Arvio: Baskervillen koira
Devonshiren nummi säilyy kiehtovana
Vaikka Devonshiren nummen tiheä sumu toistuu esitystulkinnasta toiseen, edes Baskervillen koirassa ei tule vastaan vain yhtä Sherlock Holmesia eikä vain yhtä tohtori Watsonia. Molemmista henkilöhahmoista on jo olemassa niin viljalti muunnelmia, sovituksia ja tulkintoja, että Arthur Conan Doylen alkuperäinen teksti myllertyy katsojan mielessä myllertymistään.
Siinä piilee myös sen voima: uudet lähestymistavat kairautuvat Sherlockin maailmaan siten, että näkyville taittuu yllättäviä ja virkistäviä tarkastelukulmia. Kaavamaisuus kuolettaisi, vanhan toistaminen uuvuttaisi.
Vaikka amerikkalainen Ken Ludwig tunnetaan meilläkin useista näytelmistään, Baskerville: A Sherlock Holmes Mystery (2015) on jäänyt pimentoon. Voi olla, että syynä on Conan Doylen tuotannon perinpohjainen tuttuus; teatterit ovat kenties arvioineet, että Sherlockiin ei enää löydy katsojia kiinnostavia näkökulmia.
Helsingin kaupunginteatterin suomenkielinen kantaesitys kertoo toista. Baskervillen koira hahmottuu Arena-näyttämöllä tavalla, josta puuttuu Holmes-perinteen kaikenlainen stereotyyppisyys. Esitys sykkii alusta loppuun omintakeista ironiaa, joka ei säästele sen paremmin legendaarista etsiväkaksikkoa kuin toinen toistaan värikkäämpiä sivuhenkilöitäkään.
Baskervillen koira toteutuu Helsingin kaupunginteatterissa salamannopeiden roolinvaihdosten ja äärimmilleen liioitellun tyypittelyn keinoin. Vain Santeri Kinnusen Sherlock Holmes ja Eppu Salmisen tohtori Watson edustavat perinteistä realismia, tosin hekin särmikkäästi ja kaikkea muuta kuin tosikkomaisesti; kaikki heitä ympäröivät sivuhenkilöt rakentuvat ratkiriemukkaina karrikatyyreina, mimiikan ja gestiikan oikullisina riemuvoittoina.
Pääsemme esimerkiksi oopperaan, sopivasti koomisen oopperan klassikkoon Falstaffiin, näemme merkillisen lennätinkohtauksen, tapaamme Baskervillen kartanon alustalaisia ja muuta kylänväkeä, seuraamme tiuhaan liitelevien perhosten tavoittelua. Kahden päähenkilön lisäksi kohtaamme Emilia Sinisalon, Mikko Virtasen ja Seppo Suonpään mainiosti luonnehtimina peräti 35 muuta roolihahmoa.
Katariina Kirjavaisen lavastus toimii näppärästi pienehköllä Arena-näyttämöllä. Suurtyön ovat tehneet puvustaja Elina Vättö ja naamioinnin suunnittelija Aino Hyttinen, joiden ratkaisut tulevat oivallisesti Sakari Hokkasen intensiivisen ohjauksen rempseitä ja ronskeja perussävyjä. Mukana on sekä aimo annos epookkia että melkoinen määrä yksityiskohtia, joissa epookki ironisoituu.
Ruotsinkielisenä Ludwigin dramatisointi nähdään Åbo Svenska Teaterissa kevätnäytäntökaudella 2022.