Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Henki

Lauri Meri – Suomen Kuvalehti – 12.4.2001

Ikuinen opintie
Atlantalainen
peruskoulunopettaja Margaret Edson herättää sympatiaa paitsi
esikoisnäytelmällään Henki (Wit, 1995) myös ilmoituksellaan, ettei tee seuraavaa

teostaan ennen kuin on jotain painavaa sanottavaa.


   Aiheen puolesta Henkeen ei ole paljon
lisättävää. Edson kuvaa kirjallisuudentutkija Vivian Bearingin kokemuksia
yliopistosairaalan syöpäosaston tutkimuspotilaana. Ankarasta lähtökohdastaan
huolimatta näytelmä ei ole pelkkä sairauskertomus, vaan siitä kasvaa taitavasti
rakennettu filosofinen jännitysnäytelmä.

   Tehokas sairaalamiljöö ja uudessa
roolissaan avuton professori Bearing muodostavat näytelmän kaksi maailmaa,
joiden törmäystä kuvataan myös huumorilla. Beringin erikoisala,
renessanssirunoilija John Donnen pyhät sonetit, tuo esitykseen
oman värinsä. Bearing kertoo, miten runojen eri editiot harhauttivat häntä
aluksi, kunnes hän ioppi, että alkuperäisellä Donnella on sanan kuolema perässä
pilkku, kevyt kuin henkäys, ei melodramaattista huutomerkkiä. Munasarjasyöpä
johtaa professorin tilanteeseen, jossa melodraaman suhteen ei olla enää niin
tarkkoja. Huutomerkille on varattu oma hetkensä.

   Jokainen katsoja löytää näytelmän
monitasoisuudesta oman kosketuspintansa, joka voi olla hyvinkin arka.
Kerroksisuus ei ehkä avaa uusia näkökulmia vaikeaan aiheeseen, mutta sen luoma
jousto helpottaa tunteiden kohtaamista. Hyvää tekevä näytelmä palkittiin
Pulitzerilla 1999.

   Miitta Sorvali
esittää antaumuksella Bearingin vaikeaa roolia. Hänen ilmiömäinen
muuntautumiskykynsä pitää yllä esityksen nopeaa rytmiä.

   Professori Bearingiä vastassa on
tehokas apulaislääkäri Posner, jonka roolissa Kristo Salminen
tekee vakavan draaman läpimurtonsa. Kunnianhimoinen tohtori muistaa
professorin ajalta, jolloin hän alkoi rakentaa ansioluetteloaan ja valitsi
yliopiston vaativimmat kurssit. Uusi kohtaaminen ei aseta Bearingia vain
oppilaaksi, vaan tekee hänestä myös tutkimusaineistoa.

   Näytelmän vahvoja jännitteitä tasaa
sairaanhoitajien arkinen aherrus ja erityisesti Petriikka Pohjanheimon
rauhoittava olemus. Häntä voidaan pitää yleisön jonkinlaisena
omahoitajana.

   Eeva-Liisa Haimelin
esittää muistoista nousevaa emeritaprofessori Ashfordia, jonka selkeät
vaatimukset ovat siivittäneet Bearingin uraa ja elämää.

   Mikä tässä sitten on sympaattista?
Milko Lehdon ohjauksessa katsoja kokee, että kaikessa on
ajateltu häntä. Se auttaa hyväksymään näytelmän kulmikkaan lopun. Loppu on vain
tekninen ratkaisu – ratkaisemattoman edessä.

       
               
               
               
               
               
               
LAURI MERI


SUOMEN KUVALEHTI 12.4.2001

Helsingin Kaupunginteatteri: Henki.

Ohjaus Milko Lehto

Puvut Maija Pekkanen

Lavastus Oskari Torvinen

Valosuunnittelu Mika Ijäs

Rooleissa mm. Miitta Sorvali, Hannu Lauri, Kristo
Salminen ja Petriikka Pohjanheimo.