Saavutettavuustyökalut

Kaupunginteatterin lipunmyynti on jälleen avoinna! Jatkamme vielä peruttujen esitysten lippujen siirtoa ja rahojen palautusta.
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Omaksi kuvakseen

Harri Parikka – Kymen Sanomat – 29.10.2004

Elää vain
kirjoittaakseen

Helsingin Kaupunginteatterin Saarikoski-näytelmässä
mestari on vasta tiensä alussa

 

Omaksi kuvakseen , käsikirjoitus ja ohjaus
Tuija Töyräs. Musiikki Markus fagerudd, lavastus Tina Jokitalo, rooleissa Oskari
katajisto, Pekko Pulakka, Seppo Maijala, Eija Vilpas, Hannu Lauri, Marjatta
Raita, Riku Kemppinen, Merja Pietilä, Sanna Saarijärvi ja Susa
Saukko
.

   Kantaesitys Helsingin
kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 21.10.. Arvio 26.10.
esityksestä.

   1983 kuollut Pentti Saarikoski kuuluu
sodanjälkeisen Suomen kestotähtiin ja hän on edelleenkin mielenkiintoinen ja
ristiriitaisia tunteita herättävä persoonallisuus.

   Ei mikään ihme, että Tuija
Töyräksen
hänestä kirjoittama ja ohjaama näytelmä on ennättänyt jo
herättää kohtuullisessa määrin keskustelua puolesta ja vastaan. Helsingin
kaupunginteatterin uutuus tarjoaa intensiivisen katsomiskokemuksen nuoren
kirjailijan uran alkuun, niihin tekijöihin joista kasvoi legendaarinen
kirjallinen mestari.

 

Narsistin matka
menneisyyteen

Näytelmä sijoittaa tapahtumansa vuoteen 1962 ja
Kupittaan mielisairaalaan, jonne kirjailija päätyi rajun kännäily- ja
sekoilukauden seurauksena. Hän oli 25-vuotias, ja ehtinyt jo julkaista joitakin
runoteoksia. Ensimmäinen avioliitto nuoruudenystävän Tuulan kanssa alkoi jo olla
ohi.

   Kertomus etenee takautumin, joissa
sairaalan huoneeseen vyörytellään katkelmia lapsuuden ja nuoruuden vaiheista.
Näytelmässä Saarikoski Kupittaalla ollessaan ikään kuin tarkkailee omaa
elämäänsä kuvina ja taistelee itsensä irti ahdistavan, uskonnollisen kodin ja
kirkon vaikutuspiiristä.

   Näytelmän alku keskittyy erityisesti
Saarikosken dominoivaan isään. Seppo Maijala tekee roolissaan
vaikuttavaa työtä, kuten myös Eija Vilpas ahdistuvana äitinä.
Heidän rakoileva suhteensa isän käydessä vieraissa saattaa olla yksi syy nuoren
kirjailijan ahdinkoon ja elämäntuskaan.

 

Oskari Katajiston
antaumusta

Näytelmä tarjoaa ajoittain sitaatteja Saarikosken
päiväkirjoista ja Pekka Tarkan ensimmäisestä elämäkerrasta. Erinomainen osa
kokonaisuutta ovat kirjailijan runot, joita aikuista Saarikoskea esittävä
Oskari Katajisto antaumuksella ja eläytyvästi
tulkitsee.

   Katajiston suoritus ylipäätään on
näytelmän onnistumiselle keskeinen seikka. Hän sukeltaa ihailemansa kirjailijan
nahkoihin vailla sitä ylikunnioittavaa ja paikalleen pysähtynyttä jäykkyyttä,
johon on vaara sortua alansa kiistatonta neroa kuvattaessa.

   Näytelmä ei pese
Saarikoskea miksikään putipuhtaaksi, väärinymmärretyksi neroksi. Hän on
renttu, jota ei voi olla ajoittain sympatiseeraamatta, mutta jota tekisi myös
mieli vetää päin näköä.

 

Musiikki luo antiikin
sävyjä

Lavalla nähdään ajoittain lapsi-Saarikoski, jota
Pekko Pulakka hallitusti esittää. Hän laulaa herkällä
sopraanolla, ja näiden esitysten myötä mukaan tulee eräänlaista pyhää henkeä,
jota itse en heti mieltäisi osaksi Saarikoskeen liitettyä
mytologiaa.

   Ratkaisu osoittautuu kuitenkin lopulta
onnistuneeksi, kuten Markus Fageruddin musiikki ylipäätään.
Antiikin sävyjä ja kirkkomusiikin tasoja tavoitteleva musiikki tukee hyvin
ohjaajan mukaan valitsemaa – onneksi päällekäymätöntä –  symboliikkaa, jota
edustavat mm. tulessa heiluvat runoarkit ja kulissien takaisten tapahtumien
varjokuvateatteri.

   Näytelmän lavastus on onnistunutta
kaikessa viitteellisyydessään, se toimii kaikissa ympäristöissä.

 

Suuri rakkaus ja
muusa

Näyttelijöitä vielä nostaisin esille 
ensimmäistä vaimoa esittävän Sanna Saarijärven. Hänen
suorituksessaan runoilijan ensimmäisenä muusana välittyy vaikuttavasti se suuri
rakkaus, jota hän kirjailijaa kohtaan tunsi, mutta myös se sydäntäraastava
mustasukkaisuus, jota hän koki, kun hänen miehensä kävi vieraissa.

   Mies takertui hänen, toisaalta työnsi
tätä läheltään pois. Susa Saukko Saarikosken häiriintyneenä
rakastajattarena Lennuna on melkoisen irvokas hahmo, mutta sopii hyvin
kirjailijan sekoiluvaiheisiin.

 

Kirjailijan uran uljas
nousu

Näytelmä päättyy Saarikosken vapautumiseen
mielisairaalasta hetkenä, jolloin ahkeran kirjailijan ura on lähdössä siihen
varsinaiseen lentoon, jonka me kaikki tunnemme. Niille, jotka eivät tunne
Saarikosken myöhempiä vaiheita kovin tarkkaan, näytelmä herättänee suuren halun
tarttua hänen päiväkirjoihinsa ja runoteoksiinsa.

   Yhtä kaikki, kaupunginteatterin
ansiokas katsaus runoilijan nuoruuteen ja lapsuuteen on varmasti katsojien
enemmistön mieleen, minkä kuuli loppuunmyydyn katsomon raikuvista aplodeista
esityksen jälkeen.