Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Prinsessa Ruusunen

Jorma-Tapio Laakso – Kouvolan Sanomat – 05.11.2005

HENKILÖIDEN JA KÄÄNTEIDEN VILINÄÄ


Helsingin Kaupunginteatterin uusi versio klassisesta sadusta sadaksi vuodeksi nukahtaneesta Prinsessa Ruususesta on suuri satsaus lasten- ja perheteatteriin. Katariina Kirjavaisen puvustus ja muut puitteet ovat täydellisyydessään huikeat. Valojen, äänien ja savupilvien tehostemaailma vie katsojan sadun lumomaailmaan.


Kymenlaaksolaisten Sirkuskoulu Bravuurin oppilaat Konsta Nakovin johdolla yllättävät taidokkailla akrobaattinumeroillaan. Ensi-iltayleisö riemastui ensimmäisiin aplodeihin vasta hieman ennen väliaikaa, kun sirkuskohtaus pyörähti käyntiin ja seitsenvuotias Aino Sormunen sai esitellä vankkaa notkeuttaan.


Näyttelijäryhmässä on pikkurooleja myöten ykkösrivin taiteilijoita. Sanna Majuri on suloisen kaunis prinsessa ja ennen kaikkea hän näyttelee hyvin. Reidar Palmgren fantasiaseikkailua kokevana poikana onnistuu samaten ja tarjoaa samaistumiskohteen halutessaan puuttua sadun kulkuun. Jari Pehkosen hassu kuningasisä on huippuhienoa komedianäyttelemistä ja Reetta Honkakosken liikuttavan hienosti toteuttamat eläinhahmot sekä kiehtovat että pelottavat. Sakari Männistö jongleeraa taidokkaasti, jopa tikapuilla, ja on ylvään komea Yksisarvinen.


Ison näyttelijäryhmän läsnäoloa ja keskittymistä on ilo katsella. Jyrki Nousiaisen kokonaisvaltainen mimiikka, Jarkko Rantasen ja Matti Rasilan hauskat trubaduurit sekä Matti Olavi Ranin erilaisena useissa rooleissa nousevat mukavasti esiin. Pekka Laiho on sadun kertoja, viisas vanhus, jonka hyväntahtoinen pilke pysyy silmäkulmassa, vaikka näytelmän tapahtumat keskittyvät toisaalle. Tosiaan: varsinkin miesnäyttelijät tekevät hyvää työtä.


Mutta sitten, kun kauttaaltaan onnistuneen näyttelijäntyön alta lähtee etsimään sanottavaa, alkaakin kokonaisuus hajota. Sadun ulkoiset puitteet ja sisällöllinen sanottava ovat täysin eri maailmoissa! Helsingin Kaupunginteatterin perheteatterivastaava, esityksen dramaturgi ja ohjaaja Anneli Mäkelä on rakentanut kertomuksen teknisesti oikein, jonkin teoreettisen lastenteatterimallin mukaan. Henkilöitä ja käänteitä on kuitenkin niin runsaasti, että kokonaisuus luisuu paikoin sähläilyksi. Miten mahtaa alakouluikäinen pysyä kärryillä, kun yliopistollisia pikalukukursseja käynyt aikuinenkin havahtuu eksyksissä.


Prinsessa Ruusunen on tehty Disney-tuotannon malliin. Kaupallisen viihdeteollisuuden formaatti asettaa etusijalle isolla rahalla tehdyn tekniikan, jonka tiedetään miellyttävän enemmistön silmää. Mieleen sen ei ole tarkoituskaan upota, eikä jäädä.