Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Liliom

Raila Kinnunen – APU – 5.11.2004

Renttu mikä renttu

Mutta mikä renttu Lilom onkaan!  Ja mikä
ihmeidentekijä unkarilaine ohjaaja Tamás Asher! Hän on
putsannut Helsingin kaupunginteatterin näyttelijät kaikesta menneen taakasta,
jokaisesta maneerista ja helposta ratkaisusta. He ovat kuin syväpestyjä ja
lingottuja, tuoreita, viattomia ja innokkaita.  Enpä juuri muista nähneeni
ensi-iltaa, jossa näyttelijät ovat niin varmoilla ja rauhassa kuin olivat
Ferenc Molnárin Liliomin esittäytymisessä suurella
näyttämöllä.

   Moln·r oli unkarilainen kosmopoliitti,
lakimies, toimittaja, näytelmäkirjailija, vihattu ja rakastettu
kansallissankari. Hänen tunnetuimman näytelmänsä Liliomin ensi-ilta osui vuoteen
1909. Veljeskansalle se on suunnilleen samaa kuin Nummisuutarit meille.
Nimihahmo Liliom on laitakaupungin köyhälistön tulisieluinen, ylpeä ja herkkä,
äkkipikainen lurjus ja hurmuri, joka kulkee pystypäin kohti väkivaltaista
kuolemaansa. Kiirastulessa aikansa kärvennyttyään hän saa toisen mahdollisuuden
palata maailmaan läheisiään tapaamaan. Ja mitä sitten tapahtuukaan?

   Liliomin roolissa räyhä Martti
Suosalo
saa käyttöönsä koko arsenaalin: hän on viekoitteleva, uhmakas,
tulta ja machoa uhoa, pelokas kuin Vesku Loirin ja
Pentti Siimeksen nerokas saostus. Ikinä Jonna
Järnefelt
ei ole ollut niin uskottava ja hyvä kuin Liliom-konnan
vastavoimana Juli-piikana, joka on puhdas, järkkymätön, rakastava, kohtalonsa
hyväksyvä kansannainen – maailmojen tukipilareita.

   Lavastaja Zsolt Khell ja puvustaja
György Szak·cs tulevat hekin unkarista. He maalaavat näyttämölle kiehtovasti
vieraan maailman, jonne kaikki näytelmän 16 näyttelijää astelevat
puhdassydämisinä kuin aikojen alussa. Mikä ilo!