Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Billy Elliot

Olli Seppälä – Kotimaa – 10.09.2015

Tanssiva toivo

Billy Elliot on vetävä ja tavallista fiksumpi musikaali

Per aspera ad astra. Vaikeuksien kautta voittoon. Vanha sananparsi on toiminut lukuisten ihmisten rohkaisijana. Se on myös monien kirjojen, elokuvien, näytelmien ja musikaalien perussanoma. Tarina lahjakkaasta nuoresta, joka tavoittelee unelmaansa yhteisön vaikeuksista huolimatta, on peruskertomus, voimaannuttava arkkityyppi, jota varsinkin populaarikulttuuri kierrättää ahkerasti erilaisin muunnelmin.

Yksi tämän teeman parhaita esimerkkejä on Billy Elliot. Se on alun perin menestyselokuva, josta on tehty menestysmusikaali. Jopa 10 miljoonan ihmisen väitetään nähneen sen jo. Nyt Billy Elliot on nähtävissä suomeksi Helsingin kaupunginteatterin varsin vetävänä esityksenä.

Oikeastaan Billy Elliot on tavallista monisyisempi peruskertomus tanssijapojan taipaleen alusta. Tapahtumien taustalla on 1980-luvulla Britanniassa käyty katkera kaivoslakko.

Billyn äiti on kuollut. Hän elää isoäitinsä sekä kaivoksessa työskentelevien isänsä ja veljensä kanssa. Billy harrastaa nyrkkeilyä, kuten työläiskaupungin poikien oletetaan tekevän. Tosin Billy ei ole siitä lainkaan innostunut.

Sattumalta Billy jää seuraamaan tyttöjen balettituntia ja innostuu tanssista. Tästä seuraa konflikti perheen kanssa, joka ei arvosta tanssia pennin vertaa. Sitä pidetään asenteellisesti naismaisten miesten hommana. Samaan aikaan alkaa kaivosten yksityistämisestä liikkeelle lähtenyt lakko. Eletään Margaret Thatcherin uusliberalismin kovimpia aikoja.

Billyn tie tähtiin alkaa yhteiskunnallisen murroksen merkeissä. Kaivosteollisuus on romahtamassa, koko elinkeino ja kaivosyhteisöt katoamassa. Billy ponnistaa eteenpäin ja yhteisö näkee lopulta Billyn kilvoittelussa vertauskuvan paremmasta tulevaisuudesta ja antaa tukensa.

Näytelmän lopussa Billy lähtee Lontoon kuninkaalliseen balettikouluun – anteeksi juonipaljastus – ja Billyn isä ja veli painuvat muiden kaivosmiesten kanssa hissillä maan uumeniin, kuin helvettiin ja kadotukseen. Symboliikka on harvinaisen selvää. Yksilön pitää tavoitella omaa tietään.

Billy Elliotissa on myös lapsinäyttelijöitä ja kolme eri miehitystä. Näkemässäni esityksessä pääroolissa oli Amos Brotherus ja hänen mainiona ystävänään Kasperi Virta. Näyttämöllä kuullaan Elton Johnin säveltämää musiikkia. Markku Nenosen ohjaama esitys on energinen ja koskettava, siis kaikkea mitä musikaalilta voi toivoa.

Julkisuudessa on puhuttu Billy Elliotin kielenkäytöstä. Totta, siinä kiroillaan paljon ja rumat sanat (ei kuitenkaan pahimpia) sanotaan niin kuin ne ovat. Tällä halutaan arvatenkin alleviivata työväenluokkaista puhetapaa 1980-luvun kaivosyhteisössä. Onko se nyky-Suomessa tarpeellista, on katsojan päätettävissä.

Minua kielenkäyttö ei häirinnyt. Ikäsuositus esityksellä on 10 vuodesta ylöspäin. Lastennäytelmästä ei kuitenkaan ole kyse, vaikka päähenkilönä lapsi onkin.