Saavutettavuustyökalut

Tervetuloa teatteriin – turvallisesti! Käytössämme on koronapassi. Tutustuthan huolella ohjeistuksiimme Turvallisesti teatteriin -sivustollamme!
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: En blick är en blick är en blick

Maria Säkö – Helsingin Sanomat – 26.4.2019

Katseen arvaamaton voima rakentaa salattujen toiveiden kaleidoskoopin. Lilla Teaternin, Taideyliopiston  teatterikorkeakoulun ja Unga Teaternin yhteistyö on liikuttava ja humoristinen.

JOSKUS Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun esitystä kannattaa mennä katsomaan siten, ettei odota mitään valmista, mutta on avoimena havainnoimaan opiskelijoiden opintomatkaa. Juuri sellainen esitys on Milja Sarkolan ja Jessica Grabowskynohjaama En blick är en blick är en blick. Metodien näkyminen on osa kokonaistaideteosta.

En blick är en blick är en blick tarjoaa kuuden näyttelijäopiskelijan esityksen, jossa kysymystä katsottavana olemisesta, omista odotuksista, muiden odotuksista ja itsetuntemuksen kasvattamisesta lähestytään kolmen eri kysymyksen kautta.

Miten luulet, että läheisesi näkee sinut? Miten luulet tuttavan näkevän sinut? Miten kuvittelet, että julkisuuden henkilö näkee sinut?

NÄYTTELIJÄOPISKELIJAT kertovat avoimesti tehtävänannon ja putkahtavatkin pian ihan toisenlaisina esiin.

Lähtökohta vaatii rehellisyyttä, muttei pakota esiintyjiä johonkin kaavamaiseen ”aidon itsen” esittämiseen. Näyttelijässä – kuten ihmisessä ylipäätään – ei ole yhtä, lukkoon lyötyä totuutta.

Esitys on katseiden ja toiveiden sekä salattujen ja tiedostettujen halujen kaleidoskooppi.

Omista sisäisistä näyistä syntyvät muun muassa Harry Potter -sarjan noita, Mikael Pers­brandtGertrude SteinJeesus, prinsessa Diana ja stand up -koomikko Bill Burr.

Sukupuolet sekoittuvat alleviivaamattoman luontevasti.

Kohtauksissa Michael Chekhovin psykofyysinen tekniikka, jossa pyritään irti egosta muun muassa muuttamalla mielikuvia fyysisiksi eleiksi sekä Sarkolan ja Grabowskyn painottama itsetutkiskelu yhdistyvät.

MUODONMUUTOKSET omaa itseä kommentoiviksi julkkiksiksi ovat humoristisia, mutta samalla hyvin liikuttavia. Näyttelijöiden itse kirjoittamat tekstit ovat myös kiinnostavia paljaudessaan, josta kuitenkin puuttuu itsetietoinen rankistelu.

Äidin monologissa tytär paljastaa avoimesti, miten vaikeaa äidin on häntä hyväksyä, Diana osoittaa puheensa suoraan tragediasta kiksejä saavalle yleisölle ja Jeesus haluaa olla kaikille lempeä, mutta päätyy nolaamaan itsensä. Persoonalliset hahmot syntyvät muiden ihmisten ja eri aikakausien heihin liimaamista näkemyksistä.

Hahmot pääsevät keskustelemaan Gertrude Steinin kuuluisaan salonkiin. Steinin esittäjä toistelee kuuluisaa säettä: ”A rose is a rose is a rose”, joka viittaa esityksen nimen lisäksi ylipäätään nimeämisen ja selkeästi rajatun identiteetin ongelmaan.

ESITYKSEN voi nähdä myös hienovaraisena vihjeenä identiteettipolitiikan ongelmaan. Mikään ei ole etukäteen sallittua tai kiellettyä, mutta se ei silti vapauta esiintyjiä vastuusta.

Antti Mattilan lavastus hyödyntää hienosti show-henkeä kultahapsuisine verhoineen ja ikään kuin virittää yllättäen intiimiin ja vähän voyeristiseen tunnelmaan. Avoimuus kaikkein hankalimmillekin valtasuhteille vie valtavan kiinnostaville vesille.