Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Pieniä pääosia

Mia Hannula – Turun Sanomat – 02.03.2016

Ihmisyyttä etsimässä Sound of Musicin sävelin

Helsinki Dance Companyn taiteellisen johtajan Jyrki Karttusen teos Pieniä pääosia hurmaa löytämään ”sisäisen musiikkinsa”, vapaasti tulkiten oman äänensä, voiman toimia oikein ja toteuttaa unelmansa.

Ikonisen Sound of Music -musikaalin tanssiteatterillisessa adaptaatiossa tuhannen vuoden päähän avaruuteen singottu yhteisö etsii hukattua ihmisyyttä. Johtotähtenä toimii Julie, klassikkomusikaalin pääosan nunnakokelas-kotiopettajatar Marian esittäjä Julie Andrews.

Tarinan silmuttamista abstraktiin liikekieleen on kiehtovaa seurata. Avaruusoliotanssija kertoo hersyvällä huumorilla Sound of Musicin kehystarinaa, mutta se ottaakin kertojan kehon valtaansa, pirstoutuu yksittäisiksi sanoiksi ja purkautuu ilmaisuvoimaiseksi liikkeeksi. Esitys myös kommentoi esikuvaansa. Laulun opettamisen sijasta do re mi fa -solmisaatiolla äännellään avaruusyhteisö lakoon. Miehet tuntuvat löytävän sisäisen juliensa mitä välittömimmin.

Teoksessa uhan ja vastarinnan momenttia ei muodosta natsivalta vaan laajemmin inhimillisyyden puute. Fantasian etäännytys voi toimia keinona käsitellä todellisuutta mielikuvituksen luovin voimin. Unelman ja utopian välillä on hienoista hiertoa. Vuorilla kirmaamisen realiteetit iskevät kun päädytään seuraamaan helikopterin koneellista ääntä. Teos avautuu siten paremmin sen viittauskohteen tuntevalle.

Koreografia taiteilee komediallisesti konemaisen ja henkistymisen liikekielen jännitteessä. Tanssijoiden eleiden ilmeikkyyden varassa riittää tapahtumaa. Esiintyjien kehot toimivat myös näyttämöelementteinä, kuten toisen keho monimerkityksellisenä vuorena, jolle yritetään läpi teoksen vertauskuvallisesti kiivetä, vaikka aina välistä kuiluun putoillen.

Minimalistinen scifi-ilme asettaa tanssin vaikuttavuudelle haasteita. Karoliina Koiso-Kanttilan itsessään tyylikäs avaruusmetallinen puvustus ja robottimainen liikekieli tekevät kokonaisuudesta hieman tönkön ja paikallaan polkevan. Tarkoituksensa mukaisesti osittain, mutta jäin kaipaamaan toteutukseen liikeavaruutta, ilmavuutta ja dynamiikkaa. Nykytanssi toisaalta toimii liikkeen vapauttajana. Loppuhuipennuksessa läpikuultavien vuorten puitteissa Maria-mekkoon sonnustautuneiden tanssijoiden ilmaisu on vaikutusvoimaisempaa.

Pieniä pääosia teoksessa avaruuden äänitaajuuksien kuunteleminen ja yhteys toiseen näyttävät olevan inhimillisyyden ytimessä. Pinnalla poriseva positiivisuus ei katteettomassa yksinkertaisuudessaan kanna. Duetossa kömpelö halu koskettaa toista ja tulla kosketetuksi muuttuu herkästi kamppailusta kuristusotteeksi. Yhteyden kokemus ja muut unelmat saavutetaan vilpittömän hyväntahtoisuuden ja sinnikkään yrittämisen kautta, kuten tarinan päättävän Climb Ev’ry Mountain -laulun muassa voisi kiteyttää.