Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: COMEBACK – räpätessä roiskuu

– Me viisi -blogi – 11.2.2019

Helsingin Kaupunginteatterin näytelmä ennustaa: Cheek tekee paluun ensi vuonna

Räppäri Cheek teki viimeisen keikkansa Lahden Mäkimontussa elokuussa 2018. Siitä ei ole ehtinyt kulua edes vuottakaan, kun hän tekee paluun Helsingin Kaupunginteatterin näytelmässä.

Oikeastaan lavalla ei ole Cheek, vaan räppäri Biiffi. Silti jokainen katsoja oivaltaa sen, että kyse on Cheek-parodiasta.

Comeback – räpätessä roiskuu -näytelmän mukaan on kulunut kaksi vuotta siitä, kun Biiffi on jättänyt esiintymislavat taakseen. Nyt on paluukeikan aika. Jos näytelmä osuu oikeaan, oikea Cheek palaa lavalle ensi vuonna.

Koko näytelmän olemassaolo kertoo siitä, miten vahvan jäljen kyseinen räppäri on jättänyt populaarikulttuuriin. Cheekin henkilöbrändi houkuttelee ihmisiä teatteriin, vaikka hän itse ei olekaan ollut tekemässä näytelmää, eikä edes ilahtuisi sen näkemisestä.

Jo näytelmästä ennakkoon jaetuissa mainoskuvissa nähtiin timanttituttia imevä räppäri. Lavalla ei nähdä tuttia, mutta sen sijaan räppäri kylläkin vetää vaipat jalkaan, ettei keikalla pääse lirahtamaan. Vaipanvaihtoon tarvitaan avuksi manageri.

Parodiassa naurattaa se, miten tarkkanäköisesti ohjaaja-käsikirjoittaja Sakari Hokkanen kuvaa rap-kulttuuria. Hän on tallentanut näytelmään kaikki stereotypiat, joita räppäreihin liitetään. Testosteroninhajuinen maskuliinisuus suorastaan uhoaa päähenkilöistä.

Manageri on kuin äiti

Näytelmän pääroolissa räppäri Biiffinä nähdään Peter Kanerva, joka on itselleni uusi tuttavuus. Hän ei ole Cheekin kaksoisolento, mutta hän on omaksunut paljon esikuvansa eleitä.

Myös näytelmän toinen räppäri Mela eli Elastinen (Sauli Suonpää) on omaksunut machomiehen asenteen.Yhdessä he ovat kuin Profeetat konsanaan.

Näytelmä kertoo tarinan Biiffin paluukeikasta. Rap-jumalan poika on palannut jälleen maan päälle esittämään kappaleita, joita hän on pyöritellyt päässään kahden vuoden ajan.

Paluun kunniaksi Helsingin Olympiastadion pullistelee ihmisiä. Show’sta on tulossa megalomaaninen ja tiedossa on muun muassa lasikuutioita, pyramideja ja taivaasta laskeutuvia enkeleitä.

Paluukeikan alkuun on jäljellä muutama tunti ja Biiffi on aivan hermona. Hän käyttäytyy kuin pieni lapsi. Yhtenä hetkenä hän uhoaa leikkikaverinsa Melan kanssa. Toisena hetkenä hän itkee manageri Tainan (Minna Koskela) kainalossa. Manageri on Biiffille kuin äiti, joka rohkaisee epävarmaa poikaansa.

Timantit eivät ole ikuisia

Kunnon komediaan kaivataan aina Eija Vilpasta. Hän on ollut mukana lukemattomia kertoja Kaupunginteatterin farsseissa ja niin hän on mukana myös tälläkin kertaa.

Vilpas näyttelee Nakkilasta saapunutta Biiffin mummia. Hän on dementoitunut vanhus, joka on lähtenyt hoivakodista karkuteille vain päästäkseen näkemään lapsenlapsensa paluukeikan.

Isoäiti edustaa sellaista maanläheisyyttä, jota rap-maailmassa kaivattaisiin. Hän muistuttaa siitä, etteivät timantitkaan ole ikuisia.

Toinen raikas hahmo on tyttövoimaa edustanut pikkolo Hanna (Janna Räsänen). Hänen räppinsä Biiffin ja Melan rinnalla kuulostaa yllättävän hyvältä.

Kaiken kaikkiaan näytelmää varten tehdyt kappaleet ovat komeita vetoja. Ne eivät ole ihan hittikamaa, mutta kuulostavat Arena-näyttämöllä komeilta. Varsinkin viimeisessä kappaleessa yleisökin alkaa olla liekeissä.