Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Miss Saigon

Marja Kuparinen – Kirkko ja Kaupunki – 10.3.2004

Rakkautta punalipun varjossa

Vietnamin sodasta on jo niin pitkä aika, että nuoremmille katsojille Miss Saigon -musikaalin tapahtumien tausta taitaa olla hämärän peitossa. Mutta niillä, jotka muistavat 1960-luvun loppupuolen pommitusaallot Pohjois-Vietnamiin, silloisen sotapropagandan ja sodanvastaiset mielenosoitukset, muistot heräävät.

Parhaimmillaan Yhdysvalloilla oli Vietnamissa puoli miljoonaa miestä. Asetelma oli selvä: paha oli pohjoisessa, hyvä etelässä. Näin on Miss Saigonissakin.

Musikaalissa eletään ensin vuotta 1975. On sodan viime päivien aika, sillä kommunistiset joukot saavat haltuunsa yhä suurempia alueita Etelä-Vietnamista ja lähestyvät Saigonia.

Taistelut ovat tuoneet kaupunkiin joukoittain pakolaisia, joiden epärealistinen toive on päästä turvaan Amerikkaan. Leipä hankitaan sieltä, missä se on mahdollista: viihdyttämällä vieraan vallan sotilaita. Niin tapaavat toisensa myös vietnamilainen maalaistyttö Kim ja amerikkalainen sotilas Chris.

Miss Saigon on komeaa katsottavaa: usvainen joki veneineen, pommitusten kauhut, rehevät tanssit, liehuvat punaliput ja ennen muuta maahan hautautunut jättimäinen Buddhan pää, joka hymyillen seuraa tapahtumia. Helikopterikin nähdään näyttämöllä. Elävässä elämässä 29. huhtikuuta 70 helikopteria kuljetti 1000 amerikkalaista ja 6000 vietnamilaista ulos Saigonista. Tuhannet jäivät, niin myös musikaalin Kim.

Rakkaus on näissä olosuhteissa yhtä toivotonta kuin se lienee ollut suomalaisten naisten ja maassa olleiden saksalaisten sotilaiden välillä.

Miss Saigonissa uusi valta on kulmikkaita marsseja, tiukkoja ilmeitä ja aatteen komeaa paloa. Amerikkalaisen muistona Kimillä on pikkuinen kolmivuotias poika.

Musikaalin toisessa näytöksessä amerikkalinen omatunto herää huolehtimaan sotilaiden jälkeensä jättämistä lapsista. Arvata saattaa, ettei näiden ns. Bui-Doi-lasten osa ollut helppo uuden vallan ohjastamassa maassa. Kimin pikkuisen käy kuitenkin hyvin, sillä Chris on tullut Bangkokiin amerikkalaisen vaimonsa kanssa ja löytää sieltä pakoon päässeen rakastettunsa lapsineen. Musikaalin satuttavimpia kohtauksia on lapsen ero äidistään.

Chrisin ja Kimin rakkaustarina on mahdottomassa umpikujassa, ja Kim tekee siitä omat johtopäätöksensä.

Miss Saigon liikuttaa tunteita monella tavalla, varsinkin silloin, kun laulun volyymi hiukan tyyntyy ja sanoista saa paremmin selvää. Musikaalin juoni on jo vanha, sillä kertomus Madame Butterflysta ilmestyi jo vuonna 1897. Sen taustalla oli aikansa suosittu romaani Madame Chrysanthème, joka kertoo ranskalaisen laivastoupseerin ja japanilaisen geishan tarinan.

Miss Saigon musikaalin tekijät Alain Boublil ja Claude Michel Schönberg saivat inspiraation omaan versioonsa nähdessään valokuvan, jossa vietnamilainen nainen luovuttaa lapsensa lentokentällä amerikkalaisille vain muutama viikko ennen Saigonin antautumista.

Kannattaa katsoa – ja kerrata samalla Vietnamin historiaa.

Marja Kuparinen

Miss Saigon. Ohjaus Georg Malvius. Helsingin kaupunginteatteri.