Arvio: Fingerpori
Fingerpori haastaa näyttelijät ja puvustamon – Seitsemän näyttelijää esittää kahden tunnin aikana yli 70 roolia
Sarjakuvataiteilija Pertti Jarlan Fingerporilla pyyhkii nyt lujaa. Tänä keväänä sarjakuva täytti 12 vuotta ja saman vuoden aikana sarjakuvahahmojen tarina nähdään sekä näytelmänä että elokuvana.
Helsingin Kaupunginteatterissa esitetään parhaillaan Jarlan luomaan maailmaan pohjautuvaa näytelmää. Mukana ovat luonnollisesti kaikki sarjakuvan keskeiset hahmot Heimo Vesasta Rivo-Riittaan. Kaiken kaikkiaan lavalla nähdään yli 70 erilaista hahmoa kahden tunnin aikana.
Näyttämön takana mahtaa riittää vilinää, kun näyttelijät vaihtavat vauhdilla vaatteitaan. Yhdessä hetkessä lavalla on Jeesus ja hetken päästä sama näyttelijä onkin jo Tom of Finland.
Jumalan poika ja homo ovat sulassa sovussa Fingerporin värikkäässä maailmassa, joka suorastaan pursuaa erilaisia viittauksia politiikkaan ja populaarikulttuuriin. Näytelmää voisi aivan hyvin mennä katsomaan sillä silmillä, kuinka monta yhtymäkohtaa muihin sarjakuviin, televisiosarjoihin ja musiikkikappaleisiin löytää näytelmästä.
Yksi hulvattomimmista kohtauksista on Mustanaamion paluu. Hahmo on melkoisesti vanhentunut sitten viime näkemän: kaulassa roikkuvat lukulasit ja polvissa on tekonivelet.
Näyttelijä Pekka Huotari vetää roolin vallan mainiosti ja yleisö repeää nauramaan viimeistään silloin, kun hän kajauttaa Elastisen Supervoimii.
Fingerpori ei pokkuroi
Fingerpori-näytelmässä huumori rakentuu pitkälti erilaisten sanaleikkien ja väärinymmärrysten varaan, kuten Jarlan sarjakuvakin. On vaakamamboa, piparia ja keppiä.
Näytelmä on pikkutuhma, muttei härski. Mikään ei ole sen hauskempaa kuin se, että Saatanan sukukalleudet juuttuvat lattialuukun väliin komeassa sisääntulossa.
Samaan esitykseen mahtuu sujuvasti Saatana ja Jeesus, Hitler ja Putin. Fingerpori ei pokkuroi kenellekään, vaan se provosoi kyseenalaistamalla kaikki soveliaisuuden normit.
Mukana on myös ajankohtaista huumoria päivänpolitiikasta. Mukana on Paavo Väyrysen puolueen ehdokas Börje Börgelsson, Esperi Caren kohu ja SDP:n nousu.
Fingerporin kaupunki onkin eräänlainen yhdistelmä suomalaista pikkukylää ja fiktiivistä paikkaa. Sinne suodattuvat yhteiskunnan kaikkein hulluimmat piirteet.
Olisi jännittävää nähdä, miten näytelmä reagoi tuleviin eduskuntavaaleihin. Vitsejä täytyy todennäköisesti hieman viilata kevään mittaan, kun vaalitulos selviää.
Hahmoja kuin pienessä kylässä
Näytelmässä lähes koko ajan lavalla on Jari Pehkosen esittämä Heimo Vesa. Hän on pyylevä ja kalju mies, kuten esikuvansakin.
Pehkonen on ainut näyttelijä, joka selviää yhdellä roolilla tässä näytelmässä. Muilla näyttelijöillä on toistakymmentä erilaista hahmoa esitettävänä.
Kuuden näyttelijän vastuulla on saada Fingerpori näyttämään elävältä kylältä ja siinä he totisesti onnistuvat. Esimerkiksi Tinderin kopiossa Blinderissä pyörii sellainen sulhaskavalkadi, ettei perässä tahdo pysyä.
Tiuhaan vaihtuvat roolihahmot ovat tuottaneet päänvaivaa myös puvustamolle. Asukokonaisuudet vaihtuvat tiuhaan tahtia ja niitä riittää kymmenittäin.
Ei voi kuin ihailla pukujen, peruukkien ja maskeerausten kokonaisuuksia. Niiden ansiosta sama ihminen voi helposti muuntautua täysin toiseksi hahmoksi seuraavaa kohtausta varten.
Kaiken kaikkiaan Fingerpori on sellainen intertekstuaalisten viittausten kokonaisuus, jota on mahdotonta tiivistää edes 3 000 merkkiin. Se rönsyilee kaikille elämän osa-alueille, mutta silti punainen lanka pysyy koossa Pehkosen ansiosta. Ja ennen kaikkea se saa aikaan monet makeat naurut.