Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Prinsessa Ruusunen

Venla Hiidensalo – Nykypäivä – 10.03.2006

KUN PRINSESSA TAHTOO ITSENÄISTYÄ

Prinsessa Ruusunen on satuklassikko, jota kerrotaan sukupolvelta toiselle, mutta mitä tapahtuu kun prinsessa tulee murrosikään? Se nähdään Kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä Anneli Mäkelän kirjoittamassa ja ohjaamassa lastennäytelmä Prinsessa Ruususessa. Mäkelän tulkinta satuklassikosta on tuore ja avaa uusia näkökulmia vanhaan tarinaan. Pikkuprinsessoiksi puettu lapsiyleisö seuraa värikästä satunäytelmää hiiren hiljaa.

Helsingin Kaupunginteatterin dramaturgina työskentelevä Anneli Mäkelä on kirjoittanut
sadun näytelmäksi lähtökohtanaan Tshaikovskin musiikki ja sadunkerronnan traditiot eri
kulttuureissa. Myös prinssillä on tarinassa tavallista suurempi rooli.


Kaupunginteatterin versiossa sadun sankaritar prinsessa Ruusunen (Sanna Majuri) elää suojattua elämää joviaalin kuninkaan (Jari Pehkonen) ja kuningattaren (Lilga Kovanko) hovissa. Haltiatar Carabossan (Marjut Toivanen) langettaman kirouksen mukaan prinsessa Ruusunen on satuttava sormensa värttinään 15-vuotispäivänään ja vaipuva sadan vuoden uneen. Niinpä kuningas on säätänyt ankaran lain, jonka mukaan kaikki valtakunnan värttinät on tuhottava. Kiellon myötä värttinästä tulee tabu, joka vetää kansaa ja varttuvaa prinsessaa yhtä vastustamattomasti puoleensa. Trubaduurit sepittävät salaa lauluja värttinöistä ja maalaismuorit haaveilevat pimeistä värttinäkaupoista. Kun prinsessa tapaa ankarasta kuninkaasta ja tämän kätyreistä kuiskailevia alamaisia, Ruususelle valkenee että maailmassa on paljon sellaista, mistä hänelle ei kerrota.

Kuninkaan ja kuningattaren silmäterä prinsessa Ruusunen on utelias ja tiedonjanoinen esimurrosikäinen. Kun prinsessa ei saa hyssytteleviltä vanhemmiltaan ja hoviväeltä vastauksia kysymyksiinsä, hän masentuu ja sulkeutuu itseensä. Värttinä ja salattu ulkomaailma alkavat kiehtoa häntä yhä enemmän. Prinsessan kaipuuta ilmentää näytelmässä Villihanhen (Reetta Honkakoski) lohduton huhuilu. Hoviväki on leikannut Villihanhen siivet, joten se on myös prinsessan lailla sidottu linnaan. Vanhempien hyvää tarkoittava suojelunhalu kääntyy lopulta näytelmässä itseään vastaan. Tavallaan prinsessa Ruususen tarina vertautuu myös Oidipus –myyttiin: kummassakin kohtalon vastustelu johtaa lopulta paradoksaalisesti kohtalon toteutumiseen.

Iloinen vai surullinen satu?


Näytelmän taianomainen lavastus ja puvut ovat Katariina Kirjavaisen käsialaa. Hoviväen pastellisävyiset asut, naisten vannehameet ja valkoiset peruukit tavoittavat hyvin sadun tunnelman ja riemastuttavat pikkukatsojia. Näytelmässä esiintyvien sirkuskoulu Bravuurin lapsioppilaiden temput kirvoittavat yleisöltä ylimääräiset aplodit.

Näytelmän kertojana toimii vanhus (Pekka Laiho), joka seuraa prinssin (Reidar Palmgren) kanssa tapahtumia sivustakatsojina. Prinssi ei voi kuitenkaan vastustaa kiusausta sekaantua tapahtumien kulkuun, minkä seurauksena eri aikatasot kohtaavat näytelmässä mielenkiintoisesti. Vanhus sanoo viisaasti prinssille, että riippuu meistä itsestämme, tuhoaako vai pelastaako rakkaus. Kertoja jättää näytelmän loputtua katsojien päätettäväksi, oliko kyseessä iloinen vai surullinen satu. Hiljaa istunut yleisö puhkeaa kiljumaan: ”iloinen”!