Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Vaahteramäen Eemeli

Riitta Wikström – Etelä-Suomen Sanomat – 25.8.2001

Siellä se liehuu pikku-Iida hame lippuna tangossa
Isoihin mittoihin paisutettu lastenmusikaali on tutun kodikasta Vaahteramäen Eemeliä

Kissankulmalla on juhannusjuhlat ja vieraat ovat juuri saapuneet. Mutta missä se Iida-tyttö, Susa Saukko oikein on?

TEATTERI
  Vaahteramäen Eemeli tahattomine metkuineen on tosi tuttu juttu. Kaikkien lasten luulisi jo tuntevan sen kohokohdat ja henkilöhahmot, rikkipoksahtavat liemimaljat ja kekkulissa pyllähtelevät kanat.
  Mitä kaikki oikein on, kun ylpeästi kerrotaan Helsingin kaupunginteatterin lastenmusikaalin olevan uusi tanskalaissovitus, musikaaliversio sävellyksineen, lauluineen, joukkokohtauksineen ja tanssahtelevine kotieläimineen? Ehkäpä suunnitelmallisen tuotteistamisen malliesimerkki.
  Ehkä sitäkin.
  Mutta tuttu itsestäänselvyys näyttää ihan toiselta, kun pienine seuralaisineen istuu jättikatsomossa jännittäen kaiken onnistumista. Tutun kodikasta, vähän kuin kirjan kuvituksesta lainattua pitääkin kaiken olla. Eemelissä ei saa olla mitään vierasta tai outoa, eikä itse esityksessä olekaan. Hauskuuden pitääkin olla hyväntahtoista ja kilttiä, äidin täytyy olla tomerasti lempeä ja istahtaa aina iltaisin muuttamaan kirjallisuudeksi pienen veijarinsa kommellukset.
  Juoni, joka juttuun on rakennettu yleisön houkuttamista silmälläpitäen kulkeekin ainaisesta yllättävien erikoisuuksien hakemisesta poiketen; iso teatteri on pienille katsojille jo itsessään niin outo ja jännittävä kokemus, että onkin vain helpottavaa löytää näyttämöltä rauhoittavan kodikas tarina.
  Jo Komentooran hahmossa voi olla tarpeeksi ongelmia, jos sattuu olemaan viisivuotias eikä vielä niin hyvin perillä Vaahteramäen hienouksista. – Onkohan se noita, kuului pelästynyt kysymys, kun Eija Vilpas hiipparoitsi iltahämärälle pihalle koukkuisena ja harmaatakkuisena hahmona.

Hätäilevää
  Ei kai ole pakko olla kovin ihastunut musikaaliversioon? Mehevää tarinaa siinä verotetaan, kun sävyjä ja vuorosanoja korvataan vähän sekavilla lauluilla ja tanssikohtauksilla eikä tasapaksu pitkityskään loista poissaolollaan.
  Suuren näyttämön mittoihin tanssit, laulunpaikat ja väenpaljoudet tuovat tosin mukavasti täytettä, jos kohta välillä hätäilevää levottomuuttakin kokonaisuuden vasta etsiessä rytmiään suurten mittojen esityksessä.
  Pääasia, hullunhauskat kommellukset kasvavat ripeää vauhtia esiin kokonaisuudesta yksi toisensa perään. Eemelille sattuu koko ajan tässä sovituksessa, joka toisaalta kyllä tuntuu loikkivan kohtauksesta toiseen malttamatta oikein kehitellä tilanteita.
  Eivätkä siinä oikein kyläläisetkään ennätä tulla tutuiksi rynnätessään sisään nälkäisenä ja meluisana joukkona, jota ei muisteta esitellä.
  Mutta tapahtumien tyylin ja päähenkilöt osaa Pentti Kotkaniemi nostaa kokonaisuudesta esiin tunnistettavina ja selkeinä. Siellä seikkailee itse Eemeli pössykköineen ja mössykköineen Mika Nuojuan valloittavan lapsenmielisesti ja avoimesti tulkitsemana hahmona. Hän on täynnä kekseliästä touhukkuutta ja kommellukset vain sattuvat hänelle, mikä kaikki on hyvin tulkittua ja konstailematta aistittua Astrid Lindgrenin Vaahteramäen Eemeliä.

