Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Elling

Kaarina Naski – Länsi-Uusimaa – 6.10.2004


 


Kuin
kultahippu


 


 


———————————————————————————————————————


Elling.
Helsingin
Kaupunginteatteri, Studio Pasila. Kirjoittanut Axel Hellstenius Ingvar
Ambjörnsenin romaanin Brödre i blodet pohjalta. Dramatisoinnissa mukana
teatteri- ja elokuvaohjaustensa kautta Petter Naess. Suomennos Henri Kapulainen,
ohjaus Tommi Auvinen, lavastus Oskari Torvinen, puvut Sari Salmela, valot Teppo
Saarinen, ääni Ari-Pekka Saarikko. Rooleissa Jouko Klemettilä, Tuomas Uusitalo,
Eppu Salminen, Marjut Toivanen.    


———————————————————————————————————————


 


 


”En usko elämän suuriin järistyksiin. Mielestäni me
panemme liikaa painoa sensaatioille ja niin sanotuille uroteoille. – Pieni on
suurta.” Näin sanoo norjalainen menestyskirjailija Ingvar
Ambjörnsen.


  
Nähtyään Studio Pasilan uutuuden, Ellingin, on kernaasti samaa mieltä
kirjailijan kanssa. Ambjörnsenin tarina on nimittäin hurmaava. Se liikuttelee
hellästi sydämen tiukuja ja toteutuu näyttämöteoksena nautittavasti.


 


                     
                     
XXXXX


 


Tämän syksyn teatteritarjonta pääkaupungissa on runsas,
laadukas ja monivivahteinen. Elling erottuu sieltä hehkuvan kultahippusen
lailla. Se on tarina kahdesta syrjäytyneestä mieleltään hiukan järkkyneestä
nuorestamiehestä, jotka ovat laitosjakson jälkeen hakeutumassa takaisin
yhteiskuntaan, avoimiin oloihin niinsanotusti. Kaveruksille on järjestynyt
kaupungin asunto, ja heidän sopeutumistaan valvoo
sosiaalityöntekijä.


    
Ahdistuksesta, toisten ihmisten neurooseista ja peloista syntyvä komiikka
on yhtä rajua kuin sen irroittama nauru vapauttavaa. Kun puhelimen soiminen
aiheuttaa paniikin, kun kaupassa käynti tuntuu ylivoimaiselta, kun turvallista
on vain neljän seinän sisällä ja sielläkin ”entisestä elämästä” tutuin ajatus-
ja käyttäytymiskuvioin. Miksei, huomaa katsoja pohtivansa. Eriasteiset fobiat
ovat totta monelle omakohtaisestikin. Joku ei uskalla mennä hissiin, toinen
kammoaa julkista esiintymistä tai hammaslääkärin tuolia.


 


                     
                     
XXXXX


 


Ellingille ja Kjell Bjarnelle selviytymisestä arjessa
tulee kuin elämän ja kuoleman kysymys, sillä jolleivät he vähä vähältä rohkaistu
ja osoita toipumisen – jos sekään nyt mikään oikea ilmaisu on – merkkejä, heidän
on palattava  laitoshoitoon. Yleisö
huomaa nauttivansa tarinan henkilöiden pienistäkin edistysaskeleista. Sitä
ollaan kuin kannustussakki urheilukilpailuissa. Kaikki yksien puolesta. Ja
onnistumisen riemu, se on tarkoitettukin jaettavaksi.


   Eikä
teksti suinkaan perustu siihen, ettäkö ainoastaan kaiken maailman ellingit
olisivat kummajaisia, ei ei, kyllä meidän mentaalilaitosten ulkopuolella
käyskelevienkin toilauksissa ja reagoinneissa on joskus ihmettelemistä ja näihin
piirteisiin kirjailija tuikkaa taitavasti. Ja koko ajan rivien välistä on
luettavissa myös sairaskertomusta, sitä millaiset seikat juuri nyt kyseessä
olevien kavereitten vaiheissa ovat alentaneet heidän sietokynnystään ja
vastustuskykyään, nostaneet herkkyyden paljaana pintaan. Yhtä lailla tulee myös
toteen näytetyksi älykkyyden suhteellisuus ja tunteitten arvon myöntäminen
kaikessa sosiaalisessa kanssakäymisessä.


 


                     
                     
XXXXX


 


Tommi Auvisen ohjaus on tuottanut hienon esityksen,
jossa jopa roolihenkilöiden fyysistä liikkuma-alaa on käytetty oivaltavasti
hyväksi episodien ulottamiseksi myös varsinaista näyttämöä laajemmalle. 


    
Jouko Klemettilän näyttelijäntaide on ihailtavaa ja hämmentävän tarkkaa
ja hienosäätöistä. Hänen Ellinginsä on sukua elokuvan Jack Nicholsonille ja
Dustin Hoffmanille näiden tähtien tulkitsemissa samantyyppisissä rooleissa, mm.
tutkitun ja rikkaan ele- ja ilmekielensä ansiosta.


    
Nuori Tuomas Uusitalo on vetoavan lapsenomainen ja täysillä eläytyvä
Kjell Bjarne, joka pelaa Klemettilän kanssa yhteen suorastaan
aavistuslähtöisesti. Myös Eppu Salminen tekee karheantiiviin ja pitävästi
jännitteisen roolin sosiaalityöntekijänä, ja vetävän ”naisen tuoksun” esitykseen
tuo Marjut Toivanen kaikissa kolmessa roolissaan.


 


                                            
Kaarina Naski