Arvio: Kauppamatkustajan kuolema
Pienen miehen tragedia
Helsingin kaupunginteatterin valinta esittää Arthur Millerin Kauppamatkustajan kuoleman kaltaista vakavasti otettavaa draamaa suurella näyttämöllä ei ole helppo ratkaisu. Kaupunginteatterin suuri näyttämö on todella suuri, ja näyttämötapahtumien ja laajalle levittäytyvän katsomon välinen etäisyys asettaa tekijöille melkoisia vaatimuksia.
Esityksen onnistumisen edellytyksinä ovat Reko Lund´anin kaltainen ohjaaja, joka kykenee jäsentämään tapahtumat laajalle alalle ja rakentamaan selkeiksi tiloiksi Millerin näytelmän eri aikatasot ja mielentilat, sekä Kati Lukan kaltainen lavastaja, joka pystyy luovasti hyödyntämään suurta tilaa ja sen teknisiä mahdollisuuksia.
Esityksen visuaalinen ja tilallinen toteutus on loistelias.
Megaluokkaa
Suuri näyttämö vaatii myös, että näyttelijöiden on oltava megaluokkaa. Jo aivan yksinkertaisen konkreettiset, puhetekniset vaatimukset merkitsevät paljon.
Esko Salmisella ja Kyllikki Forssellilla on varaa olla pieniä ihmisiä ilman että he katoavat näkyvistä. Heidän esittäminään Willy ja Linda voivat käpertyä sylityksin pienessä, hämärässä kerrostalojen varjostamassa keittiössään, jääkaapin ja ruokapöydän välissä niin, että kohtauksen intiimiys ylittää tilan mittasuhteet.
Santeri Kinnunen ja Nicke Lignell heidän poikinaan sekä Matti Ranin ja Taisto Oksanen naapureina ja Esko Nikkari Willyn yksinpuheluiden keskustelukumppanina, Ben-veljenä, tekevät myös erinomaista näyttelijäntyötä, kuten kaikki muutkin rooleissaan. Esitys on reunojaan myöten hyvin toteutettu.
Ainoa, mikä Helsingin kaupunginteatterin Kauppamatkustajan kuolemassa kiusaa, on se, että se on niin siistiä ja taitavaa, hyvää teatteria – ennen kaikkea juuri teatteria.
Se ei pyri rikkomaan, eikä ylittämään mitään rajaa, vaan hyväksyy institutionaalisen tilanteensa; Millerin näytelmän Juha Siltasen esikaupunkien kieltä puhuvana, hyvänä käännöksenä, näyttelijät näyttelijöinä rooleissaan, yleisön maksavina katsojina, jotka ovat tulleet nauttimaan taide-elämyksestä katsomon miellyttävillä penkeillä.
Kiusa pyyhkiytyy kuitenkin pois viimeistään sinä katharttisena hetkenä, kun Willy Loman ja poikansa Biff selvittelevät välejään viimeisen kerran. Kun Biff epätoivon vimmalla yrittää saada unelman syrjään kuin hirttosilmukkaan ripustautunutta isäänsä ymmärtämään sitä, minkä me kaikki muut niin näyttämöllä kuin katsomossakin haluaisimme hänelle huutaa, mutta eri syistä emme voi.
Willy Loman kulkee kohti kuolemaansa vääjäämättömästi kuin antiikin tragedian sankari. Mutta toisin kuin tragedian sankarit, jotka tunnistavat kohtalonsa ja oivaltavat kuolemansa välttämättömyyden, Loman ei missään vaiheessa kohtaa totuutta ja ymmärrä kuolemansa tarpeettomuutta.
On pohjattoman surullista, miten hyvin Millerin viisikymmentä vuotta sitten kantaesitetty näytelmä kuvaa meidän aikaamme.
OUTI LAHTINEN
Arthur Miller: Kauppamatkustajan kuolema, suomennos Juha Siltanen. Helsingin kaupunginteatteri, ohjaus Reko Lund´an, lavastus Kati Lukka, pukusuunnittelu Sari Salmela, valosuunnittelu Juha Westman, äänisuunnittelu Antero Mansikka. Ensi-ilta 17.10.