Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Katto-Kassinen

Outi Lahtinen – Turun Sanomat – 24.04.2005

Katto-Kassinen – paras kaikessa mahdollisessa


Katto-Kassinen on poika, joka tahtoo kaikki lahjat ja karkit itselleen, viskoo lelut ympäri lääniä ja jonka itsetunto ei vähästä horju. Sellaisen olemassaoloon on totisesti vaikea uskoa. Lisämaustetta tuovat tietysti itse sisustettu kattohuoneisto ja propelli selässä lentovälineeksi. Tämän Astrid Lindgrenin sankarin seikkailuja on näytelmän muotoon kirjoittanut ruotsalainen kirjailija-näyttelijä-ohjaaja Staffan Götestam. Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä tämä maailman paras Kassinen ilahduttaa ympäristöään Kurt Nuotion ohjaamana.


Sami Hokkasen riehakas, törkeän omahyväinen Kassinen ilmaantuu piristämään onnettoman, pelkäksi Pikkuveljeksi kutsutun Samun elämää.


Pikkuveljeä näyttelee Antti Lang korostaen kauniisti pienen pojan herkkyyttä ja haavoittuvaisuutta. Ne kuitenkin kasvavat vahvuudeksi uuden reipasotteisen ystävän seurassa.


Varsinaisesti riemu näyttämölle kuitenkin revähtää vasta väliajan jälkeen, kun tarinaan löytyy pitkälinjaisempi juoni ja karismaattinen vastavoima. Risto Kaskilahden upea lastenhoitoavuksi saapuva Elsa Pässi saa Kassisen ja Pikkuveljen yhdistämään voimansa parhaimmilleen.


Vanhasta kunnon pierupussistakin irtoaa naurua tavallista pidempään, mutta se osoittautuu pelkäksi alkuverryttelyksi, kunhan päästään lihapullapingismatsiin ja mattopiiskatakaa-ajoon.


Omalaatuisen lastentädin uudelleenkoulutus on huikeaa hyvin rytmitettyä slapstickiä parhaimmillaan.


Tylsää pikkuvelielämää


Ensimmäiseltä puoliskolta se sijaan olisi voinut leikata ylimääräisiä pois, varsinkin kun esitys kokonaisuudessaan kestää reilusti yli kaksi tuntia. Alku on pitkälti pelkkää henkilöiden esittelyä ja heidän tutustumista toisiinsa. Siinä ohessa heitellään piristeeksi muutamia musiikkinumeroita sekä irrallista rekvisiitalla hulluttelua.


Vähemmälläkin ehkä uskoisi, ettei kolmilapsisen perheen arki ole rauhaisaa, eikä varsinkaan kuopuksen elämä äidin (Aino Seppo), isän (Matti Rasila) sekä varhaisteinien, isosisko Piken (Tiina Peltonen) ja isoveli Pokun (Antti Timonen) kanssa ole mitään herkkua. Kaikilla on omat menonsa, ja Pikkuveli tuntee itsensä usein yksinäiseksi ja kaipaa ikiomaa koiraa kaverikseen. Ystävistäkään, Nellistä (Sanna Saarijärvi) ja Kimmosta (Matti Laine), ei aina ole iloa, varsinkaan kun hekään eivät millään tahdo uskoa ihmeellisen propelliselkäisen kaverin olemassaoloon.


Jännitystä alkupuoliskolle tuo rosvokaksikko, jonka Katto-Kassinen ja Pikkuveli löytävät kaupungin katoilta ullakkomurtoja tekemästä.


Sirosti nilkkansa balettihyppyihin ojentava, Matti Rasilan tuplaroolina näyttelemä Vilho ja hänen umpikömpelö, monta ihmepelastusta kokeva kumppaninsa, Juha Jokelan esittämä Kolho tuovat näyttämölle fyysistä vitsikkyyttä, mutta juonentyngäksi rosvojen keikkayritelmän seuraamisesta on huonosti.


Helsingin kattojen yllä


Katariina Kirjavainen on lavastanut ja Sari Salmela puvustanut Katto-Kassisen lastenteatterin kirkkailla selkeillä väreillä, ja Pikkuveljen huoneen lelupaljous saa varmasti monen kadehtimaan. Hauskaa on, että Katto-Kassinen lennättää Pikkuveljeä tunnistettavasti Helsingin kattojen yllä, tuomiokirkon vihreä kupoli on varma maamerkki. Juha Westmenin valot luovat näyttämölle kaupunginvalot ja ihanan hehkuvansinisen iltataivaan.


Georg Riedelin, Staffan Götestamin ja Anders Berglundin säveltämiä musiikkinumeroita ei oikein voi kutsua mieleenpainuviksi tai omaperäisiksi, pikemminkin päinvastoin, mutta Tommi Lindellin johtama orkesteri svengaa hyvin.


Toisessa miehityksessä Katto-Kassisena lentelee Eppu Salminen ja Pikkuveljeä näyttelee Antti Timonen.