Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Hitchcock ja blondi

Pirjo Puukko – Hämeen Sanomat – 03.02.2005

HITHCOCKIN MYSTISEN BLONDIN JÄLJILLÄ

Terry Johnson. Hitchcock ja blondi. Suomennos: Kersti Juva. Ohjaus: Neil Hardwick. Puvut: Elina Kolehmainen. Lavastus ja projisoinnit: Antti Mattila. Valot ja projisoinnit: Juha Westman. Rooleissa: Carl-Kristian Rundman, Sanna-June Hyde, Mari Perankoski, Mikko Kivinen ja Kari Mattila. Suomen kantaesitys Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 27.1.2005.


Alfred Hitchcockin viehtymys blondeihin on puhututtanut elokuvataiteen tutkijoita vuosikymmeniä. Mestarin sankarittaret ovat usein olleet viileän kauniita, aitoja tai vaalennettuja näyttelijättäriä.

Terry Johnsonin kirjoittamassa näytelmässä Hitchcock ja blondi paneudutaan blondi-problematiikkaan vuodelta 1919 peräisin olevan, ennen näkemättömän filmiversion avulla.
Helsingin Kaupunginteatterin pienen näyttämön esityksen taustalla pyörivät projisoinnit kuin filmiruudut. Musiikki on Hitchcock-elokuvista lainattua ja se värittää jännitteitä mainiosti.
Näytelmässä yritetään pelastaa kätköistä löytyneitä filmikeloja kuvaruutu kuvaruudulta Kreikan saaristossa, jonne tutkija-opettaja Alex on houkutellut avukseen Nicola-oppilaansa. Filmiaarteen pelastuksen rinnalla Alexia kiinnostaa myös suhde nuoreen Nicolaan, jota ajatus aluksi ikäeron vuoksi puistattaa.

Yhdessä tämä kaksikko nivoo juonta niistä harvoista palasista, jotka he pystyvät pelastamaan. Näiden juoniaihioiden kautta näyttämölle nousee itse mestari. Kuviteltujen kohtausten filmaamiseen liittyvä kehikko elää vuorotahtiin intohimoisten elokuvafriikkien tutkimustyön kanssa.

Elokuvallisuutta näyttämöllä

Näyttämön tausta syntyy kolmesta tasosta, joille maisemat ja myös pelastetut kuvaruudut heijastuvat. Elävä tausta toimii näyttelijöiden lavasteena, mutta se luo lisäksi tunnelmia ja kuljettaa juonta näyttämötapahtumien ohella.

Varsin paljaalla näyttämöllä toimitaan nousevien ja laskevien lattiatasojen kanssa. Kohtauksissa on pääosin aina vain kaksi henkilöä.

Carl-Kristian Rundmanin Alexin ja Sanna-June Hyden Nicolan puhtaasti elokuva-arkeologinen työ saa lisäsiivekkeitä heidän välilleen kasvavan erotiikan myötä.
Rundman on hurmaavan eksyneenoloinen tutkija, jonka luonteen kääntöpuolia näytelmäteksti hitchcockmaisesti pyörittelee. Rundman pitelee tekstiä kevyesti hyppysissään ja saa hahmonsa elämään todesti.

Hyden nuori opiskelijatyttö on raikkaalla tavalla läsnä oleva. Tarkkavaistoinen työ hahmottelee sisäisen maailman, joka kasvaa ja kypsyy loppua kohti.

Mikko Kivinen onnistuu luomaan hyvin näköisen Hitchcockin. Hidas replikointi ja esikuvaansa jäljittelevä elekieli osuvat nappiin.

Mari Perankosken filmitähdeksi halajava blondi on naiivi ja yllätyksellinen.
Neil Hardwickin ohjaama esitys on elokuvallinen monella tasolla. Lähes paikoilleen nauliintuneita tiiviitä kohtauskuvia leikataan kuin filmiä leikkauspöydällään. Musiikki ja tehosteet korostavat tätä elokuvallisuutta.


Hardwick on tavoittanut englantilaisen, hieman pölyyntyneen maailman kuvan, johon kuolema ja seksuaalisuus iskevät teräviä piikkejään.