Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Shopping & Fucking

Outi Lahtinen – Turun Sanomat – 17.2.2000

Ei pelkkää shokkihoitoa

Helsingin kaupunginteatteri on herättänyt jo ennakkoon kohua Shopping & Fucking -ensi-illallaan varoittelemalla yleisöä etukäteen näytelmän aiheen ja kielenkäytön rajuudesta. Samalla on luotu odotuksia, joihin esityksen on kenties mahdotontakin vastata. Millä meitä shokeerataan? Miten rankkaa on Helsingin kaupunginteatterin rankka?
   Laitosteatterin ulkopuolella, vapaan ryhmän jossakin vähemmän teatterin kaltaisessa kellaritilassa esittämänä Mark Ravenhillin näytelmä olisi lähempänä sitä todellisuutta, jota se kuvaa. Se varmasti edistäisi teoksen uskottavuutta. Voisimme ehkä paremmin unohtaa sen, että katsomme näytelmää, jota esitetään teatterissa.
   Mutta toisaalta, mistä ja miksi tämä tarve potkia tosiasioita vastaan: Shopping & Fucking ON näytelmä ja se esitetään teatterissa.
   Tärkeintä on joka tapauksessa, että se esitetään, sillä Shopping & Fucking on hyvä näytelmä, jonka olemassa olon peruste on halu käsitellä vaikeita asioita, ei halu shokeerata niillä. Se on myös enimmäkseen taidolla kirjoitettu kerroksellinen näytelmä, jonka analyysi ulottuu aika- ja henkilökuvaustaan laajemmalle. Se ei tyydy toteamaan, vaan kysyy myös miksi.
   Draaman historiassa Shopping & Fucking on sukua vaikkapa Maxim Gorkin Pohjalla -näytelmälle, nykyään yhteiskunnallisen hierarkian suuntaa vain kuvataan vertikaalisen sijasta horisontaalisella; pohjan sijasta ollaan syrjässä, syrjäytyneitä. Tarkoittaako se käsitteellisesti kenties myös, ettei negatiiviselle kehitykselle näy päätepistettä, että huono-osaiset voivat etääntyä hyväosaisista loputtomiin?

Isät, pojat ja
markkinavoimat

   Maarit Ruikka liikkuu Shopping & Fucking -ohjauksessa omimmalla alueellaan, nykyhetken arvomaailmakriisissä. Näytelmän henkilöt elävät enimmäkseen toimentulorajan alapuolella, ja selviytymistaktiikat kääntävät totutut arvojärjestelmät päälaelleen. He elävät maailmassa, jossa seksi ja huumeet ovat ne todelliset kauppatavarat, ecstasy-nappien ilmaiseksi jakaminen ainoa mahdollinen humanismin ilmaus. Mitä heillä on jäljellä elämän merkityksen ylläpitoon?
   Kaikki näytelmän sukupuolisuhteet ovat homoseksuaalisia, ja olennainen kysymys kuluu, ovatko ne henkilökohtaisia vaiko bisnessuhteita. On edetty kohti tasa-arvoa: ihminen esineellistyy sukupuoleen katsomatta. Terapeutin mukaan bisnessuhteet ovat addiktiongelmaiselle terveellisempiä, sillä niissä ei tule läheisriippuvaiseksi.
   Näyttelijät ovat Kaupunginteatterissa kovan paikan edessä joutuessaan uimaan roolihenkilöidensä äärimmäisyyksien maailmaan. Suojavarustusten purkamisesta ja tilanteisiin antautumisesta tulee toteutuksen kriittisin paikka.
   Vähiten ongelmia se tuntuu tuottavan joukkueen vihreimmälle, teatterikoulusta vierailevalle Riku Kemppiselle, jonka esittämä alaikäinen poikaprostituoitu on hyvin herkästi ja aidosti hajalla ja traumojensa vietävänä.
   Mika Nuojua ja Oskari Katajisto pääsevät myös hyvin lähelle ihmistä. Vaikeuksia tuottaa kuitenkin näytelmän kokonaisuudesta erottuva, hieman teoreettisen makuiseksi jäänyt tarinankerronnan taso. Katajistolla vierotusoireissa tuskailevan Markin fyysinen ilmaisu on loistoluokkaa, mutta ajatuksen ja puheen välillä on vieraannuttava esto, joka tekee puheesta replikointia.
   Miesten elämässä on tietenkin myös nainen, ei kuitenkaan kenenkään rakastettu, ei äiti eikä tytär. Marika Parkkomäellä tuntuu olevan vaikeuksia hahmotella eläväksi ja kokonaiseksi tätä Lulua, henkensä pitimiksi myymälävarastelevaa näyttelijätärtä, joka toisaalta oivaltaa joitakin asioita viiltävän kirkkaasti, mutta toisaalta on käsittämättömän avuton, riippuvainen ja vaikuttaa usein aivan infantiililta.
   Hämmentävä hahmo hän onkin: nykyajan Neitsyt Maria, jonka olemassaolo pelkistyy huolehtimiseen maailmassa, jossa toiset isät uhraavat poikansa väkivallan alttarille, toiset taas tahtovat uhrata muun maailman oman poikansa menestykselle.
   Pekka Huotari tekee turhia selittelemättömän pomomiehen, joka siekailematta kirjoittaa Raamatun alkulauseet uusiksi markkinoiden korkeimpien voimien mukaisiksi.

Tarkat ohjauksen
tehot

   Ruikka hallitsee hyvin teatterin keinovalikoimaa, ja ääni- ja valotekniikalla on merkittävä osa näytelmän maailman synnyttämisessä näyttämölle. Eradz Nazimov leikkaa kohtauksia tarkasti tehokkuuden ja siedettävyyden rajalle osuvilla äänitehosteilla, jotka myös itse leikkautuvat niin rajusti, että myös hiljaisuuden kuulee. Mika Ijäksen valosuunnittelu lataa kohtauksiin naturalismin tuolle puolen ulottuvia merkityksiä ja luo toisinaan huikaisevan kauniita valotilanteita.
   Oskari Torvisen rakentama näyttämökuva on samanaikaisesti sekä karu että punaisine tiilineen kuitenkin lämmin ja esteettinen. Ja mikä tärkeintä, se jäsentää tilan niin että tapahtumapaikat erottuvat toisistaan erillisiksi, mutta eivät joudu tilallisesti ulos keskiöstä.

OUTI LAHTINEN

 Mark Ravenhill: Shopping & Fucking, suomennos Jusa Peltoniemi, ohjaus Maarit Ruikka, lavastus Oskari Torvinen, puvut Sari Salmela, valosuunnittelu Mika Ijäs, äänisuunnittelu Eradz Nazimov. Suomenkielinen kantaesitys Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 15.2.2000.