Arvio: Moulin Rouge! Musikaali
Moulin Rouge! Musikaalin ensi-ilta hurmasi Helsingin: Martti Manninen loistaa Christianina
Helsingin Kaupunginteatterin Moulin Rouge! Musikaalin ensi-ilta 29.8.2024 päättyi raivoisiin suosionosoituksiin eikä suotta.
Ikiaikainen rakkaustragedia on teemaltaan universaali, johon teatterinkokijan on helppo samaistua. Musikaalin rakenteeseen on löydetty elementtejä, jotka saavat katsojan riemuitsemaan ja villiintymään, sekä toisaalta kokemaan menetyksen, surun ja epäoikeudenmukaisuuden tunteita yhdessä näyttelijöiden kanssa. Musikaali on osa laajempaa pohjoismaista yhteistuotantoa, jossa sama luova työryhmä työskentelee myös Ruotsin, Tanskan ja Norjan tuotannoissa.
Tarkat esitystiedot löytyvät Helsingin Kaupunginteatterin sivuilta. https://hkt.fi/esitykset/moulin-rouge-musikaali/
Olen nähnyt esityksen medialipulla.
Tässä blogitekstissä käyn läpi musikaalista päällimmäiseksi jääneitä ajatuksia ja tuntemuksia, jotka vaeltavat ajatuksissani ja kehossani vielä seuraavana aamuna. Jätän esityksen juonen kuvailun väliin tällä kertaa, sillä Moulin Rouge -elokuva on varmasti monelle tuttu.
Martti Manninen on illan kirkkain tähti
Martti Manninen Christianina on esityksen varsinainen sparkling diamond sanan varsinaisessa merkityksessä. Hänen läsnäolevainen roolityönsä on monitahoista ja vaikuttavaa. Traagisen roolihahmon rauhallinen, mutta intensiivinen kuljettaminen läpi erilaisten juonenkäänteiden onnistuu suvereenisti Mannisen hyppysissä. Esityksen loppua kohden Christianin elämä joutuu yhä tiukemmalle ja se Mannisen ilmaisusta välittyy sisäisenä kuohuntana ja fyysisesti näkyvänä painolastina ilman, että se olisi kuitenkaan raskasta. Sisäisten ja ulkoisten ristiriitojen repiessä Mannisen esittämää Christiania halki, hän kuitenkin uskoo ja luottaa rakkauden voimaan.
Jennie Storbacka esittää Satinea, eli Sparkling Diamondia. Storbacka on taidokas ja tarkka laulaja. Storbackan ja Mannisen äänet soivat hienosti yhteen ja heidän duettonsa ovatkin illan parasta antia. Johtuiko ensi-illan jännityksestä vai mistä, mutta Satine ei ihan säkenöinyt niin kirkkaasti, kuin säkenöivän timantin odottaisi, mutta onhan tässä vielä esityksiä edessä ja vaikka kuinka paljon, jonka kautta rentous löytyy varmasti. Taidoista kun ei ole kyse missään nimessä.
Helsingin Kaupunginteatterin pitkäaikainen näyttelijä Risto Kaskilahti päästelee Harold Zidlerinä menemään näyttämöllä vahvalla kokemuksellaan. Kaskilahti on näyttämöllä rauhallinen, tarkkanäköinen ja selkeä. Kaskilahden hahmo keventää kohtauksia koomisuudellaan ja tuo mieleen viittauksia commedia dell’ arten Harlekiini-hahmoon.
Antti Langin esittämä boheemi taiteilija Lautrec on herkkä, hauras ja viisas henkilö, joka tarkastelee Christianin tilannetta ulkopuolelta ja auttaa ystäväänsä unelmansa tavoittelussa. Lang on kokenut ja varma näyttelijä.
Langin, Mannisen ja Matti Leinon yhteiset lauluhetket ovat herkkua korville, äänet soivat täydellisesti yhteen ja heidän välinen energiansa näyttämöllä on samassa sidoksessa.
Leinon esittämä Santiago avaa toisen näytöksen yhdessä Laura Allosen (Nini) kanssa ja on yksi illan hienoimmista numeroista kokonaisuutena.
Moulin Rouge! Musikaalin koko työryhmä onnistuu vangitsemaan Pariisin syntisen tunnelman näyttämöllä, mutta jo ennen kuin esitys edes alkaa. Suosittelen astumaan katsomoon viimeistään toisen soiton kohdalla kokemaan, miten Moulin Rouge syttyy eloon.
