Arvio: Luonnon laki
Elämä on lopulta hyvä
Julkinen, verovaroilla ylläpidetävä sairaala. Katto vuotaa, hoitajia on liian vähän ja ne vähätkin uupuvat.
Helsingin kaupunginteatterin Luonnon laki on intiimi ja henkilökohtainen tarina selviytymisestä ja toipumisesta. Tarina, jossa sairaalan raadollinen, ihmiskehon eritteiltä tuoksuva maailma tuntuu iholla. Se on myös yhteiskunnallinen ja kantaaottava tarina ajastamme, valtiontalouden menoleikkauksista ja niiden vaikutuksista yksilöön.
“Tuiman vakava ja jumalallisen humoristinen” näin markkinoi Helsingin kaupunginteatteri Kari Hotakaisen kirjoittamaa ja Milko Lehdon ohjaamaa uutuusnäytelmäänsä. Ja sitä esitys totta vieköön onkin. Näytelmä on henkilökohtainen selviytymiskertomus vakavasta auto-onnettomuudesta. Se on myös kertomus ystävyydestä, kuolemasta, julkisen terveydenhuollon rapautumisesta ja sukupolvien kuilusta. Luonnon laki taipuu notkeasti moneksi.
Näytelmän päähenkilö Rautala (Pertti Sveholm) on veroja kiertävä, keski-ikäinen maalämpöyrittäjä. Hänen maailmankuvaansa eivät kaiken maailman suvakit, homot, vihreät tai mamut mahdu oikein millään. Maailmaan mahtuu työnteko, mutta siitäkin verokarhu vie helvetti aivan liikaa. Veroja ei kannata maksaa koska virolainen kilpailija tekee kuitenkin halvemmalla. Kun Rautala auto-onnettomuuden jäljiltä makaa ruhjoutuneena ja liikuntakyvyttömänä sairaalassa, on viimein aikaa miettiä, millä se 1600 euroa maksava sairaalavuorokausi maksetaan. On myös aikaa kohdata, tai edes yrittää kohdata, oma tytär, joka katselee maailmaan hyvin erilaisesta kulmasta.
Näytelmä ottaa vahvasti kantaa. Ajan kuva on, että leikataan, tehostetaan, lopetetaan, organisoidaan uudelleen, tarkastellaan budjettia kriittisesti… Onko se luonnon laki? Meillä on pääosin julkinen terveydenhuolto – rahoitamme sen siis veroilla. On totta, että Suomen veroaste on korkea verrattuna muihin OECD-maihin. On myös totta, että kerätyistä verovaroista käytämme terveydenhoitoon suhteellisesti paljon vähemmän kuin muut pohjoismaat ja jäämme hieman OECD-maiden keskitason alapuolelle. Miten sitten terveydenhuoltomme pitäisikään rahoittaa? Mistä rahat kun BKT laskee? Helsingin kaupunginteatterin Luonnon laki on vahvasti kiinni nykypäivän Suomen valtiontalouden leikkausten vereslihaisessa arjessa.
Pertti Sveholm tekee loistavan pääroolin. Rautala on keski-ikäinen, itsensä sairaalavuoteesta löytävä, siihen asti sata lasissa eteenpäin höyrynnyt yrittäjä, jolle fyysinen ja henkinen äkkipysähdys teettää kipua ja tuskaa. Sveholm rakentaa roolinsa pienen elein uskottavaksi. Sairaalavuoteessa makaa keski-ikäinen perusäijä aidoimmillaan, vaaleansinisissä sairaalavaatteissa, naama ruvella. Sveholm saa Rautalan hahmoon inhimillistä uskottavuutta kärsimyksen ja kivun, mutta myös sairaalavuoteen äärellä tapahtuvan yllättävän ystävystymisen kautta. Sveholmin vakuuttaa roolissaan myös oman tyttärensä elämänvalintoja kummeksuvana, itsensä täysin yllättävässä käännekohdassa löytävänä miehenä.
Sairaanhoitaja Laura (Ursula Salo) on tunnollinen ja työteliäs. Laura hoitaa ja hoivaa, vaikka katto vuotaa, kollegat on irtisanottu ja resurssit vähennetty minimiin. Salo onnistuu tulkitsemaan Lauran roolin hyvin herkästi. Hahmo, jolle altruismi – pyyteetön lähimmäisen hoiva – on se tärkein osa ihmisyyttä. Mutta mitä tapahtuu kun ei enää jaksa? Sen Salo näyttelee koskettavasti. Matti Olavi Raninin esittämä leikkaaja-hahmo tuo vahvasti mieleen itsenä pirun. Mustanpuhuva ja kaikesta napsiva . ”Kun miljardin kirjoittaa paperille se tuntuu vielä suuremmalta kuin numeroina. Silti se on 54 miljardin budjetista vain pieni viipale”
Janne Siltavuori on lavastanut Pengerkadun näyttämölle tulkintaa hyvin tukevan, esitystilaa ja sen pylväitä mainiosti hyödyntävän sairaalalavastuksen. Pieniä sivunäyttämöitä käytetään oivallisesti niihin kohtauksiin, jotka tapahtuvat sairaalahuoneen ulkopuolella. Mika Ijäs on tehnyt esityksen hienon valosuunnittelun. Ambulanssin hälytysvaloista, aina katsomoa pyyhkiviin ja kuoleman kasvoja valaiseviin taskulamppuihin asti.
Pengerkadun näyttämö on haastava tila pylväineen ja käytävineen. Kun käytetään äänitehosteita tai yhtä aikaa laulua ja puhetta, on kuulemisessa haasteita. Ensi-illassa näyttelijöiden puheen kuulumisessa oli vielä ongelmia. Toivottavasti työryhmä onnistuu esitysten jatkuessa parantamaan kuuluvuutta esitystilassa. Pieni dramaturginen jäntevöittäminen, vartti pois nyt 2 tuntia 40 minuuttia kestävästä näytelmästä, olisi tehnyt näytelmälle hyvää.
Kokonaisuutena Kaupunginteatterin Luonnon laki on puhutteleva esitys. Se puhuttelee sekä yksilön intiiminä selviytymistarinana että ajankohtaisena, yhteiskunnallisena puheenvuorona. Lopulta on uusi elämä, uusi ystävyys, uusi suhde omaan itseen, tyttäreen ja lapsenlapseen.
Se on luonnon laki.
Kari Hotakainen
Luonnon laki
Ensi-ilta 27.1.2016 Pengerkadun näyttämö
Rooleissa: Pertti Sveholm, Iikka Forss, Sari Haapamäki, Sanna-June Hyde, Matti Leino, Matti Olavi Ranin, Leena Rapola, Matti Rasila, Ursula Salo, Marjut Toivanen Dramatisointi: Sami Keski-Vähälä
Ohjaus: Milko Lehto
Lavastus: Janne Siltavuori
Puvut Riitta: Röpelinen
Valosuunnittelu: Mika Ijäs
Äänisuunnittelu: Maura Korhonen
Naamiointi ja kampaukset: Tuula Kuittinen