Saavutettavuustyökalut

Arvio: Hairspray

Heikki Merihaara – Helsingin Uutiset – 21.08.2005

Mikko Kivinen esittelee naisellisia
kykyjään Hairsprayn Ednana


Katsojia viihdytetään 1960-luvulla ja rotukysymyksillä

Euroopan kantaesityksensä Helsingin kaupunginteatterissa saanut Hairspray esittelee katsojille hauskalla tavalla rotuerottelua ja 1960-lukua kuvaavan tarinan. Vakava aihe on puettu koomisiin puitteisiin. Tarjolla on elämän kaikkien tunteiden kirjo – erityisesti kilpailua, kateutta, rakkautta ja mustasukkaisuutta.

Kahdeksan Tony-palkintoa voittanut musikaalikomedia marssittaa lavalle joukon nuoria tähtiä, jotka lauluineen ja tansseineen valloittavat takuuvarmasti yleisön. Erityisesti Tracy Turnbladin (Katja Aakkula/Johanna Heimonen), Amber von Tusslen (Katja Sirkiä), Link Larkinin (Mikko Leppilampi) ja Seaweed Stubbsin (Gary Revel Jr) hahmot nousevat keskeisiksi esityksessä.
Listaa vahvistavat konkarit, joista Tracyn äitihahmo Edna (Mikko Kivinen/Tuomas Uusitalo) nousee ehdottomaksi tähdeksi. Suurikokoista Ednaa tyköistuvine kukkamekkoineen, silitysrautoineen ja nutturoineen ei voi nauramatta katsoa.

Hairsprayssa iso ja lihava Tracy toteuttaa haaveensa ympäristön ennakkoluuloja uhmaten: hän tahtoo tanssijaksi Corny Collinsin (Petja Lähde) televisioshow’hun Baltimoressa. Valkoiset ja mustat nuoret ottavat yhteen viihteen vuoksi. Tracy saa äitinsä Ednan ja isänsä Wilburin (Pertti Koivula/Pekka Huotari) vankan tuen.

Tummaihoisten joukkoa luotsaa runollisin riimein Maybelle Motormouth (Caron Barnes); hän tekee uskomattoman upean tulkinnan laulusta Tiedän mistä tuun (I Know Where I’ve Been). Myös Ednan ja Wilburin duetto Sä oot iätön (You’re Timeless To Me) on yksi esityksen kohokohdista. Musiikki onkin luonnollisesti esityksen pääelementti. Runsaat kaksikymmentä laulua vievät katsojat hyvin erilaisiin tunnelmiin. Sävellyksistä vastaa Marc Shaiman.

Hairspray perustuu John Watersin samannimiseen elokuvaan vuodelta 1988. Vaikka tarina onkin aika tutun kaavan mukaan laadittu, se säilyttää mielenkiintonsa hyvien roolihahmojen ansiosta. Käännökset istuvat hyvin suomalaiseen sielunmaisemaan; osa lauluista kuulostaa silti varmasti paremmalta alkuperäiskielellä. Harmittavaa on nopeiden repliikkien hukkuminen vauhdin ja osittain myös musiikin alle.

Asuja on ilo katsella ja lavastus osoittaa toimivuutensa. Erityiskiitos kuuluu Lasse Hirven johtamalle orkesterille, joka esittää musikaalin laulut tarttuvan svengaavasti. Katsojien on hyvä huomioida, että pääroolien miehitys vaihtuu eri näytöksissä.