Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Hairspray

Harri Parikka – Kymen Sanomat – 16.08.2005

Tervetuloa takaisin 60-luvulle!

Nostalgia ja retrohenkisyys loistavat uudessa mammuttimusikaalissa.

Musikaalit ovat vakiinnuttaneet asemansa Helsingin kaupunginteatterin
suuren näyttämön ohjelmistossa viime vuosina. Useimmiten esityksen ovat
olleet todella korkeatasoisia ja yleisöäkin on riittänyt runsaanlaisesti.
Edellinen musikaali Miss Saigon oli jo sen sortin spektaakkeli, että
väistämättä mietiskeli, mitähän näyttävää seuraavaksi.

Hairspray sukeltaa 1960-luvun alkuun ja sen ajan nuorisokulttuuriin ja
tekee sen erityisesti musiikkinumeroissaan niin tolkuttoman energisesti ja
näyttävästi että aivan päätä huimaa. Esityksen sisältämän huippuosaamisen
edessä on pakko nöyrtyä.

Erilaisuus
ja suvaitsevaisuus
kunniaan

Musikaalin pohjana on John Watersin 1988 ilmestynyt samanniminen elokuva.
Sen tapahtumat sijoittuvat Watersin kotikaupunkiin Baltimoreen ja vuoteen
1962. Ulkonäkö, rotu ja ihon väri ovat tarinan vakavia teemoja, mutta koska
kyseessä on musikaali, vaikeista teemoista huolimatta lähestymistapa on
komediallinen ja esitys lähtee liikkeelle musiikista ja tanssista.

Tarinan päähenkilö on 16-vuotias Tracy, joka on pulska, pirteä ja rakastaa
tanssimista. Nopeasti hän pääseekin mukaan paikallisen televisioaseman
suosituimpaan teiniohjelmaan. Äidit ja teinityttäret ratkovat jälleen
välejään, erirotuiset rakastuvat keskenään, ns. musta musiikki valtaa alaa
ja tasa-arvoa rotujen välille vaaditaan.Tracysta kasvaa kaiken tämän
keskellä näiden arvojen eräänlainen esitaistelija ja esityksen lopussa on
kaikki kaupungissa hyvin, ainakin taas vähäksi aikaa eteenpäin.

Muodoltaan Hairspray on hyvin perinteinen musikaali. Mukana on sekä sooloja
että ryhmänumeroita (sopivan) mahtipontisesti toteutettuina,
pienimuotoisemmat numerot ovat vähemmistössä. Kaikki musiikki ei aivan ole
aikakaudelle tyypillistä, mutta sisältämättä yhtään todella suurta hittiä
kuitenkin todella svengaavaa ja mukaansatempaavaa.

Olen aina pitänyt tärkeimpänä hyvän musikaalin merkkinä katsojan halua
päästä lavalle mukaan ilonpitoon ja tässä esityksessä on katsojan vaikea
pysyä aloillaan, kun lavalla on koko ajan niin mahdottoman mukava meininki.
Esiintyjien hyväntuulinen energia tarttuu väistämättä katsojiin.

Virolainen Jüri Nael on tehnyt koreografina yksinkertaisesti loistavaa
työtä ja skotti Ellen Cairnsin lavastus ja puvustus on täynnä silmää
ilahduttavia ja nokkelia yksityiskohtia. Hehän tekivät mainiota yhteistyötä
ohjaaja Georg Malviuksen kanssa jo Miss Saigonissa.

Säveltäjä,
sanoittaja ja Tracy
suoraan Broadwaylta

Tämä sivu ei aivan kokonaan taitaisi riittää, jos kehuisin jokaista kehuja
ansaitsevaa, mutta yritänpä nyt muutaman poimia. Katja Aakkula on
kertakaikkisen hurmaava Tracy ja hänen suorituksensa erityisesti
laulunumeroissa paranee kuin viini vanhetessaan mitä pitemmälle esitys
etenee.Mikko Leppilampi hänen rakkaudenkohteenaan osoittaa jälleen
monipuoliset kykynsä ja loistaa kaiken muun ohessa tanssijana. Hänen
lavakarismansa on ainutlaatuista ja sulattaa varmaankin useimpien
naiskatsojien sydämet.

Katja Sirkiä blondibimbo-Amberina on kliseisyydestään huolimatta
virtuoosimainen suoritus ja Pikku-Inezinä valloittaa ja hurmaa Alexandra
Alexis
. Roturajoja rikkovina rakastavaisina nähtävät Gary Revel Jr ja
Hanna-Liina Vösa nousivat yhteisissä numeroissaan yleisön suuriksi
suosikeiksi eikä ihme, sillä heidän suorituksissaan yhdistyivät komeasti
sekä laulajan, tanssijan että näyttelijän ilmaisukeinot.

Mikko Kivinen Tracyn äitinä (kyllä!) on pommivarma naurujen irroittaja ja
hänen duettonsa Pertti Koivulan kanssa (Sä oot iätön) on samanaikaisesti
itkettävän herkkä ja tolkuttoman hauska. Muista musiikkinumeroista äitien
ja tytärten esittämä Äiti, mä oon aikuinen ja naisten vankilassa tulkitsema
Tiilenpäät jäävät taatusti mieleen.

Ensi-illan päätteeksi annetuista aplodeista, bravoo-huudoista ja
vihellyksistä ei ollut tulla loppua. Ei etenkään sen jälkeen, kun
katsomosta pyydettiin lavalle musikaalin säveltäjä Marc Shaiman, hänen
sanoittajakumppaninsa Scott Wittman sekä alkuperäisessä
Broadway-tuotannossa Tracya Tony-palkinnon arvoisesti esittänyt Marissa
Jaret Winokur
.

Ennen esitystä järjestetyssä tilaisuudessa vieraat kehuivat jo edellisenä
iltana näkemäänsä ennakkoa melkoisesti ja totesivat esityksen olevan
enemmän broadwaymaisemman kuin varsinaisen Broadway-esityksen. He olivat
esityksen loistokkuuden johdosta aivan ”blown away” ja Marissa totesi
ottavansa esityksestä monia vinkkejä omaan suoritukseensa, jos hän vielä
tulevaisuudessa esittäisi Tracya.

Vaikka eivät suomea juuri ymmärtäneetkään, he kaikki nauttivat suuresti
esityksestä myös ensi-illassa kuten tulin silmäkulmasta huomanneeksi. Eivät
tahtoneet näet pysyä aloillaan esityksen vastustamattoman svengin edessä.
Eikä mikään ihme, en meinannut itsekään.