Saavutettavuustyökalut

Tervetuloa teatteriin – turvallisesti! Tutustuthan huolella ohjeistuksiimme Turvallisesti teatteriin -sivustollamme!
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Jemina – The Great American Show

Jaakko Virrankoski – Toiseen todellisuuteen/Extempore Kulttuuriblogit – 26.3.2017

Uhkea ja sopivasti räävitön Jemina

 

Mikä on rintaliivirotaatio? Entä mitkä ne ovat sellaiset naispallit?

Siitä saimme selon perjantai-iltana Kaapelitehtaan Pannuhallissa, kun Helsingin Kaupunginteatterin, Helsinki Dance Companyn sekä Uuden tanssin keskus Zodiakin yhteistuotanto Jemina — The Great American Show sai ensi-iltansa. Tanssija-koreografi Jyrki Karttusen ideoima teos on jatko-osa vuonna 2012 kantaesitetylle Jeminan monta elämää -esitykselle.

Heti alkuun on todettava, etten aikanaan nähnyt kiiteltyä ensimmäistä osaa, ja se hivenen harmittaa. Luonnollisesti se olisi hyvin pohjustanut perjantaina näkemääni, mutta varsin makean kokemuksen sain silti näinkin.

Jemina – The Great American Show on uhkea ja muhkea, sopivasti roisi ja ilkikurinen. Sen ylenpalttinen feminiinisyys on kuin karkkia, vangitsevan hehkuvaa pinkkiä.

Uraauurtavan poikkitaiteellinen esitys yhdistelee tanssia ja teatteria, drag show’ta sekä stand up’ia. Melkoinen paketti siis, mutta toimiva kaikessa omituisuudessaan. Teosesittelyssään se kuvaa olevansa ”täyttä roskaa — jotain trashia Las Vegas -shown ja Agatha Christien murhamysteerin väliltä”.

Kun ensimmäinen osa oli kuvaus patinoituneen drag-diivan, Jeminan, kasvutarinasta, pääsee katsoja jatko-osassa mukaan tähden amerikanvalloitusmatkalle. Luvassa on vauhtia, suuria tunteita, ratkiriemukasta komiikkaa ja dramaattisia käänteitä.

Esityksessä esimerkiksi nähdään niin aidonoloinen portaita alas putoaminen, että yleisö kohahtaa järkytyksestä. Taidokasta sinänsä.

Vaikka Jemina on kollaasi vähän kaikkea, ei siitä synny sotkuista vaikutelmaa. Kaikki on hallittua ja tarkoin harkittua. Ja tosiasia on, että teos kyllä osoittaa vankkumattoman rakkautensa tanssia kohtaan; tanssi on pääosassa. Esityksessä nähdäänkin toinen toistaan vaikuttavampia tanssiperformansseja.

Yksi niistä on ammustehtaan naisten kohtalokas flamenco. Lavaa moukaroiva korkokenkien armoton pauke porautuu sielun paatuneimpiinkin sopukoihin.

Asia, jolle esitys haistattaa pitkät, on sukupuoli. Toisaalta se myös leikittelee sillä. Korkokengissä nähdään niin siloposkiset naiset kuin parrakkaat miehetkin. Miehet hoitavat naisroolit ja päinvastoin täysin suvereenisti, koska sillä ei ole mitään väliä.

Toisaalta huomio sitten kiinnitetään myös dragiin; siihen, että nyt nimenomaan mies on mekossa.’

Jyrki Karttunen on esityksen itseoikeutettu tähti, upeaakin upeampi Jemina. Karttunen hallitsee suvereenisti drag-esiintymiselle ominaisen, pienen ilkikurisuuden sekä dramaattiset elkeet.

Lisäksi esitys koostuu yhdeksästä tanssijasta, jotka näyttäytyvät toinen toistaan hurmaavammissa rooleissa. Yksi teoksen hauskimmista kohtauksista on tanssinopetussessio, johon yleisökin saa halutessaan osallistua. Hitlermäisesti murtava tanssinopettajamme (Karttunen) on kerrassaan huikea.

Pannuhallin korkea tila on hyödynnetty yllättävällä tavalla. Esiintymislavoja on siellä täällä ja yleisö istuu pyöreiden pöytien ääressä kaiken tapahtuvan keskellä. Jukka Huitilan valot ovat spektaakkelimaiset suurilta osin pinkkiä väriä käyttäen.

Karoliina Koiso-Kanttilan puvustus yhdessä Henri Karjalaisen suunnitteleman naamioinnin kanssa tarjoilee silmäkarkkia kaikessa näyttävyydessään. Erityisen upea on Karttusen yllä nähtävä muotisuunnittelijaluomus.

Äänisuunnittelusta vastaava Tuomas Fränti on loihtinut muhkean äänimaiseman. Volyymi on voimakas, ja niin pitääkin. Muotinäytöskohtauksessa kuultava mukaelma Madonnan Vogue’sta kuulostaa tyylikkäältä.

Väliajalla kuulin erään herrashenkilön tuskailevan, että esitys on vähän turhan erikoinen. Mitenkään tavanomainen se ei toki olekaan.

Jeminan poikkitaiteellisuus on mielestäni kuitenkin hyvin raikasta ja piristävää. En voi tokikaan sanoa, etteikö jotain olisi mennyt yli hilseen, mutta ehkäpä esityksen ydin onkin siinä, ettei siitä tarvitse kantaa huolta. Vaikka siis jokin asia jäisikin aukeamatta, oleellisempaa on antautuminen korkealaatuisen tanssin (ynnä muun) katsomisen nautinnolle.

Sillä niin se vain on, että tämä esitys on herkullinen.