Arvio: Kaktuksen kukka
Aika isot ovat saappaat vain pitäisikö sanoa korkokengät ovat ne, joihin Satu Silvo ujuttaa jalkansa. Elokuvassa Kaktuksen kukka vuodelta 1969 Stéphanie Dickinsonia, hammaslääkärin vastaanottoapulaista (alkuperäisnäytelmän Stéphanie Vigneau) näytteliIngrid Bergman.
Satu Silvo on nyt Stéphanie Helsingin kaupunginteatterin Hämeentien Arena-näyttämöllä. Äitinsä kanssa yksikseen elelevä Stéphanie on niin sanotun perinteisen vanhanpiian perikuva, pedantti, esimiehensä aikataulun hallitseva, tapettiin sulautuva nainen (nykyisin kai puhuttaisiin sinkusta vanhanpiian sijaan).
Vai sulautuuko tapettiin?
Arn-Henrik Blomqvistin ohjaaman farssin tähdeksi nousee uskomaton Satu Silvo, joka osoittaa jälleen kerran lahjakkuutensa näyttelijänä. Sama Silvo, joka teki viime keväänä Espoon kaupunginteatterissa yleisön ja kriitikoiden ihaileman roolin Pasi Lampelanohjaamassa Kuka pelkää Virginia Woolfia (Edward Albeen perhehelvettiä kuvaava näytelmä) täyttää läsnäolollaan ja karismallaan koko näyttämön.
Silvo on roolissaan uskottavasti ja vahvasti läsnä, eikä sorru hetkeksikään helpoimpiin kliseisiin, farssin pahimpiin vihollisiin. Vahvana vastaparina toimii Santeri Kinnunen, Silvon ex-puolison Heikki Kinnusen poika, joka hallitsee komedian vaatiman täsmällisen ja tarkan ajoituksen.
Elokuvassa hammaslääkärin salasuhdetta näytellyt Goldie Hawn sai roolistaan aikoinaan sivuosa-Oscarin. Kaupunginteatterissa roolissa on Vappu Nalbantoglu, ehdottomasti aivan erinomaisena, mutta kaikki hänet näyttämöllä ja televisiossa nähneet tietävät, mihin muuhun hän pystyy: kaupunginteatterissa Toveri K:ssa Aino Kuusisen rooliin ja television Punaisessa kolmiossa vahvasti tulkittuun Hertta Kuusiseen.
Kaktuksen kukka puhkeaa loistoon Silvon myötä. Hän on vahva, itsenäinen nainen, joka tietää, mitä tahtoo!
Esityksen erityismaininta kuuluu puvustaja Riitta Anttonen-Palolle, jonka 1960-lukua kuvaavat minihameet ja trikoohaalarit haluaisin heti omaan vaatekaappiini!