Arvio: Egenmäktigt förfarande
Omavaltaista menettelyä -esitys on älykästä viihdettä ja moralisoimaton rakkaustutkielma.
Lena Anderssonin romaaniin perustuva esitys tekee irtioton Lilla Teaternin aiempien vuosien farsseista.
ESTER NILSSON on älykäs runoilija ja esseisti, joka rakastuu taiteilija Hugo Raskiin.
He viettävät muutaman intohimoisen yön, mutta Esterin ehdoton, symbioottista suhdetta janoava rakkaus ei saa vastakaikua viileältä mutta ystävälliseltä Hugolta.
Kun he puhuvat, he puhuvat lähinnä Hugo Raskin taiteesta tai Hugo Raskista. Esterin ystävättäret todistavat vierestä, miten analyyttisyys ja kyky eritellä ihmissuhdetta eivät suojaa Esteriä millään lailla.
Ann-Luise Bertellin Lilla Teaterniin ohjaama rakkaustutkielma Egenmäktigt förfarande leikkaa Lena Anderssonin romaanista näyttämölle palasia, jotka korostavat kirjan huumoria ja terävöittävät henkilöhahmojen karikatyyrisiä piirteitä.
HUGO RASKISSA on narsistisia piirteitä. Hän puhuu mielellään isoista asioista, mutta ei halua laittaa itseään likoon ihmissuhteissa.
Vauhdikkaassa esityksessä vastarakkautta vaille jäävän Esterin (Linda Zilliacus) kujanjuoksu omien tunteiden ja periaatteiden riivaamana patriarkaatin ikeessä on kevyt katsoa, mutta vaikea ottaa vastaan.
Ja vaikealla tarkoitan sitä, että Ester herättää sellaisia kysymyksiä rakkaudesta, sitoutumisesta ja sukupuolirooleista, joiden pitäisi olla vapaassa maailmassa jo täysin loppuun käsiteltyjä.
Mutta kun niin ei ole. Onko sankari se, joka laittaa kaikki tunteensa peliin? Voiko nykymaailmassa kukaan kestää sellaista ehdotonta rakkautta, mitä Ester janoaa?
Mitkä asiat rakkaussuhteen valtakuviosta johtuvat sukupuolesta, vai johtuvatko mitkään?
LILLA TEATERNILLE Anderssonin August-palkittuun romaaniin perustuva esitys on valinta, joka tekee selkeän irtioton teatterin aiempien vuosien farsseista. Se tarjoaa terävää moraalipohdintaa, ei moralisoimista.
Jotain romaanin ehdottomuuden kuvauksesta, joka ehkä kaikkien voimakkaimmin välittyy romaanin kertojan kautta, kuitenkin katoaa näyttämöllä.
Egenmäktigt förfarande kannattaa silti käydä katsomassa. Ensinnäkin näyttelijäntyö tuo Esterin ja Hugon persooniin uusia ulottuvuuksia.
Lilla Teaternissa ei pyritä elokuvalliseen kirjan kuvittamiseen vaan esiintyjien kehollinen ilmaisu herättää erityistä empatiaa hahmoja kohtaan.
Linda Zilliacus ruumiillistaa Esterin herkästi, kun taas Johan Fagerrud veistää karikatyyriä, joka ei ole ollenkaan niin yksinkertainen kuin miltä näyttää.
Ystävätärten rempseästä kuorosta vastaavat Anja Bargum ja Emilia Nyman. Heiltä luonnistuu irrottelu oikein hyvin, mutta naisten välisen ystävyyden analyysi jää vähäiseksi.
ANTTI MATTILAN vaaleanviileä lavastus ja puvut sekä Antero Mansikan valot luovat taitavasti ajankuvaa ja kulttuurialan sisäpiirin tuntua.
Omavaltaista menettelyä on älykästä viihdettä. Linda Zilliacuksen ja Johann Fagerrudin esittämien hahmojen särmät satuttavat vielä kauan aikaa esityksen päättymisen jälkeen.