Saavutettavuustyökalut

Arvio: Albert Speer

Raila Kinnunen – Apu – 21.2.2003

Peilistä näkyy aina myös
menneisyys

 

Minun olisi pitänyt tietää. Olisin voinut tietää.
Mutta en tiennyt. Näitä lauseita toisteli Nürnbergin oikeudenkäynnissä, 20
vuoden ajan Spandaun vankilassa ja elämäkerroissaan Albert
Speer
., Hitlerin ja natsi-Saksan hoviarkkitehti ja
varusteluministeri.

    Miten sinä olisit toiminut, jos
olisit nuori kunnianhimoinen arkkitehti, jolle kaikkivaltias kansakunnan johtaja
tarjoaisi mahdollisuutta toteuttaa hurjimmat unelmasi ja jättää neroutesi jäljet
tuhatvuotiseen valtakuntaan? Myykö ihminen sielunsa pelkuruutensa vai
laskelmallisuutensa takia?Tuleeko hänestä sokea ja kuuro siksi, että totuus on
liian musertava vai siksi, että vellovan massan hurmoksen keskellä yksilön
moraalista on niin helppo luopua?

    Miten ihminen elää
syyllisyytensä kanssa – kieltääkö sen kokonaan vai osittain? Kuinka valinta
tapahtuu – pienin askelin ja sattumalta vai tietoisesti? Päihdyttääkö valta niin
väkevästi, että sen haltija väistämättä luopuu inhimillisyydestään?

    Tiedätkö mille sinun sokeutesi
nyt juuri antaa valtuutuksen?

    Eikä kyse ole maailmoja
syleilevistä asioista, vaan siitä pysähdytkö kadulle auttamaan kaatunutta
mummoa, hyväksytkö hiljaisesti kollegasi työpaikkakiusaamisen – ihmisyytesi
määrästä.

    Britti David
Edgarin
näytelmä Albert Speer, Hitlerin arkkitehti täyttää
Kari Heiskasen ohjauksessa Helsingin Kaupunginteatterissa
suuren näyttämön. Ikinä en ole nähnyt tämän valtavan näyttämön tilaa näin
suurenmoisesti hyödynnettynä. Se on kuin Hitlerin mausoleumi, ja kun
natsisymbolit, valtavat liput, hakaristit ja levitettysiipinen kotka vyöryvät
esiin, kylmä koura puristaa sydäntä ja ihokarvat nousevat kauhusta.

    Takana lipuu kivitalon seinän
kokoisina filmejä keskitysleireistä ja suuruudenhulluista
paraateista.

    Ohjaus limittää massan ja
yksilön, vaihdot ja leikkaukset ovat kuin elokuvaa, ja ihmisen valhe ja rikos
ihmistä kohtaan ruumiillistuu Asko Sarkolan Speerin hahmossa.
Hänen vastapelurinaan on Spandaun vankilan pappi Casalis, jonka
roolin Pertti Sveholm tekee viisaan tyynesti. Ei ole vain hyvää
ja pahaa, vaan on ihminen, jossa hyvä ja paha mittelevät.

    Edes uusnatsit eivät voi löytää
tästä kansallissosialismin ylistystä tai sille hurraamista. Loppukumarruksiin
Kari Heiskanen, Hitler, saapuu siviilivaatteisiin  vaihtaneena ja
viimeisimmältäkin natsiupseerilta on pokkauksessa natsisymbolit riisuttu – ettei
taputuksista yksikään menisi natsismille.

    Jos ihminen käy vaikkapa kerran
viidessä vuodessa teatterissa, nyt on sen kerran paikka. Ettei mennyt unohtuisi
ja puhkoisi tulevaisuudelta silmiä.

 

APU 21.2.2003 Raila
Kinnunen