Arvio: Ei kertonut katuvansa
Ei kertonut katuvansa toimii myös näytelmänä
Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa -kirjan pohjalta tehty näytelmä sai kantaesityksensä Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Kun menestyskirjasta tehdään näytelmä, on aina pieni jännitys, miten siinä on onnistuttu. Helsingin Kaupunginteatteri onnistui loistavasti.
Kun Helsingin Kaupunginteatteri järjesti ennen joulua tilaisuuden, jossa käytiin läpi kevään ohjelmistoa, saimme sinne Tommi Kinnusen videotervehdyksen. Hän oli ollut hämmentynyt, kun Kaupunginteatterista oli oltu yhteydessä ja pyydetty lupaa tehdä Ei kertonut katuvansa -kirjasta näytelmä. Tommi Kinnunen oli todennut: ”Miten siitä näytelmä voi tulla, kun siinä vain kävellään? Onneksi Helsingin Kaupunginteatterilla on Pohjoismaiden suurin pyörönäyttämö. Sitähän voi tallustaa tässä näytelmässä.”
Näytelmän nähtyäni voin todeta: hyvinhän siitä kirjasta sai näytelmän. Luin kirjan heti sen ilmestyttyä. Kirjan tarina – tai oikeastaan viiden naisen tarinat – tekivät minuun suuren vaikutuksen.
Susanna Airaksisen dramatisoima ja ohjaama näytelmä on uskollinen kirjan tekstille. Hyvä niin. Reilun 2,5 tunnin esitys piti erittäin hyvin otteessaan, se oli ehyt ja tulkinnat uskottavan vahvoja.
Keskiössä tarina
Tarina kertoo viiden naisen: Irenen (Heidi Herala), Veeran (Ursula Salo), Ailin (Aino Seppo), Katrin (Lumi Aunio) ja Siirin (Seidi Haarla) tarinat. He kaikki olivat lähteneet natsien palvelukseen Norjaan – kuka mistäkin syystä. Yksi oli sairaanhoitajana, toinen kanttiinissa, kolmas pyykkäämässä jne.
Kun Saksa antautui, Norjaan natsien palvelukseen lähteneet naiset joutuivat Hankoon tutkintavankeuteen. Näytelmän viisi naista onnistuivat karkaamaan ennen kuin heidät kuljetettiin Suomeen. Siitä alkaa pitkä ja vaivalloinen kävely kohti Rovaniemeä.
Pääosan esittäjille näytelmä on varmasti aikamoinen suoritus, koska he ovat koko ajan näyttämöllä. Kaikkien heidän tulkintansa roolihenkilöistä on vahvaa ja läsnäolevaa. On ilo seurata ammattilaisten työskentelyä, miten hienosti he eläytyvät rooleihinsa. Kirjan henkilöt heräävät eloon näyttämöllä.
Kaikkien viiden keskeisen roolin esittäjät olivat uskottavia. Heidi Heralan Irene on koskettava oman tiensä kulkija. Ursula Salon vahva tulkinta Veerasta tekee vaikutuksen. Aino Sepon lääkekoukussa olevana Ailina tuntuu niin traagiselta. Esityksen jälkeen jäin pohtimaan, miten hänelle kävi.
Näytelmän lavastuksesta vastaa Vilma Mattila. Lavastus on pelkistetty, mutta se toimii hienosti antaen tilaa tarinalle ja henkilöille viemättä liikaa huomiota. Poltettu Rovaniemi oli saatu aikaan yksinkertaisen taitavasti. Suuren näyttämön avaruutta oli osattu hyödyntää. Näyttämö muuttui korpitaipaleesta joeksi ja Rovaniemeksi näppärästi.
Heikki Paasosen valosuunnittelu ja Toni Haarasen projisoinnit olivat vaikuttavia. Jättiläiskuu loi tunnelmaa.
Olin ensin epäillyt, miten livemusiikki istuu näytelmään, mutta se toimi erittäin hyvin, soljutti ja rytmitti tarinaa.
Kaiken kaikkiaan loistava kokonaisuus. Suosittelen lämpimästi.