Arvio: Mikko Räsäsen tulevaisuus
Isä, poika ja ihmisyys
Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä Mikko Räsäsen tulevaisuus -näytelmässä poraudutaan niin kolmen sukupolven miesten maailmaan ja yhteiskunnan luokkaeroihin kuin Helsingin maaperään viemärityömaalla.
Mikko Räsänen on 55-vuotias katutyömaan etumies ja toisen polven kaupungin rakennusmies. Näytelmä liikkuu kahdessa aikatasossa; välillä näyttämöllä ollaan 1980-luvulla, jolloin Mikon isä Heikki työskenteli kaupungin työmailla ja toivoi voivansa tarjota pojalleen Mikolle mahdollisuuden opiskeluun ja sitä kautta parempaan elämään. Isän kuolema kuitenkin katkaisi Mikon opintien ja Mikko meni työmieheksi kaupungille isänsä jalanjäljissä.
Mikon poika Aapo on juuri täyttänyt 18 vuotta. Mikko on säästänyt niukasta taloustilanteestaan huolimatta rahaa Aapon abikursseihin, toiveenaan sama kuin omalla isällään; parempi koulutus ja elämä pojalle.
Pinnalle nousevat suuret tunteet; rakkaus, ystävyys, suru, työtoveruus, viha, katkeruus, pettymys ja turhautuminen.
Suuren näyttämön tekniikka pääsee oikeuksiinsa näytelmän lavastuksessa sekä valo- ja äänimaisemassa. Lavalle luotu rakennustyömaa viemäriputkineen on aidon realistinen. Mika Ripatin teksti, Heikki Kujanpään ohjaus, Antti Mattilan lavastus, Petteri Heiskasen valosuunnittelu ja Eero Niemen äänisuunnittelu imaisevat katsojan tehokkaasti mukaansa niin työmaa-alueelle kuin viemärikaivoon – katsomo ja näyttämö hämärtyvät taka-alalle ja katsoja tuntee seuraavansa työmaa-alueen töitä ja työntekijöiden sanailua kuin kärpäsenä katossa.
Roolimiehitys osuu nappiin. Karismansa ja muuntautumiskykynsä useasti osoittanut legendaarinen Martti Suosalo on vähäeleisen rauhallisena työmiehenä nimiroolissa Mikko Räsäsenä aitoakin aidompi hahmo, likaantuneissa työhaalareissaan kuin suoraan rakennustyömaalta.
Rakennusmiesten joukossa syntyperäiset suomalaiset tosin ovat jo harvinaisempia kuin maahanmuuttajataustaiset työntekijät, joita näytelmässä tulkitsevat Martti Manninen virolaistaustaisena Aivar Tamm:na ja Pietarin Valtiollisesta Teatteritaiteen Akatemiasta vuonna 2008 valmistunut Maksim Pavlenko venäläistaustaisena Pavel Tjurinina. Aivarin ja Pavelin sanailu ja kinastelu heittää ilmoille liiankin ajankohtaisia repliikkejä muun muassa ”Putinin tankeista”.
Myös erityisesti Rauno Ahosen palvelumuotoilija Lasse Kosonen ja Jari Pehkosen insinööri ja yksikönjohtaja Kimmo Niemi ovat maneereitaan myöten lähes inhorealistisen aitoja henkilökuvia itsekkäinä opportunisteina. Ylempään luokkaan itsensä identifioiva palvelumuotoilija Lasse Kosonen pelastaa työväenluokan edustaja Mikko Räsäsen lähes varmalta kuolemalta vain, koska ”työmiehen kuolema ei näyttäisi hyvältä palvelumuotoilijan CV:ssä”. Tosin vaakakupissa painaa myös Kososen tarve ja halu pelastaa itsensä työmaaräjähdyksen heitettyä hänet ja Räsäsen jumiin likavesiviemäriin.
Näyttämölle rakennettu katutyömaa betoniputkineen ei ensisilmäyksellä vaikuta kutsuvalta, mutta kokonaisuus valoineen, savuineen, äänineen ja musiikkeineen toimii hyvin. Näytelmän käsikirjoittaja Mika Ripatti on kirjoittajantyönsä lisäksi vesihuollon ja katujen rakentamisen ammattilainen, joka työskentelee etumiehenä Staran kaupunkitekniikan rakentamisessa, mikä selittää näytelmän tapahtumien ja taustojen aitouden tunnetta.
Mikko Räsäsen tulevaisuus on esitys, joka herättää ajatuksia ja puhuttelee. Esitys lienee myös ensimmäinen, joka tuo aidot dronet kaupunginteatterin näyttämölle.