Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Minä valitsin sinut

Elisa Helenius – Sateenkaarenmaalari – 3.10.2022

Minä valitsin sinut -esitys näyttää ilmapiirin muutoksen Suomessa viimeisen lähes 20 vuoden aikana sekä naisparin arjen ilot ja surut

Kävin viime viikon lauantaina katsomassa Minä valitsin sinut –esityksen Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Tähän esitykseen liittyy sellainen hassu tapaus, että odotin raitiovaunupysäkillä sporaa viemään mut ensiksi Kolmannen Linjan japanilaiseen Kampai-ravintolaan syömään serkkuni Janican kanssa, kun tajusin vielä kännykällä tarkistaa lippuvaraukseni sähköpostista. Huomasin silloin, että esitys alkoikin jo kuudelta, eikä tavalliseen tapaan seiskalta! Skippasimme sitten ravintolan ja näimme suoraan teatterilla. Onneksi pystyimme tilaamaan vielä esityksen väliajalle huikopalatarjoilun, ja pääsimme sitten Kampai-ravintolaan syömään vielä kun esitys loppui vähän ennen yhdeksää illalla.

Näytelmään liittyy toinenkin tarina, eli esitys perustuu kaverini Laura Lehtolan romaaniin Minä valitsin sinut (Otava 2020, voit lukea täältä arvioni kirjasta). Osallistuin kaksi vuotta kyseisen teoksen kirjanjulkaisujuhliin ravintola Kaivohuoneen terassilla. Siellä juttelin myös ensimmäistä kertaa arvostamani ohjaajan Milja Sarkolan (Jotain toista, Harriet, Pääomani) kanssa, ja juuri Sarkola onkin nyt ohjannut Lauran kirjasta esityksen Kaupunginteatterille. What a dream match!

Tarina alkaa vuodesta 2003, kun parikymppiset Elisa ja Saara tutustuvat toisiinsa uusina kämppiksinä Helsingissä. Myöhemmin heistä tulee pariskunta ja keskenmenojen jälkeen lopulta myös vanhempia. Esitys päättyy 2010-luvun loppupuolelle, kun ympäristö onkin yllättäen valmis naisparille. Alun romanttinen suhde kuitenkin väljähtää lapsiperhearjessa, ja 12 vuoden jälkeen Saara aloittaa yllättäen salasuhteen heteromiehen kanssa.

On hienoa nähdä naisparia käsittelevä tarina ison teatterin näyttämöllä. Teos tuo esiin sen, miltä lakipäätökset, heteronormatiivinen kulttuuri ja vieraannuttava puhe samaa sukupuolta olevista pareista tuntuu ihmisistä, joita ne todella koskettavat ja jotka tietysti tuntevat olevansa ihan tavallisia ihmisiä. Vaikka pintatasolla samaa sukupuolta olevat parit alkavat saada samanlaista kohtelua kuin muutkin, syrjintä tulee esiin yksityiskohdista kuten siitä, ettei esimerkiksi päiväkodissa lapsen toista äitiä kohdella samalla tavalla vanhempana kuin lapsen synnyttänyttä äitiä. Muutoksessa voi olla vaikea pysyä mukana, jos on tottunut siihen, että samat ihmiset, jotka nyt juhlivat mukana Prideilla, eivät vielä hetkeä aiemmin viettäneet aikaa seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten kanssa. Esitys ei ole silti saarnaava, vaan soljuvaa ja elämänmakuista draamaa.

Lainaus aiemmasta bloggauksestani: ”Kirjan suurin arvo on siinä, että siinä kuvataan yhden pariskunnan elämän kautta millainen muutos suomalaisen yhteiskunnan suhtautumisessa sateenkaariväkeen on tapahtunut 2000-luvun alusta tultaessa 2010-luvun loppuun. Vaikka Suomi ja erityisesti Helsinki homobaareineen oli periaatteessa salliva asuinpaikka vähemmistöille jo lähes 20 vuotta sitten, niin elämä oli kuitenkin henkisesti paljon ahtaampaa silloin, jos kuului seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön.

”Pidin esityksestä sen yhteiskunnallisen kantaaottavuuden lisäksi Lauran hauskasta ja luontevasta dialogista. Erityisen herkullisia kohtauksia näyttämöllä ovat 2000-luvun alun naistenbileet, joissa kaikki lesbot näyttävät samalta flanellipaidoissaan ja lyhyissä hiuksissaan ja meininki on humalahakuista, ja esimerkiksi kun Elisan isä kohtelee Saaraa kuin miestä. Saaran ja Elisan välinen intohimo on osattu kuvata luontevasti ja suoraan. Pyörivä näyttämö toimii hyvin, ja esimerkiksi lavalle tuotu oikea auto lisää elokuvallisuutta.

Wenla Reimaluoto ruumiillistaa mainiosti Saaran boheemin ja hurmaavan hunsvottimaisen taiteilijaolemuksen. Misa Lommi taas istuu hyvin kunnollisen ja kunnianhimoisen Elisan rooliin. He ovat kaksi hyvin erityyppistä persoonaa, jotka sekä täydentävät että haastavat toisiaan. Pyry Nikkilä esittää hauskaa ja fiksua tutkijaa Anttia. Hanna Raiskinmäki on hykerryttävä ja ilmiömäinen monissa rooleissaan, kuten Saaran ja Elisan pienenä poikana. Unto Nuora, Kaisa Torkkel ja Vappu Nalbantoglu esittävät mieleen jäävästi muita vaihtuvia rooleja kuten Elisan vanhempia, kaveriperhettä ja Pride-juhlijoita.

Jos kaipaat hauskaa, koskettavaa ja ajattelunaihetta antavaa esitystä, suosittelen menemään katsomaan Minä valitsin sinut. Arvostan sitä, että esityksen työryhmässä on seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, jotka tuntevat kertomansa aiheen ja osaavat tehdä esityksestä aidontuntuisen.