Arvio: Baskervillen koira
Baskervillen koira on railakas komedia kuulusta murhamysteeristä
Baskervillen koira on ehkä yksi tunnetuimmista Arthur Conan Doylen kirjoittamista Sherlock Holmesin seikkailuista. Devonin nummilla vaanivasta, verenhimoisesta koirasta ja sen hyökkäyksiä tutkivasta Holmesista on tehty maailmalla vuosien varrella lukuisia mukaelmia.
Sakari Hokkanen on tarttunut Ken Ludwigin komedialliseen sovitukseen alkuperäisteoksesta ja ohjannut mestarietsivästä Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämölle oivan komedian.
Tarina pyörähtää käyntiin, kun Sherlock Holmes ja Tohtori Watson hälytetään apuun tutkimaan äveriään Sir Charles Baskervillen outoa kuolemaa. Huhutaan, että Sir Baskervillen kimppuun on käynyt kauhistuttava, sukua jo aiemminkin terrorisoinut, hirviökoira.
Kohta katseet kiinnittyvät Baskervillen perilliseen Sir Henryyn, jonka hengen pelätään myös olevan uhattuna. Sitten viiletelläänkin jo Dartmoorin kylän utuisilla mailla johtolankoja etsien.
Helsingin Kaupunginteatterin Baskervillen koira on humoristisella vireellä varustettu klassinen murhamysteeri, jonka komediallisuus pohjaa pitkälti fyysiselle tilannekomiikalle.
Esityksessä nähdään yhteensä viisi näyttelijää, jotka kasvavat määräänsä huimasti suuremmaksi Emilia Sinisalon, Mikko Virtasen ja Sauli Suonpään lukuisten tuplaroolien johdosta. Roolihahmoja on yhteensä miltei neljäkymmentä. Loppukumarruksissa melkeinpä hämmensi, kun lavalla kiitti ”vain” viisi näyttelijää.
Esiintyjät tekevät roolinsa antaumuksella, mutta eivät onneksi ota itseään liian vakavasti. Esityksen varsinainen suola onkin useiden eri roolien välillä hyppäävät näyttelijät, nopeat vaihdot ja se miten näyttelijät tästä kaikesta selviävät. Katsojana murhaajan löytäminen jää välillä miltei toissijaiseksi.
Santeri Kinnunen nähdään Holmesin roolissa ja onkin oiva valinta maailmankuuluksi etsiväksi. Kinnusen poikamainen karisma sopii Sherlock Holmesin kaltaiselle hahmolle mainiosti, vaikka hahmo sinänsä jää esityksessä melko etäiseksi.
Melkein suuremmassa roolissa juonellisesti onkin ilmeisen lyhyellä varoitusajalla Tohtori Watsonin rooliin hypännyt Eppu Salminen, joka vuorottelee roolissa toistaiseksi Risto Kaskilahden kanssa. Salmisen rauhallinen tulkinta Sherlock Holmesin oikeasta kädestä tasapainottaa muun hahmokavalkadin villiä älyttömyyttä.
Näyttämökin venyy moneen lavastaja Katariina Kirjavaisen suunnittelussa. Yli kaksituntisen esityksen aikana nähdään niin Devonin sumuiset ja uhkaavat nummet, Lontoon sateiset kadut kuin Baskervillen suvun kartanon pahaa enteilevät käytävät. Elina Vätön yksityiskohtainen pukusuunnittelu täydentää kuvaa ja on oleellinen osa näyttelijöiden roolien välistä jongleerausta.
Yleisön pienen pieni koko vallitsevien rajoitusten puitteissa on esiintyjäjoukolle varmasti haaste. Näyttelijät pitivät energian näyttämöllä tästä huolimatta kuitenkin kiitettävästi ja yleisö eli esityksen mukana paikoin yllättävänkin hyvin.
Vaikka sumu Dartmoorin pikkukylän ympärillä sankkeneekin, esityksen jännitys ei tahdo tiivistyä loppua kohden, vaan säilyy harmillisen tasaisena. Painostavan ja ankean korona-ajan keskellä kevyt, farssiksikin taipuva Baskervillen koira iskee kuitenkin parhaimmillaan maaliinsa ja onnistuu samalla myös unhoittamaan Arena-näyttämön ulkopuolella vallitsevan tilanteen.
Murhamysteeri vie mukanaan ja Englannin maaseudulla viihtyy helposti parituntisen, vaikka aina kaikki vitsit eivät naurattaisikaan.