Äänisuunnittelu- ja toteutus huippuluokkaa
Sen lisäksi, että esiintyjät ovat taidokkaita ja huippuunsa viritettyjä, he kuuluvat myös teatterissa todella hyvin. 10- henkinen orkesteri ja 33 esiintyjää soivat Helsingin Kaupunginteatterin selkeästi ja siten, että musiikki jytisee kehossa asti.
Äänisuunnittelu on Kai Poutasen käsialaa ja hän on luonut tasapainoisen äänikuvan koko isolle ensemblelle, mutta uskaltanut myös kokeilla rajoja. Tuntui siltä, että Helsingin Kaupunginteatterissa ei aiemmin ole musiikki tuntunut tällä tavalla.
Koreografioiden liikemateriaali on raikasta ja vaikuttavaa. Tyylilajit vaihtuvat tyylilajista toiseen sujuvasti ja jäin pohtimaan neljän koreografin osallisuutta teoksessa: onko jokaisella oma erikoisosaamisalueensa vai onko tämä ollut yhteistyön tulosta?
Pukusuunnittelu on Astrid Lynge Ottosenin käsialaa ja toteuttavat henkilöt ovat päässeetkin oikean aarrearkun pariin. Pukukoordinaattori Laura Dammert on ollut valvomassa työn jälkeä Helsingissä, kun ompelijat ja modistit ovat valmistaneet pukuluonnoksien pohjalta asuja ja päähineitä. Päähineistä erityismaininta, sillä niitä on paljon ja ne ovat todella näyttäviä. Strutsin sulka on näyttävä ja elegantti elementti näyttämöllä ja kuuluu olennaisena osana pariisilaiseen kabaree- ja varietee-estetiikkaan.
Taidokkaasti valmistettuja peruukkeja ja kampauksia nähdään lukuisia määriä. Naamioinnin on suunnitellut Maija Sillanpää.
Viittaukset tähän päivään ja Suomen poliittiseen tilanteeseen
Vaikka Moulin Rouge! Musikaali kertookin 1890-luvun Pariisista, esityksestä voi löytää selkeitä viittauksia tämänhetkiseen yhteiskuntaamme ja esimerkiksi kulttuuriin kohdistuviin suuriin leikkauksiin.
Repliikissä, jossa Nini pohtii Moulin Rougen tulevaisuutta teatterin kassan ollessa tyhjä oli osuva tähän päivään: ”kun rahat ovat loppu, tuleeko teatterin tilalle postikonttori, juna-asema vai bordelli?”
Se voi olla arkipäivää Suomessakin, mikäli kohtuuttomia suunniteltuja leikkauksia ei peruta.
Toisaalta jäin miettimään sitä, mitä tapahtuu, jos Montrothin Herttuan kaltainen valtaapitävä henkilö tai sitä edustava joukko ihmisiä määrittää sen, mitä ja millaista taidetta teatterissa on luvallista tehdä tai kuka sitä on oikeutettu tekemään, on umpikuja vastassa. Onko se vallankumouksen alkuhetki?
Onko se hetki, jolloin totuus, kauneus, vapaus ja rakkaus tulee arvoiksi, joita ihannoidaan ja vaalitaan entistä tarkemmin?
Helsingin Kaupunginteatterin Moulin Rouge! Musikaali on onnistunut ja laadukas kokonaisuus. Niille elokuvan tosifaneille (joihin itsekin kuulun), jotka epäilevät musikaaliin lisättyjen kappaleiden toimivuutta voin sanoa, että pelko pois – sovitukset ovat taiten tehty ja ensemble esittää ne upeasti.
Musikaalissa on mukana juuri ne olennaiset osat elokuvasta, mutta silti itsenäinen teos – ei vain kopio elokuvasta.
Voin vain esittää nöyrimmät kiitokseni koko Helsingin Kaupunginteatterille, ja niille, jotka ovat olleet mukana tätä teosta tekemässä siitä, että sain olla todistamassa historiallista hetkeä, joka korostaa yhteistyön merkitystä niin teatterin sisällä, mutta myös valtiorajojen yli – pohjoismainen yhteistuotanto levittää rakkauden sanomaa laajoille teatterinkokijajoukoille.
Helsingin Kaupunginteatterin lipuista suurin osa on jo myyty ja ensi keväänä on ilmeisesti mahdollista päästä katsomaan esitystä, kannattaa napata omansa piakkoin, ettei mene ohi suun.
Niille, jotka ovat huolissaan lippujen kalliista hinnasta voin kertoa, että sille tulee vastinetta lähes kolmen tunnin aikana. En uskalla edes veikata, kuinka monta työtuntia tässä teoksessa on ollut takana ennen ensi-iltaa, ehkäpä HKT voi sitä raottaa meille Teatteria ja tohtoriopintoja -blogin lukijoille jossain vaiheessa?