Arvio: Viivi ja Wagner
TAATUSTI KOTIMAISTA LAADUSTA TINKIMÄTTÄ
Juba Tuomolan Viivi ja Wagner on sikamaisen siisti komedia parisuhteesta
Ihmistä askarruttaa kaikista luomakunnan ihmeistä varmasti eniten jako miehiin ja naisiin. Eräät ajattelevat luonnonvalinnan tehneen miehistä metsästäjiä ja naisista keräilijöitä. Toiset taas uskovat miesten olevan Marsista ja naisten Venuksesta.
Sarjakuvapiirtäjä Juba Tuomola pistää paremmaksi. Miehet on sikalasta ja naiset tehty ilmeisesti kansansivistyslaitosten askartelupajoissa.
Helsingin Sanomissa lähes kymmenen vuoden ajan julkaistu Viivi ja Wagner on muodostunut valtaisaksi menestykseksi. Sarjakuvan selkeä maanläheisyys näyttää purevan yhtä lailla kumpaankin sukupuoleen.
Tuomolan lähestymistapa on niin mutkaton, että sarjakuvaa on miltei mahdotonta pitää seksistisenä. Pikemminkin siitä välittyy sukupuolisuuteen liittyvää iloa, mikä merkittävällä tavalla korostuu, kun hahmot astuvat teatterilavalle lihaa ja verta olevien näyttelijöiden esittäminä.
Tuomolan itsensä kirjoittamaa ja Turun kaupunginteatterissa kantaesitettyä näytelmää on hieman lihavoitettu Helsingin kaupunginteatteria ja Studio Pasilaa varten.
Viivin ja Wagnerin sunnuntainvieton katkaisee Wagnerin päiväunillaan näkemä painajainen helvetistä, jossa langenneet enkelit laulavat päättymätöntä karaokea. Episodi laajentaa näytelmän kuvaksi suomalaisesta arkitodellisuudesta samalla suorasukaisuudella, jolla sian voi tulkita mieheksi.
Esityksen puitteisiin on panostettu. Markus Tsokkisen porsaanpunainen lavastus onnistuu loistavasti valaisemaan parisuhteen molempien osapuolten käsityksiä kodista ja sen merkityksestä. Puvustaja Riitta Anttonen-Palo on muuntanut piirroshahmot värikkäiksi kolmiulotteisiksi luomuksiksi ilman ainoatakaan alkuperäisestä poikkeavaa riitasointua. Eikä sovi unohtaa Antti Vauramon musiikkia ja Osku Heiskasen koreografiaa, jotka antavat ryhdin ja rytmin koko esitykselle.
Wagneria esittävän Risto Kaskilahdenei tarvitse kuin kerran nostaa jalkaa, niin yleisö on myyty. Hahmossa olisi voinut olla enemmän rosoa, mutta Tiina Puumalaisen ohjauksen sujuvaan yleisilmeeseen sutki show-mies sopii varmasti paremmin. Kaskilahden yhteispeli Viiviä notkeasti esittävän Sari Siikanderin kanssa sujuu joka tapauksessa ilman turhia alleviivauksia ja painotuksia.
Tuomola kuvaa naisten verkostoitumista osuvasti kolmen sukupolven ketjulla. Viivin äiti ja isoäiti ovat saaneet tulkitsijoikseen taitavat komediennet Heidi Heralan ja Pia Runnakon. Kuviota täydentää Fylli-tädin roolissa säkenöivä Sanna Saarijärvi.
Miehet toimivat enemmän laumana. Matti Rasilan esittämä Viivin isä sikailee työkalupakkinsa kanssa ja Eppu Salmisen Julli-setä autonavaimillaan.
Parasta kaikessa on tietysti se, että Viivi ja Wagner on taatusti kotimainen tuote laadusta tinkimättä ja vatsalihaksia säästämättä.