Arvio: Kohtauksia eräästä avioerosta
ERO VAI EI?
Australialainen avioliittodraama aloittaa syksyn näytäntökauden Helsingissä
Avioliitto on instituutio, jonka ehtymätön aihesammio vetää kirjailijoita puoleensa yhä uudelleen. Australialaiset Andrew Bovell ja Hannie Rayson ovat työstäneet näytelmän Kohtauksia eräästä avioerosta prosessina, jossa kumpikin on kirjoittanut osuutensa yksin eikä toisen kirjoittamaan ole puututtu.
Tarina sijoittuu kustannusmaailmaan, jossa pieni perheyritys antaa toimintajaksoille oivan näköalapaikan. Siellä ovat sisarukset omine ongelmineen sekä jatkuvilla vierailuillaan lapsiaan rasittava äiti.
Avioliittoproblematiikan rinnalle nousee myös sukupolvien välinen kiista, niin ihmissuhteissa kuin kustannustoiminnassa ilmenevine erimielisyyksineen.
Toimintajaksojen välit ovat monologeja, ajatuksia menneestä. Ensimmäisen näytöksen muistelija on aviomies, toisen taas vaimo. Molemmat kertaavat samoja tapahtumia ja käytyjä keskusteluja, mutta painotukset ovat kokijan mukaan täysin poikkeavia.
Kirjailijat ovat jakaneet työn siten, että Bovell on tehnyt miehen näkökulmamonologit ja Rayson vaimon.
Teksti on tarkkaa, tunteet ja tunnelmat leiskuvat piikikkäinä toimintaosuuksissa, mutta herkistyvät monologeissa.
Frej Linqvistin ohjaama esitys on liikkuva. Roolihahmot käyvät kisaa omasta tilastaan ja asemastaan ja se ilmenee näyttämöllä niin tekstin välityksellä kuin fyysisinä tilan ottoinakin.
Onko mikään valinta oikea?
Roolitus on varsin oiva. Carl-Kristian Rundmanin aviomies ja kustannuspäällikkö Mathew kulkee perheensä ohi huomaamattaan. Kustannustoiminnassa hän ei ole valmis antamaan uudelle sukupolvelle tilaa. Ja kun vaimokin lopulta painelee kirjallisessa toiminnassaan ohi, on avioliitto aika koetuksella.
Rundman tekee roolihahmostaan mehukkaan miehisen, mutta haavapaikat silti näkyviin jättäen.
Jonna Järnefeltin ilmaisu Tina-vaimon roolissa on kyllä tiukoissa paikoissa osuvaa ja jopa leimahtelevaakin, mutta lievä viileys kautta linjan tekee hahmosta hiven aneemisen.
Oskari Katajisto on Mathew’n veli, jonka elämän perustehtävä tuntuu olevan naisten jahtaaminen. Katajisto ampuu jonkin verran yli tehdessään herkästi suutaan soittavasta miehestä myös fyysisesti epämiellyttäviä eleitä viljelevän tyypin. Heitetyt piikit tylsyvät liiallisella esittämisellä.
Leena Uotila on roolissaan poikien viinaanmenevänä äitinä herkullinen. Ristiriita karmean ulkoisen olemuksen ja tarkkoja havaintoja tekevän henkilön välillä sykkii verevästi.
Pekka Laiho on se henkilö, jonka elämäkertaa Tina-vaimo työstää. Laiho on se hahmo, joka on osannut muuttua elämässään. Huolimatta poliitikon vaakalaudalle asettuvasta asemasta hän haluaa, että kaikki kirjataan – myös se puoli, joka ei päivänvaloa kestäisi. Laiho tekee sisäistyneen ja viisaan roolityön.
Helsingin Kaupunginteatterin näytäntökauden aloitus on perusteatteria, jonka aihe koskettaa jollain tavalla jokaista. Peruskysymyksiä rakkaudesta, rakkauden loppumisesta, uudelleen aloittamisesta ja pettämisestä. Katsomossa voi käydä omaa pohdintaansa roolihenkilöiden valinnoista. Onko mikään valinta ehdottoman oikea?