Arvio: Kummitusjuna
Tiedetään miten rautatiet ja eritoten kaukojunat ovat imponoineet mm. elokuvantekijöitä. Ihan ensimmäiseksi ei kuitenkaan tule mieleen, että myös ”arjen auringosta”, kaupungin sisällä sahaavasta oranssisesta metrojunasta voisi irrota jotain mystistä ja taiteen kimmoketta. Mutta kyllä vaan näin on käynyt. Nuoremman polven teatterilaiset ovat näyttäneet taitonsa ja uskalluksensa. Kummitusjuna on karmaisevan hyvä musikaali!
Lauri Maijala ja Sinna Virtanen ovat tuoneet näyttämölle tragikoomisia kohtaloita, hätäännyttävää ahdistusta ja pelottavia seksuaalisuuteen tai ihmisarvoon liittyviä riman alituksia. Se että koko hommaa katsellaan mustan huumorin laseilla ei tuo suoranaista katharsista, puhdistumista, mutta ainakin se helpottaa kun edetään pysäkiltä pysäkille. Oleellinen osa viestiä on kuitenkin kerronnan ja musiikin kontrastisuudessa. Sävelmien melodisuus, lyyrisyys ja svengaavuus ovat omiaan pehmentämään menoa ja tarjoamaan katsojalle tarttumapinnan. Anna-Mari Kähärä ja Jussi Tuurna ovat oivallinen työpari, ja heidän läpisäveltämänsä tuore musiikkiteatteriteos on komea sulka kummankin hattuun. Maijalan ohjaama esitys on nautittavaa kuultavaa, kiitos orkesterin, teatterin lauluyhtye Ochettin ja solistien, jotka kaikki tekevät työtä täysillä ja tulkiten.
Luonnon ja ihmisen kohtaaminen/kohtaamattomuus on esityksen teemana, joka viime kädessä laajenee ihmisten kykenemättömyyteen solmia keskenään kestäviä suhteita. Pyrkimyksistä ja haaveista ei ole todellisuuden jäsentäjiksi. Kaipuu on olemassa mutta keinot päämäärään pääsemiseksi ovat vähissä, kehnoja tai kyseenalaisia. Tiikeriin rakastuvan naisen voi nähdä symboloivan väkivallan vetovoimaa, henkitoreissaan hiihtämään lähtevän miehen yhtä lajia riippuvuutta ja kokoushäiriköinnin pomon suorituspaineita. Vanhus on totaalisen yksin lumisade peittonaan.Vaikka lopussa mennäänkin läpi harmaan kiven ihan Espoon radan nimissä, ”kummitukset” ovat vaikuttavimmillaan matkan alkupuolella.
Koko näyttämö soi vastaansanomattomasti, ja solistiset suoritukset äärestä laitaan ovat viimeisteltyjä. Mieleenpainuvimpana ehkä Korkeasaaresta vauhtia ottanut rakkauslaulu, kaunista, kaunista – ja julmaa. Tulkinta Emilia Nymanin ja Tuukka Leppäsen. Ja ”joukkovoima” puolestaan toimii hämmentävän hyvin mm. siileille omistetussa mustassa komiikassa. Ison kiitoksen ansaitsevat edellä jo mainittujen lisäksi niin Petrus ja Sanna kuin Janne, Tiina, Ursula ja Antti. Janne Vasaman näyttämökuva on satuisa rekvisiittaa myöten, ja sama mies on vastannut myös käsiohjelman hienoista piirroksista.