Arvio: Shopping & Fucking
Ei enää ”Jumala loi” vaan ”ota ensin rahat”
Mark Ravenhillin kohunäytelmä kohtasi katsojain suopeuden Helsingin kaupunginteatterissa
Mark Ravenhill: Shopping and Fucking. Helsingin kaupunginteatteri, pieni näyttämö. Suomennos Jusa Peltoniemi, ohjaus Maarit Ruikka, lavastus Oskari Torvinen, puvut Sari Salmela, valot Nika Ijäs, ääni Eradz Nazimov. Rooleissa Oskari Katajisto, Marika Parkkomäki, Mika Nuojua, Pekka Huotari, Riku Kemppinen.
Helsingin kaupunginteatterin yleisö oli saapunut kohunäytelmän ensi-iltaan varoituksista huolimatta.
Ei lapsille, ei uskovaisille eikä herkkämielisille, saatteli kaupunginteatterin tiedotus Mark Ravenhillin kirjoittamaa Shopping and Fucking, Shoppailua ja naiskentelua -näytelmää suomalaiseen katsantoon.
Homoja ja huumehörhöjä tarjoileva maailmankuva toki onkin Jusa Peltoniemen käännöstä myöten aika ankaraa nähtävää ja kuultavaa, mutta liekö kuitenkaan enää siten sensaatiomaista kuin on arveltu. Olemmehan me jo kaiken nähneet, kiitos myös television.
Ainakin ensi-iltayleisöltä Maarit Ruikan ohjaamalle esitykselle lankesi liberaalia mielenkiintoa, mistä ansio kuuluu myös itse tulkinnalle ja sen eräille perusratkaisuille. Maarit Ruikka nimittäin lieventää mahdollista shokkia tai oletettua ahdistusta tekemällä selvästi teatteria. Eli kovempia ja ankarampiakin tulkintoja Shopping and Fucking -näytelmästä on nähty.
Teatterillisuus alkaa jo Oskari Torvisen luomasta yleisnäkymästä. Tiiliseinät ovat selvästi muovia, korokkeet kumisevat. Sisäsiisti maisema on ruuan murenista huolimatta selvästi lavastamosta kotoisin.
Ja näyttelijät näyttelevät, eräät paremmin, eräät erinomaisesti ja jotkut turhankin yksiviivaisesti paljossa karjumiseen ja rääkymiseen päätyen. Siis tässäkin mielessä ollaan teatterissa.
Mitään tekstin kertomasta ei jää näkemättä tai tekemättä, mutta luultavasti tulkinnan lientynyt vire kuitenkin auttaa katsojaa löytämään seksin joitain erikoisalueita yleisempääkin sisältöä Ravenhillin aika kaoottisesta, mutta uhkeana vyöryvästä aikalaistilityksestä. Kaiken kaikkiaan teos nimittäin iskee haarukkansa paljon mehevämpään lihaan, kuin pelkkään anaaliseksiin tai huumesekoiluihin.
Raamattuun on kirjoitettu uusi alku. Ei enää ”Alussa Jumala loi”, vaan ”Ota ensin rahat”, on isä neuvonut huumekauppiaaksi päätyvää poikaansa. Ja poika jatkaa: ”Raha tuo sivistystä. Sivistys tuo rahaa.” Televisio huolehtii lopuista tarpeista.
Ken ei tätä uutta evankeliumia ymmärrä, kuuluu armotta putoajien joukkoon.
Siinä on pähkinänkuoressa Shopping and Fucking -näytelmän maailma. Sen ehdoista on selvittävä. Myymisen ja ostamisen raju kierre pitää pinnalla. On opittava mammonan moraali. Se on: aivan kaikki tässä maailmassa on kaupan, aivan kaikelle löytyy myös ostajia.
Värikäs tarina tarina kertoo huumekauppiaasta ja neljästä aikuisesta nykynuoresta, yhdestä naisesta ja kolmesta miehestä.
Yksi irrottautuu parhaillaan huumeista, kaksi myy niitä ja velkarangaistuksesta pelastuakseen myös itseään puhelinseksin myötätuulessa. Neljäs haaksirikkoinen etsii minuuttaan unelmiensa miehestä, haaveesta, joka ei ole koskaan toteutuva.
He ovat ystäviä, rakastavat kukin tavallaan, mutta uuden maailman uudet pelinsäännöt viskovat heitä alhosta epätoivoon. Näytelmän ja eritoten tulkinnan loppu on ihmisten yhteyteen uskoen jollakin tapaa sovinnollinen, muttei luultavasti lopullinen edes tämän tarinan päätepisteeksi. Ainakin yhden peli pelataan jo tarinan kuluessa masokistiseen ja julmaan loppuun asti.
Oskari Katajisto on komeasti herkkä, haavoittuva, rakastava ja paljon muuta huumeista vierottuvan Markin roolissa. Hänessä on juuri sitä rappion ja pyrkimisen risteyttämää energiaa, jota tarina tarvitsee edetäkseen ja kiinnostaakseen. Ja on myös karismaa, näyttelijän ratkaisevaa perusravintoa, jota ilman mistään ei tule mitään.
Myös Mika Nuojua tekee Shopping and Fucking -esitykseen Markia rakastavasta Robbiestaan sekä haavoittuvuutta että sen tuomaa voimaa uhkuvan hahmon, jolle annetaan myös komiikan velvoitteet harteilleen. Nuojua selviää ja hänkin kiinnostaa. Paitsi silloin, kun ilmaisu on pelkkää karjumista.
Marika Parkkomäen osa Luluna tässä miesten välistä rakkautta kuvaavassa draamassa on aika hankala. Tulos on varsinkin alussa jonkin verran teennäinen, ja Parkkomäkikin karjuu, mutta kipupisteissään hänen Lulunsa on koskettavasti yksinäinen, eksyksissä siinä kuin muutkin.
Riku Kemppinen replikoi Garyna kapeasti ja yksitoikkoisesti, mutta tuo tulkintaan käsin kosketeltavaa ihmisyyttä.
Pekka Huotari tekee rahan ja sivistyksen yhteyttä saarnaavasta huumekauppiaasta karrikatyyrin, mutta osuvasti kaamean ja pelottavan.
Koko joukkueelle nostan hattua halusta uskaltautua monenlaisten ihmisten ja monenlaisten tahtojen viidakkoon. Siitähän, monenlaisuudesta Shopping and Fucking juonensa ja henkilöittensä tasolla kertoo. Tällä teemallaan esitys toimiessaan ilman muuta siirtää katsojankin sietomittarin uuteen asentoon, ja siitäkin kaupunginteatterissa on kysymys.
Nyt on katsojain vastauksen vuoro. Uskallammeko me? Ensi-illassa yleisö uskalsi.