Arvio: Ape army
Teatteriarvio: Ape Army Okko Leon uutuuskomedia repii auki näkymää sijoittamisen tempoilevaan ja arvaamattomaan maailmaan
Okko Leon uutuuskomedia tekee railakkaasti pilaa sijoituskapitalismista.
Okko Leon näytelmiä on aiemmin esitetty laajasti niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Hänen uusin näytelmänsä Ape Army on saanut innoituksensa todellisista tapahtumista. Vuonna 2021 verkkosivusto Redditistä lähti liikkeelle tapahtumaketju, joka iski kansainvälisiin osakemarkkinoihin, kun keskusteluringeissä ryhmäytyneet piensijoittajat alkoivat aggressiivisesti ostaa parhaat päivänsä nähneen pelifirma GameStopin alihintaisia osakkeita.
Ilmiö levisi ympäri sosiaalista mediaa, mikä voimisti liikehdintää entisestään. Hajanaisen ryhmän järjestelmällinen toiminta räjäytti pörssiyhtiön osakkeen arvon pilviin, ja pelasi näin sijoittajia sekä suuria hedge-rahastoja vastaan. Samassa rytäkässä ilmiölle syntyi nimi, meemisijoittaminen.
Somessa voimaantuneiden sijoittajien ”ape armyn” järjestelmään kohdistaman manipuloinnin lopputulema oli, että yleensä suurimmat kermat talousmarkkinoilla käärineet tahot hävisivät. Altavastaajat voittivat ja maailma muuttui, ainakin hetkellisesti.
LEON NÄYTELMÄ rakentuu tälle klassisellekin asetelmalle, jossa heikompi osapuoli pääsee yllättäen niskan päälle. Ape Army on kuin tarina Daavidista ja Goljatista mutta meemeillä ja sijoittamisen kapulakielellä kuorrutettuna ja tämän vuosikymmenen osakemarkkinoille sijoitettuna.
Esityksessä Janica (Anna-Sofia Tuominen) ja Otto (Olli Riipinen) ovat työttömiä milleniaaleja, jotka hetken mielijohteesta päättävät sijoittaa työttömyystukensa kryptovaluuttoihin ja meemiosakkeisiin. Pariskunnan hämmästykseksi aivopieru tekee heistä paitsi sijoitusguruja myös äärettömän rikkaita, mikä kiinnittää häikäilemättömän talouseliitin (Vuokka Hovatta, ouko Klemettilä ja Jari Pehkonen) huomion. Kuka vetää lopulta pisimmän korren? Maailmantalouden lisäksi koetuksella on vieläpä nuoren parin rakkaus.
Tuomas Rinta-Panttilan ohjauksessa näyttämöllä on vapaata tilaa ja useampia samaan aikaan tapahtuvia toimintoja, mikä pelaa yhteen runsaan ja karikatyyrimäisen hahmokavalkadin kanssa.Vappu Nalbantoglulla on liuta sivuosahahmoja, joista varsinkin isoäiti on mainio. Pekka Huotari on Elon Muskia muistuttava liero, joka yrittää kiimaisesti päästä avaruuteen.
Vilma Mattilan lavastuksessa näyttämö on muutettu suureksi greenscreeniksi, joka pääsee valloittaviin mittasuhteisiin Joonas Tikkasen videosuunnittelussa. Katossa roikkuviin Wall Streetin pörssistä muistuttaviinmonitoreihin syötetään virtana erilaisia nettimeemejä, joilla on olennainen rooli tarinan kulussa. Mattilan pukusuunnittelu yhdistää ultratyylikästä Matrix-elokuvaavärikkääseen millenium-muotiin. Eliel Tammiharjun suunnitteluema äänimaisema pumppaa elektronisena.
TUOMINEN JA Riipinen ovat karismaattisia päähenkilöitä mutta englannin ja suomen kielen sekoitusta täyteen ahdettu sijoitusslangi tekee heistä samalla etäisen yksiulotteisia. Varsinkin Riipisen ilmaisu äityy usein huudoksi.
Näissä hetkissä katse kiinnittyy näyttämön takanurkkaan, jossa muistisairas Irmeli (Leenamari Unho) häärii kotinsa pirttipöydän ääressä. Irmeli pelaa monopolia, hukkaa lankakeränsä, kohta jo sotkeutuu omaan lakanaan ja saa sairaskohtauksen. Unhon taitava, miltei täysin miiminen työskentely onnistuu usein varastamaan huomion etunäyttämöltä. Esitystä rytmittävät Irmelin öiset nettipuhelut bitcoinin luojalle Satoshi Nakamotolle (Sari Haapamäki), jonka bisnesneuvoilla Irmelin persoona kasvaa arvaamattomiinkin mittasuhteisiin.
Ape Army on itsetietoisen posketon esitys, jonka lavatapahtumissa vilisee paljon viittauksia populaarikulttuuriin. Yleisölle vinkataan silmää tämän tästä. Parhaimmillaan esitys onnistuu vangitsemaan talouselämän maniasta ja sen ongelmallisista rakenteista jotain todelta tuntuvaa.
Näytelmän talousjargonia tulvivan dialogin ymmärtämiseen tarvitsee käsiohjelmasta löytyvän sanaston, joka on valitettavankin tarpeellinen, sillä muuten tämänluotijunan kyydistä tippuisi nopeasti. Toisaalta en tiedä laimentaisiko tämä katsomiskokemusta. Näyttämö on sen verran täynnä överiä, karnevalistista energiaa, että tunne talousjärjestelmämme järjettömyydestä olisi kaiketi vain vahvempi ilman selityksiä.