Arvio: Hansu ja Pirre – Mieleni minun tekevi
Riemu repeää Hansun ja Pirren Suomi-iltamissa
Helsingin Kaupunginteatteri avautui elokuussa mittavan peruskorjauksen jälkeen, mutta arvaahan sen, että loppusiivous on yhä tekemättä. Työhön on nyt palkattu loimaalainen Pirren Putsi ja Siivous, jonka omistaja ja ainoa työntekijä Pirjo ”Pirre” Kaasinen tunnetaan tarmokkaana ihmisenä. Loppusiivouksen varjolla Pirre onkin saanut neuvoteltua teatterin pienen näyttämön vuokralle edulliseen hintaan. Siispä siellä nähdään nyt Suomen 100-vuotisesta historiasta ammentava taidejuhla Loimaan tikkakerhon taidejaoston tapaan. Iltamat aloitetaan uskaliaalla tilateoksella, eli teitä on nyt varoitettu.
Ylevää on ja perinteistä. Taidejaosto antaa puuhanaistensa Pirren ja Hansun johdolla kaikkensa ja välillä yleisön riemuksi liikaakin. On taidetta, tanssia, lausuntaa, näytelmää ja yhteislaulua. Kaikki muut Suomi 100 -kekkerit voi oikeastaan unohtaa ja hankkia koko kattavan kulttuurielämyksen tässä yhdessä paketissa. Hullua, hullua! Ja hyvin hauskaa.
Siitä on 30 vuotta, kun Eija Vilpas (Pirre) ja Riitta Havukainen (Hansu) kaahottivat itsensä suomalaisten sydämiin television komediasarjassa Fakta homma. Pirren miestä Hekaa sarjassa näytteli Lasse Karkjärvi ja Hansun nyttemmin edesmennyttä puolisoa Aulista Taneli Mäkelä. Jos katsoja ei ollut valmis myöntämään, että itsessä asui pieni Hansu, Pirre, Aulis tai Heka, niin viimeistään naapurista sellainen löytyi aivan varmasti. Menestys oli niin valtava, että elokuvakin tehtiin.
Riitta Havukainen ja Eija Vilpas olisivat siis halutessaan helposti voineet nyt vain rahastaa vanhoja Fakta homma -faneja (ja meitä on paljon). Arvostan, että he eivät ole sitä tehneet, vaan huolella käsikirjoittaneet ja harjoitelleet taideiltamansa valmiiksi ja riemastuttavaksi kokonaisuudeksi. Toteutuskin on monipuolinen, ei vain kaksi näyttelijää puhua papattamassa staattisissa lavasteissa. On musiikkia, liikettä ja videoinstallaatiota eli rainataidetta. Osa Hansun ja Pirren poskettomista juhlavideoista on tasokkaampia kuin ne oikeat Suomi 100 -imelyydet, joita meille tänä vuonna tuputetaan.
Loimaan lisäksi mainetta ja kunniaa iltamissa saavat Rauma, Kuopio, Lempäälä ja Helsinki. Sori vaan.
Salaa sivistäväkin taidejuhlan ohjelma on. Loimaan tikkakerhon näytelmäpiirin esitys Kaiken takana on nainen päästää kurkistamaan suurmiesten vaimojen saunaseuran lauteille. Siellä muistellaan antaumuksella kulttuuripiiriemme edesottamuksia melkein vuosisata sitten. Aika monta faktaa joukossa.
Taide-elämysten välissä Pirre ja Hansu ehtivät tiedostavina ihmisinä ottaa kantaa myös moneen päivänpolttavaan aiheeseen ja pohtia mm. parisuhdetta ja naistenvaivoja. Ainakin ensi-illassa hyvin hauskaa kuului olevan yleisön miehilläkin.
Alta nelikymppisiltä menevät varmasti monet kaksikon jutuista ohi (”Ai MIKÄ Fakta homma?!?”), mutta nuorisolle on onneksi varattu iltamissa aivan oma ohjelmanumero: maksalaatikon 60-vuotisjuhlaräppi. Hulvaton.
Aivan varmasti joku pahoittaa mielensä, eikä sille mitään mahda. Itselleni jäi kuitenkin Hansun ja Pirren taideiltamista kaiken nauramisen jälkeen jotenkin hyvin isänmaallinen olo. Kyllä jokainen hernepussi on pitänyt heittää, jokainen tanhuesitys läpi kompuroida ja jokainen kömpelö Kalevala-lausunta kestää, jotta tähän tunnelmaan on päästy. Niin lavalla kuin yleisössäkin. Isänmaalleen saa ja pitää voida myös nauraa, kunhan tekee sen rakkaudella.
Oletan, että Hansun ja Pirren taideiltamista on ajateltu Kaupunginteatterin pikkujouluvetonaulaa. Sanoisin, että osuu ja uppoaa. Hullua, hullua! Ja hyvin hauskaa.