Huvittava
  Helsingin kaupunginteatterista löytyy myös Susa Saukon kauniisti laulava Iida lettipäiseksi tylleröksi muunnettuna hahmona. Monenlaiset jännitykset tärisyttävät tätä pikkutyttöä, joka toisaalta säikähtää mahdottoman veljensä puolesta, toisaalta tuntee kihelmöivää vetoa tämän uskaliaaseen elämään.
  Tanskalaissovittajat ovat tehneet äiti-Almasta kertojan, joka vähän kuin kirjailijan vastineena kommentoi tapahtumia ja sitoo kohtauksia. Heidi Herala on mojova Kissankulman emäntä, toimekas ja poikansa puolta pitävä hahmo, joka nyhtää roolistaan irti kaiken viimeistään silloin, kun puolustaa jouluisten lihapulliensa kokoa ja näköä.
  Isä kun on pahuksen saita ja – totta puhuen – yksinkertainen. Matti Rasila on vähän heiveröinen isä-Anttonin vähien ominaisuuksien kanssa mutta karjahdus on komeaa, EEE-MEE-LIIII… Ja taitavaa hauskanpitoa on hänen hyppelynsä maalipurkki jalassa musiikin tahtiin.
  Mitä pidemmälle sivuhenkilöihin mennään, sen korostuneempaa on komiikka. Petriikkka Pohjanheimon Liina ja Kristo Salmisen Aatu-muhnelo ovat keveästi huvittavia, tepastelevat kanat, lampaat ja hevoset veikeän lystikkäitä ja Pöperö-Maija täysi karrikatyyri kylän vaivaisten tapaan.
  Vaahteramäen Eemelin hupsunhuvittavan käänteet, haikeat tunnelmat, remakan värikkäät markkinaretket löytyvät tyyliltään ja sävyiltään hyvin hahmottuneina näyttämöltä. Myös maalaisidylli punakylkisten talojen rajaamine pihapiireineen ja pyörivän näyttämön avulla toteutettuine paikanvaihdoksineen ovat luonteva osa lastennäytelmää.

Riitta Wikström



  Vaahteramäen Eemeli
  Ensi-ilta Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 23.8.2001.
  Astrid Lindgrenin lastenromaanin pohjalta dramatisoineet Mats Hulden ja Anders Baggesen, musiikki: Sören Dahl, Georg Riedel, laulutekstit: Erling ja Johannes Möllehave, suomennos: Henrik Kapulainen, laulujen suomennos: Jukka Virtanen, ohjaus: Pentti Kotkaniemi, kapellimestari: Markku Luuppala, lavastus: Oskari Torvinen, puvut: Irmeli Toivanen, koreografia: Liisa Risu, valosuunnittelu Markku Penttilä.
  Rooleissa: Mika Nuojua/Eppu Salminen, Susa Saukko/Merja Pietilä, Heidi Herala/Sanna Saarijärvi, Matti Rasila/Risto Kaskilahti, Petriikka Pohjanheimo/Miia Nuutila, Kristo Salminen/Kari-Pekka Toivonen, Riitta Havukainen/Marjut Toivanen, Eija Vilpas/ Tiia Louste, Jarkko Rantanen/Petri Johansson, Jyrki Kovaleff, Ritva Koskensuu, Jyrki Nousiainen, Sari Haapamäki, Mikko Lammi, Matti Ristinen, Matti Olavi Ranin, Leenamari Unho, Helena Haaranen, Mariella Vartiainen, Juha Jokela, Sami Hiltunen, Panu Vauhkonen,ym.