Oton serkku Kerttu. Pikku-Otto päätyy viettämään enemmän aikaa Kertun kuin Siirin kanssa, ja paha mielihän se siitä syntyy, varsinkin kun Kerttu rikkoo normeja sotkien ja riehuen. Siiri miettii, pitäisikö hänen muuttua enemmän Kertun kaltaiseksi, jotta Otto tykkäisi hänestä enemmän. Siiri sotkeekin itsensä, vaan kuinkas sitten käykään: Kerttu ilmestyy paikalle tahrattoman siistinä, “prinsessamekossa”, sanoi tyttäreni. Lopulta tytöt kuitenkin vannovat ystävyyttä toisilleen.
30-minuuttinen näytelmä oli juuri sopivan mittainen leikki-ikäiselle. Huomio ei ehtinyt herpaantua näytelmän aikana, vaan koko yleisö seurasi näytelmää innoissaan. Lapset saivat istua tai pötköttää patjoilla katsomon etuosassa, ja aikuisille oli varattu penkkejä taaemmas. Esityksessä oli riittävästi mukaansatempaavia lauluja, pieruhuumoria ja pöristelyä niin, että tahmeimmatkin lapset varmasti syttyivät.
Esitys käsitteli meilläkin kolme ja puolivuotiaan kanssa ajankohtaisia tunteita. Miksi joku haluaa leikkiä jonkun kanssa enemmän kuin toisen kanssa? Kelpaanko minä? Näytelmä myös antoi lapselle sanoja käsitellä tunteitaan: Leikimme eilen pihalla, ja naapurin lapset kävivät vähän aikaa leikkimässä kanssamme. Kun he olivat lähteneet, tyttäreni istui surkean näköisenä paikallaan. Kun kysyin, mikä hätänä, hän vastasi näytelmän repliikillä: “Minä haluan lapsiystävän.” Ihan kamalan liikuttavaa.
Esityksen jälkeen juttelimme näytelmästä. Mieleen jäi lapsella varsinkin se, kun Kerttu nimitteli Siiriä ja heitteli häntä lihapullilla. Lihapullien heittely olikin tehty hauskasti, hidastusta matkien. Samalla hidastettu näytteleminen laimensi väkivaltaa – ketään ei oikeasti heitetty millään. Lasta huoletti myös se, mikseivät kirjoista tutut keski-Otto ja iso-Otto olleet paikalla? Eikö heitä ollut kutsuttu? Sanoin, että toiset olivat varmaan vain myöhästyneet juhlista ja olivat tulossa myöhemmin juhlimaan. Läpi meni.
Näytelmä menee nyt kevätkaudella vielä muutaman kerran, ja syyskuussa se palaa näyttämölle jälleen. Esityksiin on vielä jonkin verran lippujakin näköjään jäljellä. Ajattelimme kutsua kaverin mukaan ja käydä katsomassa näytelmän vielä syksyllä toistamiseen, yleisön pyynnöstä.
Siiri ja sotkuinen Kerttu
Helsingin kaupunginteatteri, Studio Pasilan lämpiö
Ohjaus Kimmo Virtanen
Käsikirjoitus Sinikka Nopola
Rooleissa Sanna Majuri, Tiina Peltonen ja Hannes Suominen
Liput 8 €