Arvio: Omaksi kuvakseen

Minä olen maailma



Tuija Töyräs on kirjoittanut ja ohjannut Kaupunginteatteriin Omaksi kuvakseen -näytelmän runoilija Pentti Saarikosken nuoruudesta. Kollaasimainen fiktio sijoittuu vuoteen 1962. Silloin 25-vuotias Saarikoski oli Kupittaan mielisairaalassa. Juopottelu ja identiteettiristiriidat olivat saattaneet nuoren miehen huonoon kuntoon.

Omaksi kuvakseen on rakenteeltaan ilmava ja paikoin hyvin kaunis näytelmä. Saarikosken nuoruusvuosilta olisi löytynyt runsaasti tapahtumia, joilla olisi voinut korostaa hänen klovnin rooliaan. Tuija Töyräs antaa vain muutaman riemukkaan kohtauksen osoittaa, millainen taituri Saarikoski halutessaan oli.

Runoilijaa esittävän Oskari Katajiston skaala on laaja: juoppohulluudesta hurmioon, Jumalan kaipaamisesta uskon kieltämiseen, henkisyydestä lihallisuuteen. On helppo uskoa hänen runoilijansa charmiin ja samalla nähdä itsestään eksyksissä oleva ja sosiaalisesti arka nuori mies. Ihminen on todella kokonainen maailma.

Näytelmä vie takautumissa ahtaan porvariskodin ristiriitoihin, kouluun ja seurakuntaan. Nuoruuden rakkaus ensimmäiseen vaimoon, (Sanna Saarijärvi) on vahva. Tyttöystävä (Susa Saukko) vaikuttaa ensin kovin hennolta ja haperolta, mutta paria koossapitävä intohimo tulee taidolla esiin yhteisessä kiipeilyköysikohtauksessa. Seksuaalisen identiteetin etsintä on muutenkin näytelmässä toteutettu tyylillä.

Poissa ovat ikävä kyllä kouluajan tärkeät ystävät ja filosofiset keskustelut länsimaisen kulttuurin ja kirkon tilasta sekä oman minän paikasta maailmassa. Myös Saarikosken poliittisen kiinnostuksen synty ja syyt jäävät irralliseksi välähdykseksi.

Markus Fageruddin musiikki soi kauniina ja kuulakkaana, varsinkin kreikaksi lauletut Uuden testamentin jaksot. Tina Jokitalon onnistunut lavastus muuntuu moneksi ja korostaa valoheijastuksineen ja varjohahmoineen koko näytelmän ilmavaa rakennetta sekä nopeita ajan ja paikan vaihtoja. Saarikosken runot houkuttelevat palaamaan hänen runokirjojensa ja elämäkertojen pariin.